tiistai 15. maaliskuuta 2016

Suomalaisuus on taito

Sanokaa, mistä johtuu yhä useammin vastaan tuleva tunne, että me todella olemme alkaneet vieraantua olosuhteista, joihin meidät on paiskattu?

Sanoessani "meidät" tarkoitan tietysti tätä suomalaisuutta. Nämä olosuhteet täällä pallon ylälaidalla nimittäin ovat yhä edelleen aika karut.


Esimerkiksi tämä mennyt talvi osoitti, että läheskään kaikki eivät osaa pukeutua sään mukaan. Eivät varsinkaan paukkupakkasilla.

Suoraan sanottuna hirvitti, kun katseli nuorisoa kesä-converseissa, nilkat ja pää paljaina. Eikä käsineistä tietoakaan. Tietenkään.

Pukeutumisohjeita osaamattomille

Ei ihme, että media alkoi tuutata pukeutumisohjeita kansalle.

Ylekin teki pukeutumisesta lystikkään videon, jossa havainnollistettiin sitä, miten kannattaa pukeutua erilaisiin pakkassäihin.

Video näyttää havainnollisesti viiden, viidentoista ja kolmenkymmenen asteen pakkaslukemiin sopivan vaatetuksen.


Vinkkivideosta tuli jättimäinen hitti Facebookissa, jossa se sai yli miljoona katselukertaa. Mitenkähän tuonkin suosion voisi tulkita?

Ahaa, nyt joku siellä sanoo, että ei kai tämä tämmöinen kumma ole, kun on tämä ilmastonmuutos.

Selityksiä joka lähtöön

Eivät ihmiset osaa, kun on enää niin harvoin oikein todella kylmä. Kuinka sitä olisi oppinut? Kyllä kai se niinkin oli. Meidän lapsuudessamme oli paljon hirmuiset pakkasia ja metri lunta.

Mutta, ei ollut kyllä kylmäkään, kun oli opetettu jo pienestä pukeutumaan tilanteen mukaan. Ero on siinäkin, että ulkona todella vietettiin päivittäin varmasti useita tunteja.


Uuusavuttomuuden selittäjäksi on tarjoiltu myös nuorten vapaa-ajan viettotapojen muuttumista. Eikä sekään liene kaukaa haettua.

Jos notkuu valtaosan valveillaoloajastaan netissä, harjaantuu kovin harvoihin muihin arjen rutiineihin – vaikkapa marjan poimintaan, kalastamiseen tai halon hakkuuseen.

Oho, oli mennä kädet!

Tätä kun mietin, muistui mieleeni palautui juttutuokio kerrallisen Puolustusvoimien koulutusupseerin kanssa.

Hänkin puhui kansalaistaitojen katoamisesta. Kapitulentti antoi ymmärtää, että meno alkaa olla ajoittain vaarallistakin siellä armeijan harmaissa.


Mies tunnusti vastikään pelastaneensa yhdenkin nousevan toivon kädet aivan viime hetkellä.

Tilanne oli ollut se, että nuori mies oli pitänyt kaksin käsin halkoa pystyssä, kun toinen oli hujauttamassa kirveellä.

Kyllähän tämä kaikki myös kasvatusta liippaa. Jokaisen vanhemman olisi opittava näkemään, milloin perillistemme osaamattomuus muuttuu avuttomuudeksi.

Katse peiliin

Jos nyt sellaista omien lastemme ja nuortemme keskuudessa tapaamme, olisi hyvä kysyä: miten ihmeessä tähän on tultu?

Kasvatuksen näkökulmasta on tärkeää huomata, että lapset ja nuoret eivät ole – pääasiallisesti — itse syyllisiä uusavuttomuuteensa.


Niin karulta kuin se tuntuukin, uusavuton lapsi on omien vanhempiensa, meidän aikaansaannoksemme.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että oikeasti uusavuttoman lapsen tai nuoren vanhemmat ovat laiminlyöneet jotakin kasvatustehtävässään.

Vaikka auttaminen on huolenpitoa, liiallisesta auttamisesta on haittaa. Miltä tämä teistä kuulostaa? Kokemuksia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti