torstai 24. maaliskuuta 2016

Neljä vuotta rahatta?!

Yle Puheella oli kiintoisa ohjelma Tomi Astikaisesta. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten Tomi oli ”aivan tavallinen” nuori mies tulevaisuudenhaaveineen.

Hän oli yrittäjäperheen poika, joka opiskeli taloustiedettä yliopistossa.

Jossain opintojensa vaiheessa Tomia alkoi häiritä raha. Se vaikeutti suorastaan sietämättömällä tavalla ihmiseloa. Ajatelkaa nyt. Asuminen, syöminen, opiskelu. Ne kaikki vaativat rahaa.


Pahinta tuntui olevan, että opiskelevan nuoren tulevaisuuskin näytti olevan niin vääjäämättömästi sidottu rahaan.

Eikä tässä suhteessa alun pitäen mitään ongelmaa oikeastaan ollutkaan; olivathahan raja ja talouden kysymykset houkutelleet hänet aikanaan myös omiin opintoihinsa.

Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä elämä heittää eteen

Tomin kohdalle käänteentekevä yllätys tuli opiskelijajärjestöstä, johon hän oli tullut ilmoittautuneeksi vapaaehtoistyöhön.

Mukana oli tyyppejä ja ajatuksia, jotka alkoivat muokata ekonomistin arvoja uuteen uskoon.


Muutokset olivat aluksi huomaamattomia, kuin pieniä ajatussiirtymiä. Vähitellen joukkoon solahti isompia ajatuksia, jopa filosofisia: Raha – mistä se tähän tuli? Voisiko sen mahtia horjuttaa?

Astikaisen mielessä alkoi vähin erin kypsyä suunnitelma: mitäpä jos… Mitä, jos hyppäisi kertakaikkisesti tästä oravanpyörästä ja koettaisi elää aikansa täysin ilman rahaa?

Tuumasta toimeen

Ja todella, keväällä 2010 Astikainen oli valmis omalaatuiseen ihmiskokeeseensa. Hän liftasi Joensuusta Portugaliin, vietti neljä vuotta maailmalla ristiin rastiin matkustellen ja – toden totta – teki kaiken tämän täysin ilman rahaa.

Suomeen palattuaan mies kirjoitti kokemuksistaan kirjan Miten elää ilman rahaa.

Kirjassaan Astikainen jakaa tarinansa, mutta myös tietonsa kiertolaisuuden vuosiltaan. Hän puhuu dyykkauksesta, vaihtokaupoista ja talonvaltauksista.


Hän jakaa vinkkejä vatsan täyttämiseen ja itsensä vaatettamiseen. Tämän kaiken ohella kirja osoittaa, ettei matka ilman rahaa ole kulkijalleen aina aivan vaivaton.

Suoraviivaisuudessaan Astikainenkin oli ajatellut, että vaikkapa ruokaa saa aina jostakin – sitähän yltäkylläisessä maailmassa on ylimäärin.

Mitä jäi käteen?

Reissun tehtyään Astikainen oli valmis pitämään kokeiluaan tietynlaisena ylilyöntinä. Aivan kevein perustein tehtäväksi hän ei sitä aivan kaikille suosittele.

Oli tässä varmasti muutakin. Jotenkin hänestä tuntui, ettei todellinen muutos nykyisen kaltaisessa, vahvasti rahaan perustuvassa elämänmuodossa olisi mahdollinen. Ei ainakaan aivan pian.

Matkallaan hän oli ollut myös huomaavinaan, että lopulta oli vain yksi asia, joka sai ihmiset eri puolilla maailmaa elämään ilman rahaa. Se oli köyhyys.


Toinenkin tekijä veti häntä vahvasti takaisin enemmän entisen kaltaiseen elämään: jos 99 prosenttia ihmisistä haluaa käyttää rahaa, niin okei, mennään sitten niillä säännöillä.

Hän kertoo myös ”tajunneensa”, ettei enää halunnut jatkaa elämäänsä tien päällä. Hän kaipasi elämäänsä pysyvyyttä, mutta myös tunnetta, että sai olla tekemässä jotakin merkittävää.

Niinpä hän palasi kotiin

Kiintoisa tarina, jonka aikana minäkin ehdin miettiä rahatta reissaajien elämänfilosofiaa. Ei kai monikaan heistä kokonaan ilman rahaa elä. He kyllä elävät ilman omaa rahaa.

Joskus ennen sitä kutsuttiin siivestämiseksi.

Jokuhan nimittäin aina maksaa pizzan tähteet, jotka pikkukaupungin ravintoloitsija hyvää hyvyyttään tarjoaa kinuamaan tulleelle reppureissaajalle – eikö totta?


Tämä johtaa kysymään: kuinkahan suuri (tai: pieni) osa ihmiskunnasta voisi todella elää toisten kustannuksella eli käytännössä kerjäämällä, bluffaamalla tai joskus suorastaan varastamalla toisten uhrautuvaisuutta, työtä ja varallisuutta?

Voisipa käydä niinkin, että jos itse kukin meistä alkaisi vaikkapa täällä kylmässä, mutta ah niin rakkaassa kotomaassamme elämään ilman vaihdantaa tai rahaa, voisi tulla pää vetävän käteen.

Ei aikaakaan, kun metsistä loppuisivat marjat, sienet ja hirvet ja järvistä kalat. Tuloksena oli ihmispopulaation "luonnollinen" harveneminen. Ehkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti