keskiviikko 31. elokuuta 2016

Taiteella eroon stressistä

Jokainen meistä stressaa joskus. Jotakin. Mutta ei se mitään, itse asiassa se on normaalia.

Pettymysten ja ennakoimattomien vaikeuksien käsitteleminen kuuluu elämään. Ja, on siitä hyötyäkin. Samalla kehittelemme juuri itsellemme sopivia stressinpäihityskeinoja.

Yksi soittaa piiiitkän puhelun ystävälle, joku toinen painuu vielä pidemmälle lenkille. Kolmas tuijottaa tuleen.


Ongelmia syntyy, ellei stressistä ehdi palautua ennen seuraavaa ongelmaa, tai, ellei meillä — todellakaan — ole toimivia konsteja purkaa stressiä.

Jos näin pääsee käymään, stressi alkaa vähitellen nakertaa hyvinvointiamme ja sitä myöten saamme sanoa hyvästit myös tyydyttävälle arjelle.

Taide stressin poistajana

Olen ennenkin sivunnut aihetta, mutta otanpahan asian käsittelyyn, koska on jälleen saatu tutkimusnäyttöä siitä, että nimenomaan taide voisi olla yksi tapa hallita stressiä.


Nämä uusimmat tulokset viittaisivat siihen, että nimenomaan rento ja vapaa (tavoitteeton) taiteen harrastaminen on siihen erityisen sopivaa.

Se on vielä tehokkaampaa kuin sellainen taide (vaikkapa maalaaminen), jolla tähdätään taidemarkkinoille. No, ei tämä nyt niin vallankumouksellista ole. Olisin arvannut sen kyllä tutkimattakin.

Tutkijoilla oli koeasetelmansa

Tulokset vahvistivat, että noin 40 minuuttia taiteellisen luomisen jälkeen kolmella neljästä osallistujista mitattiin selvästi alentuneita kortisolipitoisuuksia (yksi stressihormoni).

Ihmiset joilla oli enemmän kokemusta taiteen tekemisestä, hyötyivät siitä eniten.


Tämä on ymmärrettävä kai niin, että jos vaikkapa käsillä tekeminen on jotakin aika outoa, siitä tulee stressiä jo sinällään.

Kun taas ihminen, jonka ei tarvitse keskittyä itse tekniikkaan tai peräti sen opetteluun, kokee sen rentouttavampana.

Ei kai kovin outoa tämäkään!? 

Jos ei ole tottunut ajamaan autolla ja pitäisi kuitenkin ajaa, on se uskoakseni aika stressaavaa.

No, tämä uutinen on tietysti hyvä uutinen niille ihmisille, joilla on taustaa taiteen parista, vaikkapa lapsuusaikainen musiikkiluokka.


Tai, niille meistä, jotka ovat tottuneet piirtelemään huvikseen (pitkästyttävien palaverien aikana).

Mitä opimme? Vaikka nykymaailmassa ei liene mitään keinoa välttää kaikkea stressiä, voi aina koettaa etsiä itselleen parhaita konsteja vähentää stressiä.

Aina parempi, jos voi huomata tuon tavan olevan itselle mielekästä toimintaa.

PS. Kuvitus on helloquence.comin sivuilta - ei kaupalliseen tarkoitukseen vapaasti käytettävää kuvamateriaalia

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mitä jos…. lyhentäisimme työviikkoa?

Pitkään mieltäni korventanut ajatus on vihdoin saamassa tukea. Siis, että ylipitkät, jopa 10–12-tuntiset työpäivät viitenä päivänä viikossa eivät millään voi olla tehokkaita

Tällä tahdon sanoa, että työviikon jatkaminen (vähänkään) ei tuo tehoa lisää, noin niin kuin pitkän päälle.


Tutkijat ovat saaneet ihan empiirisiäkin (so. kokeellisia) viitteitä siitä, että mitä kauemmin työpaikalla viettää aikaa, sitä vähemmän itse asiassa saa aikaan.

Ei saatu tulos tietenkään ala mihinkään kadota, mutta "tehokkuuskäyrä" alkaa jossakin vaiheessa painua kohti kaakkoa ja lopulta voidaan kysyä ihan syystä: mitä ihmettä me täällä enää nuokutaan?!

Minua väsyttää. Mitä te muut olette saaneet aikaan?

Muun muassa työelämäpsykologi K. Anders Ericssonin tutkimuksissa on todettu, että ihmiset jaksavat tehdä keskittynyttä työtä työpäivästä yleensä enintään 4-5 tuntia.

No, eihän tämä nyt mitään niin yllätyksellistä ollut, mutta pitipähän tämäkin oikein tutkimuksin todeta. Kai tämän nyt jokainen on kokenut.


Mutta: ainakin Yhdysvalloissa on yrityksiä, jotka ovat jo käyneet tuumasta toimeen.

Esimerkiksi  Treehouse -nimisen teknologiayrityksen toimitusjohtaja Ryan Carson kertoo, että yhtiön siirtyminen 32-tuntiseen työviikkoon – itse asiassa jo kymmenen vuotta sitten - kohensi tehokkuutta kuulemma "merkittävästi".

Tuloksiakin on saatu

Onnistumisen puolesta puhuu myös yhtiön liikevoitto, joka mitataan miljoonissa.

”Me yksinkertaisesti pidämme työntekijöistämme mielettömän hyvää huolta. Kyse ei ole yksin lisääntyneestä vapaa-ajasta, perheen kanssa vietetyn ajan lisääntymisestä ja työssä vietetyn ajan vähentymisestä.
 

Kyse on koko elämän tasapainosta, sen eri osa-alueiden välillä. Siitä, että ihmiset tulevat töihin mielellään”, hän muotoilee.

Muotoiluyritys Reusser Design siirtyi nelipäiväiseen työviikkoon jo vuonna 2013, ei pakosta, vaan ihan vapaaehtoisesti.

Tai, töihin neljänä päivänä viidestä?

Yrityksen toimitusjohtajan mukaan ihmiset työskentelevät neljän päivän aikana liki viiden edestä, koska heitä motivoi ylimääräinen vapaapäivä perjantaisin ja siten pidempi viikonloppuvapaa.

Yllätys, yllätys. Sama on huomattu kouluissa. On jo tutkimustuloksia, joiden mukaan nelipäiväinen kouluviikko voisi parantaa koulusaavutuksia.


Selitys on tietysti sama, eli että väsyneenä keskittyminen herpaantuu, kun lapset joutuvat istumaan paikallaan ja opiskelemaan pitkiä aikoja yhteen putkeen.

Minä muuten uskon tähän. Ja miettikää lisäksi: milloin olette tehokkaimmillanne?

Ehkäpä kello 8-12, kuten minä. Myöhäisinä iltapäivän tunteina olen aika hyödytön tyyppi työnantajalleni.

Niin se vaan menee. Mutta en puhu tästä ääneen.

torstai 11. elokuuta 2016

Lisää rentoutta työpaikalle!

Sain suuren yrityksen markkinointijohtajalta sähköpostia.

Johtajaa oli ruvennut jotenkin toden teolla rassaamaan ”yleinen negatiivisuus”, joka niin sinnikkäästi tahtoo tunkea kaikkialle tekemisiimme.


Hän otti esimerkikseen yritysten ulkopuoliset konsultit.

Jo vuosia sitten heidän yrityksessä oli pantu merkille, että erityisesti konsultit tuntuivat tuovan työpaikalle mukanaan merkillisen ”jotakin on aina vinossa” –näkökulman. 

Vaikka heidänkin yrityksensä oli alansa eittämätön markkinajohtaja, fiksu ja jatkuvasti kehittyvä firma, heidän toiminnassa ”ei ollut koskaan mitään hienoa ja esiteltävää.”

Ei, jos konsulteilta mielipidettä pyysi.

Negatiivisuuden kansallinen kierre

Johtaja oli alkanut epäillä, että tässä tämmöisessä on kyse yleisemmästäkin ilmiöstä, jonkinlaisesta negatiivisuuden kansallisesta kierteestä.

Tuntuu kuin meillä Suomessa olisi jatkuvasti meneillään jokin oma sisäinen ongelma, josta tehdään juuri tämän hetken Suuri Kysymys.

Ja siihen sitten saadaan kyllä mediakin mukaan.


Työuupumus on pitkään ollut kansantauti, mielenterveysongelmien on todettu lisääntyneen, koulut homehtuvat, sisäilma on hirmuinen hengittää ja porakaivovedestä löydetään arseenia.

Mitä näitä nyt milloinkin on.

”Kun pohdin organisaation tuottavuuden kehitystä,” mietiskeli johtaja: ”tulen väistämättä siihen tulokseen, ettei ratkaisua löydy työaikaseurannasta, ei taukojen valvonnasta, ei moitteettomista ohjeista, eikä edes ergonomisista työasennoista.”

Säädetään katselukulmaa

Tehokkuuden ja virheettömyyden herkeämätön tuijottaminen on väärä katselukulma. Se hyydyttää. Se tylsistyttää työntekijät, vie heiltä vähän kerrassaan ilon ja tekemisen riemun.

Vähitellen yhteisö muumioituu, eikä työ enää nappaa. Eihän se niin pitäisi olla! Kyllä työyhteisön pitäisi ihan itse kaivaa esiin innostus ja ilo tekemisiinsä.


Ja niin he muuten olivat tehneetkin. Vahvuuksia oli löytynyt vaikka kuinka paljon. Yksi niistä oli se, että heidän tuotteensa olivat kerta kaikkiaan loistavia, suorastaan ylpeyden aiheita.

Ehkä asia olikin niin siksi, että olivat jatkuvasti ”niin älyttömän innostuneita” tekemisistään.

He olivat alkaneet uskoa, että tämmöisessä ”positiivisen kautta” rakennetussa asenteessa olikin yllättävää voimaa.

Saisimmeko joukkomme innostumaan? 

Ilo ja innostus olivat johtaneet uusiin harppauksiin, yhä parempiin tuotteisiin. Näytti nimittäin siltä, että innostunut ihminen suorastaan säkenöi uusia ideoita. Tuntuu kuin väsymyskin kiertäisi innostuneen ihmisen.

Johtaja päätteli viestinsä: suuri kysymys onkin, kykenemmekö me luomaan työpaikalle olosuhteet, joissa ihmiset aidosti innostuvat?


Kannattaa kysyä: voisiko jopa tässä meidän meiningissä olla jotakin niin suurta ja rakastettavaa, että porukat alkaisivat tehdä töitä nauraen ja toisiaan hartioilleen läimäytellen, innostaen?

Mitäpä sanotte? Eiköhän ruveta oikein olan takaa tekemään työpäivistä hauskoja?!

Hyvä loman jälkeistä aikaa kaikille!

PS. Kuvat ovat Gardaurelta, viimeviikkoiselta kalareissultamme. Olivatpahan huikeat maisemat.