Science-lehden vuoden 2011 huhtikuun
numerossa julkaistiin kahden hollantilaisen tutkijan, Diederik A. Stapelin ja Siegwart
Lindenbergin artikkeli "Selviytyminen
kaaoksessa: Kuinka epäjärjestys synnyttää stereotypioita ja syrjintää".
Juttu oli ajatuksia pöllyttävä.
Sen pitikin olla, sillä arvonsa hyvin tunteva Science ei julkaise sivuillaan
mitä tahansa nonsenselööperiä.
Kirjoituksen ydinväite
oli tämä: mitä enemmän asuinympäristössä on sotkua ja epäjärjestystä, sitä
enemmän sinne on pesiytynyt ihmisten syrjintää ja epäsosiaalisuutta.
Terri Bleeker
Stapel ja Lindenberg paljastivat, kuinka asioita oli testattu sekä "kentällä" että laboratoriossa.
Stapel ja Lindenberg paljastivat, kuinka asioita oli testattu sekä "kentällä" että laboratoriossa.
Tulokset olivat vastaansanomattomia:
kadulle kumotut roska-pöntöt, polkupyöränraadot ja halkeilleet, rikkakasveja
lykkäävät ja virtsalle haisevat jalkakäytävät lisäävät ihmisten ennakkoluuloja
toisiaan kohtaan.
Ne laittavat ihmiset
syrjimään toisiaan.
Sittenkin
lööperiä
Puolen vuoden kuluttua aikaansa
seuraava tiedeyhteisö kohahti. Science julkisti pääkirjoituksen, jossa ilmaistiin huoli Stapelin ryhmän tutkimustulosten
luotettavuudesta.
Viestit olivat pidäteltyjä, mutta kaikki ymmärsivät niiden sisällön: juttu
oli ollut lööperiä.
Tilanne äärimmäisen nolo.
Ensinnäkin, Tilburgin yliopiston professori Diederik
A. Stapel lukeutui maansa nimekkäimpiin sosiaalipsykologeihin.
Toiseksi, Sciencea oli totuttu pitämään maailman
tiedepiireissä yhtenä ehdottomista eturivin julkaisuista.
Kolmanneksi, vilppi
osoitti, että tutkijat ovat huijattavissa, ja – näköjään – tutkijat myös itse huijaavat.
Kun asiaa pengottiin, kävi ilmi, että "datan herra" ei ollut
käpälöinyt kyseistä Sciencen juttua, vaan kymmenien tieteellisten julkaisujensa
pohjana käyttämiään tilastotietoja.
Tuloksia kokeista, joita ei
ollut koskaan tehty
Professori Diederik A. Stapel
myönsi väärinkäytökset ja pyysi niitä anteeksi. Hän kertoi häpeävänsä syvästi tekoaan.
Samalla hän myönsi epäonnistuneensa
täydellisesti tutkijana luvaten itse auttaa asiaa selvittelevää komissiota
väärinkäytösten etsimisessä.
Tarina datan herrasta osoittaa karulla tavalla sen, miten inhimillinen järjestelmä tiede on.
Meidän ei pidä erehtyä kuvittelemaan,
että ”objektiivisuuteen pyrkivä” tiede olisi sittenkään vapaa sellaisista inhimillisen
mielen synkistä piirteistä, kuten kunnianhimo, kateus, mustasukkaisuus, vilppi
ja jopa suoranainen valhe.
"Halusin liian paljon ja liian nopeasti", totesi Stapel lausunnossaan: "Valitsin
väärän polun järjestelmässä, jossa ihmiset työskentelevät usein yksin".
Oh, en tiennyt siitä!
Juttu datan herrasta palautui mieleeni törmättyäni ranskalaisen
uutistoimisto ABC:n välittämään pyöräilyuutiseen.
Jutun mukaan 19-vuotiaan belgialaisen kilpapyöräilijä Femke Van den Driesschen käyttämän
cyclocross-kilpapyörän ahtaasta runkoputkesta oli löytynyt pienen pieni apumoottori.
Moottori löytyi Belgiassa järjestetyissä pyöräilyn mestaruuskilpailussa.
Huomionarvoista oli, että nuori kilpasisko itse koetti klassista ”hups,
pissapurkkini vaihtui” –selitystä. Femke
Van den Driessche kielsi kyynelsilmin syyllistyneensä huijaukseen.
Tästähän sitä on laajemminkin urheilun saralla puhuttu. Lähes päivittäin tuntuu joku kärähtävän jonkin mömmön tai muun vilunkipelin takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti