torstai 15. syyskuuta 2016

Laskokset otsissamme

Kerrotaan intiaanipäälliköiden lähetystöstä, joka lensi ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneella.

He olivat menossa tapamaan Washingtoniin suurta valkoista päällikköä, Yhdysvaltain presidenttiä.


Lennon laskeuduttua päälliköiden lähetystö jumittui kuukaudeksi tuonaikaiselle Washingtonin lentoasemalle. Kukaan ei osannut selittää syytä inkkareiden outoon käytökseen.

Kun selitys vihdoin tuli, se yllätti. ”Odotamme, että sielumme ehtivät mukaan”, kommentoi päälliköiden nokkamies.

Kiire on myöhäinen keksintö

Kuulin jostakin, että minuuttiviisarit tulivat kelloihin vasta 1800-luvulla eli suurin piirtein silloin, kun taskukellot yleistyivät.

Nyt kellon kanssa pusaaminen on ihan luonteva juttu. ”Sovitaanko palaveri kello 13? Siis tasan. Toivoisin, että kaikki ovat sitten paikalla ajoissa.”


Viehtymyksellemme nopeuteen ja täsmällisyyteen ei tunnu olevan loppua. Mittaamme aikaa ja arvioimme työmme tuloksia käytettyä aikaa vasten.

Olemme vakaasti sitä mieltä, että aikaa voi säästää, sitä voi tuhlata ja jopa hukata. Voimme määrätä ositetulle ajalle hinnan ja jopa myydä sitä.

Lännen ihmisen riippa

Oletteko tienneet, että suurin osa patentoiduista keksinnöistä on jo vuosikymmenien ajan tähdännyt nopeuden ja tehokkuuden lisäämiseen?

Niin se kuitenkin on. Siitä on lukuisia esimerkkejä. Kun pesukone tuli, olisi luullut siitä koituvan silkkaa riemua. Koneen tehdessä töitä voimme itse ottaa vähän rennommin.


Mutta niin ei käynytkään. Kun vaatteiden peseminen oli niin helppoa, aloimme muuttaa tapojamme. Aloimme nähdä likaa kaikkialle ympärillämme.

Muutimme siisteyskriteereitä, koskapa siihen oli nyt oiva mahdollisuus!

Ei se tietenkään harkittua ollut, vaan kaikki tapahtua salavihkaa. Ja lopputulos oli jälleen sama: olimme keksineet helpottimia, joka oli saanut meidät vipeltämään.

Kiireen vastainen sota jatkuu

Kiireen kulttuuri on porautunut niin syvälle arkeemme, että monet meistä tuntevat syyllisyyttä kaikenlaisesta luppoajasta, vaikkapa rauhallisesta työjaksosta.

Kiireisyys onkin tehokkaan, jopa hyvän ihmisen tuntomerkki. Hassua. Tosiasiassa kiireisyyden ei pitäisi olla millään tavoin tavoiteltava asiantila.

Itse asiassa on monia asioita, joihin kiire ei sovi ollenkaan. Otetaan vaikka lukeminen. Olen usein huomannut, että hyvistä kirjoista saa hyviä ajatuksia, vaikkapa tähän kiireen vastaiseen sotaan.


Yksi on vaikkapa se Rudyard Kiplingin lohkaisu, jonka mukaan on tärkeää pitää pää kylmänä, vaikka kaikki ympärillä olisivat menettämässä malttinsa.

Tai se Friedrich Nietzchen ajatus, jolla hän varaa meitä "kiirehtimästä säädyttömästi ja hiki päässä toivoen kaiken tulevan hetkessä valmiiksi.”

Tämmöinen vaara on. Mutta kun kaiken ei tarvitsekaan tulla hetkessä valmiiksi.

On vielä yksi asia, miksi joitakin asioita kannattaakin tehdä hitaasti. Sisältä hidas ihminen on tyyni. Hän on suorastaan kaunis, sillä hän ei ole kurtannut otsaansa loputtomille laskoksille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti