tiistai 10. toukokuuta 2016

Epätoivoista muutoksen kaipuuta

Törkykommenteista tunnettu Rodrigo Duterte on saamassa lähes 40 prosenttia Filippiinien presidentinvaalien äänistä.

Lempinimellä "Rankaisija" tunnettu Duterte on niittänyt suosiota muun muassa alatyylisillä vitseillään ja uhkaamalla tappaa maan rikolliset.

Hän on myös luvannut poistaa kotimaataan piinaavaan korruption "kuukausien kuluessa".


"Minulla ei ole kärsivällisyyttä. Minä en tule puoliväliin. Joko te tapatte minut, tai minä tapan teidät idiootit," hän on laukonut.

Ikään kuin ohi mennen hän myös uhannut ottaa hengiltä omat lapsensa, "jos he käyttäisivät huumeita".

Trumpin karkea versio

Maan istuva presidentti Benigno Aquino on moneen kertaan varoittanut äänestäjiä siitä, että Dutertesta voi tulla todellinen diktaattori – jopa Hitleriin verraten –, jos tämä vain pääsee valtaan.

Tämä Dutarte kuulostaa selvästikin jonkinlaiselta Donald Trumpin karkeammalta versiolta, eikö totta?


Eivätkä nämä suinkaan tähän lopu. Italiassa oli Silvio Berlusconi, jota ei tahdottu saada millään sivuun vallan keskiöstä. Niin päähänpinttymäinen mies oli, kannatustakin löytyi.

Moni muistaa Itävallan Jörg Haiderin ja hieman harvemmat Alankomaiden Geert Wildersin.

Mutta, miksi ihmeessä tällaisia vahvoilta näyttäviä populistijohtajia halutaan? Ei kai kukaan ihan todella usko, että onni tulisi sitä kautta?

Moni elättelee unelmia

Politiikan tutkijat ovat sitä mieltä, että moni sittenkin uskoo nopeisiin ratkaisuihin. Kun toivo on mennyt, on yllättävän paljon niitä, jotka elättelevät unelmia: olkoonkin, ettei niillä ole mitään todellisuuspohjaa.

Duterte esimerkiksi on luvannut ”rauhaa ja järjestystä” Filippiineille. Se tuntuu tehoavan maassa, jossa ihmiset elävät kaulaansa myöten köyhyydessä ja epätasa-arvossa.


Donald Trump puolestaan on politiikan ulkopuolinen toimija, joka on yllättäen ilmaissut halunsa panna kaikki likoon "Amerikan ja amerikkalaisten puolesta"

Ja mikä parasta: hän on sanonut tekevänsä USA:sta jälleen ”suuren” ja itseensä uskovan voimatekijän.

Sillä ei ole (näemmä) yhtään mitään väliä sillä, että hän on kutsunut vastaehdokastaan Ted Cruzia ”erittäin epärehelliseksi hermoraunioksi” ja ”äärimmäisen kaksinaamaiseksi”.

Istuvan presidentin terveyttä Trump on ihmetellyt kysymällä, ”onko hän mielenvikainen?”. Hillary Clintonia Trump on arvioinut toteamalla tämän olevan "parhaimmillaan korruptiossa”.

Huh, huh

Monet "perinteiseen politiikkaan" kyllästyneet näyttävät vain uskovan, että moiset populistit ovat "vain niin raikkaan erilaisia".

Heidän mielestään vanhat poliitikot ovat kuolettavan tylsiä ja pelkästää siksi on uskottavaa, että nämä uudet kasvot voisivat tuoda yhteiskuntaan muutoksen.


Politiikan tutkijat ovat myös arvioineet, että monet populistipoliitikoista puhuvat myös nuorten kieltä eri tavoin kuin muut.

Jotenkin nyt tuntuu, että yksinkertainen pinnallisuus tunkisi ihan kaikkialta läpi. Ei kai se näin voi olla. Jos yhteiskunnalliset ongelmat poistuisivat näin helpoilla ratkaisuilla, ne olisi kyllä jo aikaa sitten poistettu.

Uskon minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti