maanantai 5. joulukuuta 2016

Mihin digitalisaatio meitä vie

Sitä aina toisinaan huomaa pohtivansa, mikä on milloinkin vaunujen suunta.

Huomaan, että ihan viime aikoina olen tullut pohtineeksi esimerkiksi tätä digitalisaatiota. Mihin se on meitä viemässä?

Samalla olen ollut huomaavinani, etten ole yksin tuumailuineni. Jokin aika sitten kuulin kaarinalaisten koululaisten vanhempien nousseen peräti barrikadeille kunnassa otetun roiman digiharppauksen takia.

                                Hoach Le Dinh

Nyt vanhemmat ovat keräämässä adressia mm. "tablet-opetuksen järkevöittämiseksi". Perusopetuksen kauniit tavoitteet eivät huolestuneiden vanhempien mukaan ole kuulemma toteutuneet.

On tärkeää huomata, että opettajia vanhemmat eivät ole syyttämässä.

Kritiikin kohteena on ennen muuta tablet-opetuksessa hyödynnetty materiaali: kirjelmän mukaan se on ollut "hankalaa" ja suorastaan "opetusta köyhdyttävää".

Huoli hienomotorisista taidoista

Ihan eilispäivänä satuin juttusille ikääntyneemmän opettajan kanssa. Hän intoutui (spontaanisti) surkuttelemaan hienomotoristen taitojen katoamista koulusta.

Mitä siellä opetushallituksessa oikein ajatellaan, kun käsin kirjoittaminenkin on jäämässä pois, tivasi hän.

           Quino Al

Hänelle ei riittänyt perusteeksi se, että ”eihän nyt kukaan nykymaailmassa enää käsin kirjoita.” Ihan kurillani nimittäin vastasin hänelle näin.

”Mutta kun aivotkin kehittyvät motoristen harjoitusten, esimerkiksi piirtämisen ja kirjoitusmerkkien tekemisen kautta”, väitti hän.

Niinpä, asioilla on puolensa.

Totuus on, ettemme tiedä, miten nopeasti asiat kehittyvät

Todennäköisesti arkeamme hallitsee parin vuoden kuluttua monet sellaiset asiat, joista meillä ei tällä hetkellä ole harmainta aavistusta.

Vauhti tästä edespäin on vielä nopeampaa kuin mihin olemme tottuneet.

Otan esimerkin. Muutama viikko sitten kuulin väitteen, jonka mukaan virtuaalitodellisuuslasit ovat aivan pian elämämme arkipäivää.

           Web Agency

Tuon samaisen väitteen mukaan kymmenen vuoden kuluttua tällaisia kakkuloita käytetään jopa yleisemmin kuin puhelinta.

Hyvä on. Väite ei ehkä tuommoisenaan ole totta, mutta se on osoitus siitä, miten erilainen ja täysin odottamaton parin vuoden päässä oleva arkemme voi olla.

Ei meidän näihin kehitysnäkymiin tarvitse reagoida hyvä – paha –ulottuvuudella. Usein tulemme kuitenkin niin tehneeksi. Toisinaan tulemme myös väärin ymmärretyiksi.

Minutkin on ehditty leimata teknologiavastaiseksi

Kuulemma olen myös uusimmassa kirjassani käsitellyt kovin epäillen digitalisaation oletettuja hyötyjä.

Tähän väitteeseen jouduin toteamaan, että olen kyllä epäonnistunut, jos olen sellaisen kuvan välittänyt itsestäni.

En ole teknologiavastainen - miten paljon hyvää yhteisöllisyyttä esimerkiksi sosiaalinen media onkaan saanut aikaa —, mutta kriittinen olen kyllä ollut. Se on totta.

           Emma Hall

Kyllä minulla jokin käyttäjäsuhdekin moniin näihin asioihin on ollut, joskaan kehityksen aallon harjalla en voi kehua olleeni.

Esimerkiksi kaikki opetustilanteeni yliopistolla välitetään ”modernin vuorovaikutteisen etäopetuksen keinoin" opetustilan ulkopuolelle, jopa useisiin pisteisiin yhtä aikaa.

Hallitsen ao. ohjelmistot – en nyt ehkä aukottomasti, mutta auttavasti. En pidä tapaa ihanteellisena, enkä kyllä väitä ohjelmistojakaan korkeatasoisiksi, mutta aina ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla.

On parempi tehdä se jotenkin kuin olla tekemättä lainkaan

Opiskelijan näkökulmasta parempi olla läsnä etänä kuin ei läsnä lainkaan. Jotenkin näin olen tämän ajatellut.

Yli viiden vuoden ajan olen blogannut ja olenpa muutoinkin ollut mukana somessa, tosin melko rajatusti. Kaiken aikaa olen koettanut pohtia digitalisaatiota ja sen vaikutuksia. Olenpa sivunnut sitä joissakin kirjoissanikin.

                       Jake Hills 

Viime viikolla joku kysyi: "Miksi muuten et ole mukana Twitterissä?"

Vastasin, etten ole siinä mukana, koska pelkään Twitterin tulevan liian suureksi osaksi arkeani. Ehkä...Niin, ehkä pelkään tulevani siitä myös hippusen riippuvaiseksi.

Ehkä suurin taka-alalla oleva huoli on kuitenkin se, että pelkään alkavani ajatella 140 merkin pituisin ”älykkäiltä kuulostavin aivoysköksin”.

Sitä en halua. Olen aina ollut hieman pidempien tarinoiden mies.

2 kommenttia:

  1. Kovin olen samaa mieltä tuosta(kin) twitteristä. Se somehärpäke on juuri sellaista viestien sirpalista välähdysrätinää, jota en arvosta. Puhun kokemuksesta. Avasin pari vuotta sitten twitter-tilin ja aloin tviittailla, jotta pääsen sisälle siihen maailmaan. Seuraajiakin kertyi joitain kymmeniä. Sadannessa twiitissäni kiitin seuraajiani ja ilmoitin siinä samalla lyhyehköstä käyttökokemuksesta viisastuneena lopettavani koko touhun. En kertakaikkiaan löytänyt mitään syytä käyttää aikaani twitteriin. Sanoisinko... Moderni interaktiivinen viihdekanava.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Arnold! Muistuu mieleen tämä internet-asiantuntija Larry Carlatin jonkun verran julkisuutta saanut kirjoitus (oikeastaan blogi The New York Timesin sivuilla), jossa hä kertoo suhteestaan Twitteriin. Hänet Twiter siis oli onnistunut koukuttamaan. Riippuvuutensa pahimmassa vaiheessa Carlat muisteli twiitanneensa oikeastaan kaiken valveillaoloaikansa: autolla ajaessaan, tenniksen peluunsa tauoilla, ruokapöydässä ja ihan kaikkialla. Sitten hän toteaa: ”Kun en ollut Twitterissä, käytin lopun aikani keksimällä teennäisiä aforismeja, joita voisin sitten myöhemmin käyttää Twitterissä. Lopulta aloin jopa puhua samoin.”

    Mutta: nyt täytyy sanoa, että ajattelisin itse Twitteristä ehkä toisin, jos todella olisin sitä kokeillut. Eli tämmöinen rajaus pitää laittaa tähän kommenttiin :).

    VastaaPoista