Yle
Puheella oli kiintoisa ohjelma Tomi Astikaisesta. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten Tomi oli ”aivan tavallinen”
nuori mies tulevaisuudenhaaveineen.
Hän
oli yrittäjäperheen poika, joka opiskeli taloustiedettä yliopistossa.
Jossain
opintojensa vaiheessa Tomia alkoi häiritä raha. Se vaikeutti suorastaan sietämättömällä
tavalla ihmiseloa. Ajatelkaa nyt. Asuminen, syöminen, opiskelu. Ne kaikki
vaativat rahaa.
Pahinta
tuntui olevan, että opiskelevan nuoren tulevaisuuskin näytti olevan niin vääjäämättömästi
sidottu rahaan.
Eikä
tässä suhteessa alun pitäen mitään ongelmaa oikeastaan ollutkaan; olivathahan raja
ja talouden kysymykset houkutelleet hänet aikanaan myös omiin opintoihinsa.
Koskaan ei kuitenkaan
tiedä, mitä elämä heittää eteen
Tomin
kohdalle käänteentekevä yllätys tuli opiskelijajärjestöstä, johon hän oli
tullut ilmoittautuneeksi vapaaehtoistyöhön.
Mukana
oli tyyppejä ja ajatuksia, jotka alkoivat muokata ekonomistin arvoja uuteen
uskoon.
Muutokset olivat aluksi huomaamattomia, kuin pieniä ajatussiirtymiä. Vähitellen joukkoon solahti isompia ajatuksia, jopa filosofisia: Raha – mistä se tähän tuli? Voisiko sen mahtia horjuttaa?
Astikaisen mielessä alkoi vähin erin kypsyä suunnitelma: mitäpä jos… Mitä, jos hyppäisi kertakaikkisesti
tästä oravanpyörästä ja koettaisi elää aikansa täysin ilman rahaa?
Tuumasta toimeen
Ja todella, keväällä
2010 Astikainen oli valmis omalaatuiseen ihmiskokeeseensa. Hän liftasi Joensuusta
Portugaliin, vietti neljä vuotta maailmalla ristiin rastiin matkustellen ja –
toden totta – teki kaiken tämän täysin ilman rahaa.
Suomeen palattuaan mies
kirjoitti kokemuksistaan kirjan Miten elää ilman rahaa.
Kirjassaan
Astikainen jakaa tarinansa, mutta myös tietonsa kiertolaisuuden vuosiltaan. Hän
puhuu dyykkauksesta, vaihtokaupoista ja
talonvaltauksista.
Hän jakaa vinkkejä vatsan täyttämiseen ja itsensä vaatettamiseen. Tämän kaiken ohella kirja osoittaa, ettei matka ilman rahaa ole kulkijalleen aina aivan vaivaton.
Suoraviivaisuudessaan
Astikainenkin oli ajatellut, että vaikkapa ruokaa saa aina jostakin – sitähän yltäkylläisessä
maailmassa on ylimäärin.
Mitä jäi käteen?
Reissun
tehtyään Astikainen oli valmis pitämään kokeiluaan tietynlaisena ylilyöntinä. Aivan
kevein perustein tehtäväksi hän ei sitä aivan kaikille suosittele.
Oli
tässä varmasti muutakin. Jotenkin hänestä tuntui, ettei todellinen muutos nykyisen
kaltaisessa, vahvasti rahaan perustuvassa elämänmuodossa olisi mahdollinen. Ei
ainakaan aivan pian.
Matkallaan
hän oli ollut myös huomaavinaan, että lopulta oli vain yksi asia, joka sai ihmiset
eri puolilla maailmaa elämään ilman rahaa. Se oli köyhyys.
Toinenkin
tekijä veti häntä vahvasti takaisin enemmän entisen kaltaiseen elämään: jos 99
prosenttia ihmisistä haluaa käyttää rahaa, niin okei, mennään sitten niillä säännöillä.
Hän
kertoo myös ”tajunneensa”, ettei enää halunnut jatkaa elämäänsä tien päällä. Hän
kaipasi elämäänsä pysyvyyttä, mutta myös tunnetta, että sai olla tekemässä jotakin
merkittävää.
Niinpä hän palasi kotiin
Kiintoisa tarina, jonka aikana minäkin ehdin miettiä rahatta
reissaajien elämänfilosofiaa. Ei kai monikaan heistä kokonaan ilman rahaa elä. He kyllä elävät ilman omaa rahaa.
Joskus ennen sitä kutsuttiin siivestämiseksi.
Jokuhan nimittäin aina maksaa pizzan tähteet, jotka pikkukaupungin
ravintoloitsija hyvää hyvyyttään tarjoaa kinuamaan tulleelle reppureissaajalle
– eikö totta?
Tämä johtaa kysymään: kuinkahan suuri (tai: pieni) osa ihmiskunnasta voisi todella elää toisten kustannuksella eli käytännössä kerjäämällä, bluffaamalla tai joskus suorastaan varastamalla toisten uhrautuvaisuutta, työtä ja varallisuutta?
Voisipa
käydä niinkin, että jos itse kukin meistä alkaisi vaikkapa täällä kylmässä,
mutta ah niin rakkaassa kotomaassamme elämään ilman vaihdantaa tai rahaa, voisi
tulla pää vetävän käteen.
Ei
aikaakaan, kun metsistä loppuisivat marjat, sienet ja hirvet ja järvistä kalat.
Tuloksena oli ihmispopulaation "luonnollinen" harveneminen. Ehkä.