torstai 22. joulukuuta 2016

Suomen tiede porskuttaa - vielä

Sattuipa pari päivää sitten eteen YLE:n juttu, jossa tiivistettiin Suomen Akatemian laatiman Tieteen tila 2016 –raportin sanomaa.

Selvitys tuntui arvioivan suomalaisen tieteen tilan edelleen ”vakaaksi”. Koulutusleikkauksia on tehty, mutta edelleen mennään maailman keskitason yläpuolella - kuulemma.

Hmm, tätä jäin miettimään. Viimeisimmät tieteen rahoitusta koskevat kansainväliset vertailutiedot ovat saatavilla vuodelta 2011 (OECD 2014).


Näiden tietojen pohjalta Suomessa korkeakouluille suunnattu rahoitus vastasi 1,9 % bruttokansantuotteesta, mikä oli tuolloin hieman OECD-maiden keskiarvoa 1,6 % korkeampi.

Nythän on kuitenkin niin, että rahoitusleikkauksia nimenomaan korkeakoulusektorille on tehty aivan vastikään ja tässä mielessä olisi jopa jonkinlainen ihme, jos se jo nyt näkyisi korkeakoulujen tuloksissa.

Mitä ne tieteen tulokset sitten ovat?

Näin saattaa kysyä hoksaava lukija. Nehän ovat esimerkiksi tutkimuksia, julkaisuja ja artikkeleita.

Julkaisujen määrä on raportin mukaan Suomessa moniin OECD-maihin verrattuna ”korkea” ja jopa hieman kohonnut viimeisen vuosikymmenen aikana, joskin muut ”tutkimusintensiiviset maat” (hoh, mikä ilmaus :)) ovat juosseet tässä suhteessa vielä nopsemmin.


Suomea on verrattu kahteentoista ”runsaasti tutkimusta tekevään” maahan. Meitä edellä ovat sellaiset maat kuin Sveitsi, Norja, Tanska ja Ruotsi.

Yhdysvalloissa tutkimusjulkaisujen määrä on suurin. Mutta, niin on kyllä rahoituskin ihan toisella tasolla.

Kansainvälisiin huippuyliopistoihin verrattuna useiden tieteenalaryhmien professorimäärät ovat suomalaisissa yliopistoissa pieniä. Proffia on meillä noin 2500.

Tohtoreiden työllistyminen huolettaa

Tutkijakoulutusta pitäisi raportin mukaan kehittää niin, että se antaa monipuoliset valmiudet vaativiin laaja-alaisiin tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin ”yhteiskunnan eri sektoreilla”.

Tätä olen usein miettinyt. Tohtoreita on tässä maassa pienen kaupungin asukasluvun verran, eli yli 25 000. Vuosittain heitä tulee putken toisesta päästä lisää noin 1900.

Tämä muuten on selvästi viime vuosien korkeakoulupolitiikan tulosta, sillä puolet tohtoreistamme on valmistunut vuosina 2004–2013.


Muistan, kuinka alkuvuodesta 2016 uutisoitiin siitä, kuinka tohtoriksi väitelleiden työttömyys on kasvanut meillä Suomessa jo 15 vuotta yhteen menoon – siis vuodesta 2005 saakka!

Työttömänä on tällä haavaa toista tuhatta tohtoria, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön erityishuolena on ollut se, ettei yrityksillä ole ollut mittavampia suunnitelmia palkata lisää tohtoritasoista työväkeä.

Sä olet kyllä ylikoulutettu meille!

Kyllähän se kansantalouden kannalta — ja varsinkin tohtorin itsensä kannalta — on aina ongelma, jos kouluttautuu 10 vuotta tohtoriksi ja toteaa valmistuneensa työttömäksi.

Tilanne kun työmarkkinoilla tuntuu olevan liian usein se, että tohtori koetaan moneen hommaan ylikoulutetuksi. On joskus suorastaan epäilyttävää, jos työnhakija on tohtori.


Mutta kun tausta tilanteeseen voi olla hyvinkin arkinen. Työnhakija on saattanut hankkia tohtorin hatun nimenomaan ja jopa pelkästään parantaakseen työnsaantimahdollisuuksiaan.

Sitten homma onkin kummallisesti kääntynyt ikään kuin itseään vastaan: ”Hui, ei meillä kyllä taida olla tohtoreille töitä!”

Tai vielä selvemmin: ”Kuule. Jos me sut palkataan, sä lähdet alta aikayksikön, jos saat jostakin houkuttelevamman tarjouksen.”

Ei ole aina herkkua, olla tohtori.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Salaperäinen Asperger

Kuuntelin Yle Puheelta Perttu Häkkisen ohjelmaa ”Nörttiys – ihmeellinen oireyhtymä”. Ohjelman vieraana oli muun muassa tekniikan tohtori, kansanedustaja Jyrki Kasvi.

Tuonkertaisessa ohjelmassa kurkistettiin (otsikon mukaisesti) nörttiyden taakse, mm. kysymällä, mikä moisen ilmiön aikanaan synnytti ja miten se näkyi meillä vaikkapa 1980- ja 90-luvuilla.


Alun pitäen nörtti-sana tulee englannin kielestä (nerd = typerys, mäntti). Meille Suomeen se rantautui lähinnä tietokonekulttuurin mukana ja ainakin osin korvasi sanan "nynny".

Ja näin kai se on meillekin ollut: nörtti on se lähipiirin innokas tietokoneharrastaja, jolle ovat kelvanneet muutkin kuin muotifarkut. Tällaiseksi myös Jyrki Kasvi oli nörttiyden nuoruudessaan kokenut.

Asperger osana autismin kirjoa

Kiintoisaa oli se, että ohjelmassa sivuttiin myös Asperger-oireyhtymää. Kysehän on yhdestä ns. autismin kirjoon kuuluvasta oireyhtymästä, josta kärsii nykyarvion mukaan noin joka sadas syntyvä lapsi.

Moni meistä saattaa tuntea henkilön, johon liitämme Asperger-ihmisen piirteitä, mutta sen selittäminen onkin meille jo paljon vaikeampaa, mitä moisilla piirteillä tarkoitamme.


Ensinnäkin, Aspergerin oireyhtymä luetaan ns. laaja-alaisiin kehityshäiriöihin ja se pysyvä. Oireyhtymä sai nimensä sen ensimmäisenä kuvanneen itävaltalaislääkäri Hans Aspergerin mukaan.

Asperger diagnosoidaan pääosin kolmen piirteen perusteella: poikkeava kommunikaatio, sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeudet ja pakottavat rutiinit sekä erityismielenkiinnon kohteet.

Kuinka Asperger voi liittyä nörttiyteen

Viime mainittu, eli ”erityismielenkiinnon kohde” liittää siis Aspergerin (tässä nimenomaisessa tapauksessa!) mahdolliseen nörttiyteen.

On tärkeää huomata, etteivät tietokoneet suinkaan ainoa mahdollinen kiinnostuksen kohde ole. Asperger-ihminen saattaa olla yhtä hyvin kiinnostunut vaikkapa Antiikin aseista, Suomen kuntien veroasteesta tai Pohjolan lepakoista.


Toinen seikka, mikä on liittänyt monet Asperger -lapset ja -nuoret nörttiyteen, on se, että he ovat keskimäärin älyltään normaaleja, ja usein tavalla tai toisella hyvinkin lahjakkaita.

Koska esimerkiksi tietokoneharrastus, koodaaminen tms. ei edellytä face-to-face vuorovaikutusta, moni Asperger-ongelmainen saattaa uppoutua seurustelemana koneensa kanssa tai verkon välityksellä samoista aiheista kiinnostuneiden kanssa.

Tämä muuten on asia, joka on osattu huomioida aiempaa paljon paremmin esim. IT-alan rekrytoinnissa. Huomio koskee laajemminkin autismia.

Jos olet kohdannut yhden Asperger -ihmisen, olet tavannut yhden

Näin väittävät asiaa tuntevat. Eli, Aspergerin oireyhtymästä kärsivien oirekuva ja oireiden voimakkuus vaihtelee todella paljon ja siksikin tämän kehityshäiriön kuvaaminen on haastavaa.

Asperger-ihmiselle saattaa esimerkiksi olla ominaista alttius yksityiskohtaiseen, monotoniseen tai nopeaan puhumiseen riippumatta siitä, että vastapuoli ei ole enää pitkään aikaan kuunnellut.


Samoin, hänellä voi olla vaikeuksia ymmärtää huumoria tai tunnistaa toisten tunteita — ehkä myös vaikeuksia ilmaista omia tunteita.

Tästä puolestaan saattaa koitua ongelmia sosiaalisten suhteiden luomisessa.

Asperger –ihmisellä voi olla vaikeuksia silmän ja käden koordinaatiossa, mutta myös heikosta hienomotoriikasta johtuen vaikeuksia opetella kirjoittamaan.

Onko Asperger periytyvää?

Ohjelmassa todettiin sivumennen, että Aspergerilla on ehkä jonkinasteista periytyvyyttä.

Toden totta, tähän on saatu varovaisia viitteitä mm. Piilaaksossa, johon on saattanut hyvin kapea-alaisen kiinnostuksensa takia kerääntyä keskivertoa enemmän myös Asperger-tyypin ihmisiä.

Kun kaksi Asperger-ihmistä perustaa perheen, saattaa myös lapsesta tulla Asperger -oireinen. Mutta (HUOM.) näin ei siis välttämättä käy.


Niinkin on sanottu, että Aspergerin oireyhtymän periytyminen ei noudata aivan tavanomaisia periytymissääntöjä.

Ei siis ole kyetty mitenkään tarkasti määrittämään, millä todennäköisyydellä piirre periytyy vaikkapa isältä lapselle.

Asperger on haastava asia, mutta se on ilmiselvästi myös elämäämme — mukaan lukien työelämä — rikastuttava asia.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Mihin digitalisaatio meitä vie

Sitä aina toisinaan huomaa pohtivansa, mikä on milloinkin vaunujen suunta.

Huomaan, että ihan viime aikoina olen tullut pohtineeksi esimerkiksi tätä digitalisaatiota. Mihin se on meitä viemässä?

Samalla olen ollut huomaavinani, etten ole yksin tuumailuineni. Jokin aika sitten kuulin kaarinalaisten koululaisten vanhempien nousseen peräti barrikadeille kunnassa otetun roiman digiharppauksen takia.

                                Hoach Le Dinh

Nyt vanhemmat ovat keräämässä adressia mm. "tablet-opetuksen järkevöittämiseksi". Perusopetuksen kauniit tavoitteet eivät huolestuneiden vanhempien mukaan ole kuulemma toteutuneet.

On tärkeää huomata, että opettajia vanhemmat eivät ole syyttämässä.

Kritiikin kohteena on ennen muuta tablet-opetuksessa hyödynnetty materiaali: kirjelmän mukaan se on ollut "hankalaa" ja suorastaan "opetusta köyhdyttävää".

Huoli hienomotorisista taidoista

Ihan eilispäivänä satuin juttusille ikääntyneemmän opettajan kanssa. Hän intoutui (spontaanisti) surkuttelemaan hienomotoristen taitojen katoamista koulusta.

Mitä siellä opetushallituksessa oikein ajatellaan, kun käsin kirjoittaminenkin on jäämässä pois, tivasi hän.

           Quino Al

Hänelle ei riittänyt perusteeksi se, että ”eihän nyt kukaan nykymaailmassa enää käsin kirjoita.” Ihan kurillani nimittäin vastasin hänelle näin.

”Mutta kun aivotkin kehittyvät motoristen harjoitusten, esimerkiksi piirtämisen ja kirjoitusmerkkien tekemisen kautta”, väitti hän.

Niinpä, asioilla on puolensa.

Totuus on, ettemme tiedä, miten nopeasti asiat kehittyvät

Todennäköisesti arkeamme hallitsee parin vuoden kuluttua monet sellaiset asiat, joista meillä ei tällä hetkellä ole harmainta aavistusta.

Vauhti tästä edespäin on vielä nopeampaa kuin mihin olemme tottuneet.

Otan esimerkin. Muutama viikko sitten kuulin väitteen, jonka mukaan virtuaalitodellisuuslasit ovat aivan pian elämämme arkipäivää.

           Web Agency

Tuon samaisen väitteen mukaan kymmenen vuoden kuluttua tällaisia kakkuloita käytetään jopa yleisemmin kuin puhelinta.

Hyvä on. Väite ei ehkä tuommoisenaan ole totta, mutta se on osoitus siitä, miten erilainen ja täysin odottamaton parin vuoden päässä oleva arkemme voi olla.

Ei meidän näihin kehitysnäkymiin tarvitse reagoida hyvä – paha –ulottuvuudella. Usein tulemme kuitenkin niin tehneeksi. Toisinaan tulemme myös väärin ymmärretyiksi.

Minutkin on ehditty leimata teknologiavastaiseksi

Kuulemma olen myös uusimmassa kirjassani käsitellyt kovin epäillen digitalisaation oletettuja hyötyjä.

Tähän väitteeseen jouduin toteamaan, että olen kyllä epäonnistunut, jos olen sellaisen kuvan välittänyt itsestäni.

En ole teknologiavastainen - miten paljon hyvää yhteisöllisyyttä esimerkiksi sosiaalinen media onkaan saanut aikaa —, mutta kriittinen olen kyllä ollut. Se on totta.

           Emma Hall

Kyllä minulla jokin käyttäjäsuhdekin moniin näihin asioihin on ollut, joskaan kehityksen aallon harjalla en voi kehua olleeni.

Esimerkiksi kaikki opetustilanteeni yliopistolla välitetään ”modernin vuorovaikutteisen etäopetuksen keinoin" opetustilan ulkopuolelle, jopa useisiin pisteisiin yhtä aikaa.

Hallitsen ao. ohjelmistot – en nyt ehkä aukottomasti, mutta auttavasti. En pidä tapaa ihanteellisena, enkä kyllä väitä ohjelmistojakaan korkeatasoisiksi, mutta aina ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla.

On parempi tehdä se jotenkin kuin olla tekemättä lainkaan

Opiskelijan näkökulmasta parempi olla läsnä etänä kuin ei läsnä lainkaan. Jotenkin näin olen tämän ajatellut.

Yli viiden vuoden ajan olen blogannut ja olenpa muutoinkin ollut mukana somessa, tosin melko rajatusti. Kaiken aikaa olen koettanut pohtia digitalisaatiota ja sen vaikutuksia. Olenpa sivunnut sitä joissakin kirjoissanikin.

                       Jake Hills 

Viime viikolla joku kysyi: "Miksi muuten et ole mukana Twitterissä?"

Vastasin, etten ole siinä mukana, koska pelkään Twitterin tulevan liian suureksi osaksi arkeani. Ehkä...Niin, ehkä pelkään tulevani siitä myös hippusen riippuvaiseksi.

Ehkä suurin taka-alalla oleva huoli on kuitenkin se, että pelkään alkavani ajatella 140 merkin pituisin ”älykkäiltä kuulostavin aivoysköksin”.

Sitä en halua. Olen aina ollut hieman pidempien tarinoiden mies.