tiistai 23. helmikuuta 2016

Elämäni kaatui: verkko nurin!

Täytyy myöntää: olen toisinaan himpun verran ristiriitaisin tuntein seurannut tätä alati vakavoituvaa suhdettamme sosiaaliseen mediaan – ja tietysti myös tähän iki-ihanaan hellikkiimme, puhelimeen.

Tämän suhteen luonteesta paljastuu jotakin varsinkin silloin, kun tulee suhdetta koetellaan; vaikkapa dataverkon yhteyshäiriöllä.

           Andrew Ridley

Sellaiseksihan paljastui jokin aika sitten tämä s-kirjaimella alkaneen operaattorin ongelma. Kävi niin, että ao. yhtiön asiakkaiden puhelut, tekstiviestit jne. eivät yhtäkkiä enää välittyneetkään.

Ja siitäkös poru syntyi! Tuntui kuin elämä olisi loppunut tykkänään juuri siihen paikkaan.

Ihan pilan päiten seurasin keskustelua, joka alkoi kulovalkean tavoin ryöpsähdellä erilaisilla verkkofoorumeilla.

Älä hermostu!

Aivan alkuun (ennen kuin vian tiedettiin olevan peräti maanlaajuinen) jaettiin rauhoittavia, aikuismaisia ohjeita: Älä hermostu! Sammuta puhelin ja käynnistä sitten uudelleen.

Jonkin ajan kuluttua neuvottiin päinvastoin (sekin hymyilytti): Älä sammuta puhelintasi!

Kun vika oli jatkunut useamman tunnin, alkoivat paheksujat korottaa ääntään: ”Aiemmin luulin, että sähkökatkot on pahin kiusa, mitä yhteiskuntamme meille tarjoaa.”

           Joanna Kosinska

”Siis verkko ollut alhaalla jo tunteja (koko aamun)!”

”Satojen tuhansien työt ovat estyneet ja täällä tämä on joku pikku-uutinen operaattorin sivulla 3???”

”Ei ollut paha vika kun vain koko firma pysähtyi yli puoleksi päiväksi”, totesi muuan.

Tämä muuten pani mietteliääksi. Näin riippuvaisia myös modernit organisaatiomme ovat datayhteyksistä. Oikein mitään ei tapahdu ilman puhelinta ja nettiä nykyään.

Itkin. Teemukin itki

Sitten oli niitäkin, jotka koettivat löytää huumorin tuekseen (ja hyvä niin): ”Elämäni kaatui... Meidän kunnassa on järjestetty kriisiapua ja koulut sekä julkiset virastot ovat suljettu toistaiseksi.”

”Seisoin jo pitkänsillan reunalla ja meinasin hypätä. Onneksi rupesi taas (verkko) toimiin.”

”Hengitin paperipussiin ja itkin, Teemukin itki.”

Puhelinkaaoksessa oli paljon samoja piirteitä kuin siinäkin kuohunnassa, joka seurasi Facebookin hetkellistä kaatumista (kuulemma: oikosulun takia) parhaaseen selailuaikaan syyskuussa 2015.

           Vladimir Kudinov

Tai, ehkä tämä Facebook-juttu oli jopa hieman pelottava.

Vaikka aktiivikäyttäjien elämään syntyi vain mitätön puolen tunnin (!) tyhjä aukko, koko internet ehti suorastaan kuohua kaikkien maailman facettajien turhautuneesta raivosta.

Entä, mitä sanotte siitä, että pari viikkoa aiemmin tapahtunut muutaman tunnin häiriö sai Twitterin kurssin laskemaan kaikkien aikojen alimmalle tasolleen pörssissä!

Näin ainakin väitti Financial Times.

Sadat kuvat ja muistot: kaikki poissa!

Eivät nämä tähän lopu. Alkukesällä hetkellisesti kaatuneen Instagramin ongelmat onnistuivat myös saamaan sosiaalisen median villiksi, ajoittain jopa paniikkiin.

”Lähes tuhat seuraajaa ja sadat kuvat ja muistot, kaikki poissa!”

Joku totesi, että ”nyt kyllä voivat kaikki maailman kontrollifriikit huonosti, kun ei pääse enää instassa tarkastelemaan kaverin lounasannosta”.

           Dustin Lee

Ettäkö, mitä tähän kaikkeen sanoisi? Ehkä sen, että elämä jatkukoon.

Itse en ole Facebookissa, eikä minulla ole Instagram- tai Twitter-tiliäkään.

Joskus olen miettinyt sitä, jäänkö jostakin tosi arvokkaasta paitsi. Toisaalta: ellen tiedä, mistä jään paitsi, niin onko sillä niin väliä?

Ja on siinä sekin, että jos on vaikkapa Twitterissä, niin kai sinne pitäisi jotakin älykästä aina joskus lohkaistakin – vain 140:lla merkillä.

Luulen, että se olisi minulle mahdotonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti