torstai 11. elokuuta 2016

Lisää rentoutta työpaikalle!

Sain suuren yrityksen markkinointijohtajalta sähköpostia.

Johtajaa oli ruvennut jotenkin toden teolla rassaamaan ”yleinen negatiivisuus”, joka niin sinnikkäästi tahtoo tunkea kaikkialle tekemisiimme.


Hän otti esimerkikseen yritysten ulkopuoliset konsultit.

Jo vuosia sitten heidän yrityksessä oli pantu merkille, että erityisesti konsultit tuntuivat tuovan työpaikalle mukanaan merkillisen ”jotakin on aina vinossa” –näkökulman. 

Vaikka heidänkin yrityksensä oli alansa eittämätön markkinajohtaja, fiksu ja jatkuvasti kehittyvä firma, heidän toiminnassa ”ei ollut koskaan mitään hienoa ja esiteltävää.”

Ei, jos konsulteilta mielipidettä pyysi.

Negatiivisuuden kansallinen kierre

Johtaja oli alkanut epäillä, että tässä tämmöisessä on kyse yleisemmästäkin ilmiöstä, jonkinlaisesta negatiivisuuden kansallisesta kierteestä.

Tuntuu kuin meillä Suomessa olisi jatkuvasti meneillään jokin oma sisäinen ongelma, josta tehdään juuri tämän hetken Suuri Kysymys.

Ja siihen sitten saadaan kyllä mediakin mukaan.


Työuupumus on pitkään ollut kansantauti, mielenterveysongelmien on todettu lisääntyneen, koulut homehtuvat, sisäilma on hirmuinen hengittää ja porakaivovedestä löydetään arseenia.

Mitä näitä nyt milloinkin on.

”Kun pohdin organisaation tuottavuuden kehitystä,” mietiskeli johtaja: ”tulen väistämättä siihen tulokseen, ettei ratkaisua löydy työaikaseurannasta, ei taukojen valvonnasta, ei moitteettomista ohjeista, eikä edes ergonomisista työasennoista.”

Säädetään katselukulmaa

Tehokkuuden ja virheettömyyden herkeämätön tuijottaminen on väärä katselukulma. Se hyydyttää. Se tylsistyttää työntekijät, vie heiltä vähän kerrassaan ilon ja tekemisen riemun.

Vähitellen yhteisö muumioituu, eikä työ enää nappaa. Eihän se niin pitäisi olla! Kyllä työyhteisön pitäisi ihan itse kaivaa esiin innostus ja ilo tekemisiinsä.


Ja niin he muuten olivat tehneetkin. Vahvuuksia oli löytynyt vaikka kuinka paljon. Yksi niistä oli se, että heidän tuotteensa olivat kerta kaikkiaan loistavia, suorastaan ylpeyden aiheita.

Ehkä asia olikin niin siksi, että olivat jatkuvasti ”niin älyttömän innostuneita” tekemisistään.

He olivat alkaneet uskoa, että tämmöisessä ”positiivisen kautta” rakennetussa asenteessa olikin yllättävää voimaa.

Saisimmeko joukkomme innostumaan? 

Ilo ja innostus olivat johtaneet uusiin harppauksiin, yhä parempiin tuotteisiin. Näytti nimittäin siltä, että innostunut ihminen suorastaan säkenöi uusia ideoita. Tuntuu kuin väsymyskin kiertäisi innostuneen ihmisen.

Johtaja päätteli viestinsä: suuri kysymys onkin, kykenemmekö me luomaan työpaikalle olosuhteet, joissa ihmiset aidosti innostuvat?


Kannattaa kysyä: voisiko jopa tässä meidän meiningissä olla jotakin niin suurta ja rakastettavaa, että porukat alkaisivat tehdä töitä nauraen ja toisiaan hartioilleen läimäytellen, innostaen?

Mitäpä sanotte? Eiköhän ruveta oikein olan takaa tekemään työpäivistä hauskoja?!

Hyvä loman jälkeistä aikaa kaikille!

PS. Kuvat ovat Gardaurelta, viimeviikkoiselta kalareissultamme. Olivatpahan huikeat maisemat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti