tiistai 25. lokakuuta 2016

Kirja kohtuudesta

Viime viikolla julkistettiin Kohtuuden kirja. Näkökulmia ääriyhteiskuntaan. Nimensä mukaisesti kirja käsittelee äärimmäisyyttä.

Tiedän toki, että taipumuksemme kohtuuttomuuteen on ihmisen historian mittainen, mutta ajatukseni on, että kaikenlaiset äärimmäisyydet ovat soluttautuneet nykyelämään jotenkin vielä enemmän kuin vaikkapa keskiajan – tai, jopa sotien jälkeisen ajan elämään.

           David Marcu

No, aloin panna merkille näitä juttuja sieltä ja täältä, eli että ”övereitä” tuntui näkyvän siellä ja täällä.

Nopeammin, tehokkaammin, terveellisemmin

Meissä on siis yhä enemmän niitä, jotka tekevät asioita nopeammin ja tehokkaammin, elävät yhä terveellisemmin, noudattavat yhä kummallisempia ruokavalioita ollen jatkuvasti vaativampia itseään kohtaan.

           NRKbeta

Meissä on paljon niitä, jotka haluavat yhä nopeampaa urakehitystä, yhä parempaa ammattia ja – joskus tuntuu — jopa ahneuteen saakka parempia asemia, elämänoloja ja rahaa, jne.

Ehkä olette kokeneet samoin: kun asioita alkaa kasautua, tuntuu kuin olisi pakko tehdä jotakin. Tämäkin kirja on jonkinlaisen pinoutumisilmiön tulosta.

Minulle tämä pakko tehdä jotakin on kirjoittamista

Jotta tiedän, mitä mieltä olen jostakin asiasta, minun on kirjoitettava se ylös. Kirjoitan siis. Sitten tuijotan hetken aikaansaannostani ja mietin, oliko se näin. Onko mielipiteeni tämä?

           Breno Machado

Ellei se ole, muutan tekstiä ja tuijotan taas. Tällä tavoin kirjani syntyvät.

Olihan kirjan taustalla Isompiakin asioita, ei siis yksittäisiä ihmetyksiä. Yksi selitys huoleeni on jälleen kerran se kokonaiskuorma, jota joudumme kantamaan.

Kokonaiskuorma huolettaa

Olen ollut huolestunut työelämän kehityksestä jo pidempään. Sitä on turha kerrata, kun kuitenkin tiedätte, mitä tarkoitan.

           Anton Repponen

Kun tähän kaikkeen laitetaan vielä päälle se kuorma ja se jatkuva muu kiihdyttely (kuntoilu, ruokavaliot, modernin asumisen vaatimukset, hienot harrasteet ja muu upea elämä), pelkään, että tulee pää vetävään käteen.

Ei ihmistä ole tehty kestämään ihan mitä vain. Näitä kertomuksia on pilvin pimein.

Sosiaalinen media kiihdyttää

Kiintoisan tästä ilmiöstä tekee media, erityisesti sosiaalinen media.

Otetaan vaikkapa tämä 42-vuotias amerikkalaismies, Luke Aikins, joka leiskautti heinäkuussa 7600 metristä ilman laskuvarjoa. Ei hän tehnyt sitä vakuumissa!

Hypyn lähetti reaaliaikaisesti televisiokanava Fox.

           Blair Fraser

Eli se, mitä tahdon sanoa, on tämä: moderni media, erityisesti sosiaalinen media levittää jatkuvasti tietoa ääri-ilmiöistä ja ihmiset, jotka ovat taipuvaisia tällaiseen toimintaan, haluavat tehdä niin vielä enemmän.

Se, että Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492, jäi aika pienen piirin tietoon aikanaan, vaikka se oli todella äärimmäinen seikkailu.

Me suomalaiset kuulimme siitä ehkä vajaa sata vuotta myöhemmin. Tässä mielessä elämme erilaista aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti