torstai 22. joulukuuta 2016

Suomen tiede porskuttaa - vielä

Sattuipa pari päivää sitten eteen YLE:n juttu, jossa tiivistettiin Suomen Akatemian laatiman Tieteen tila 2016 –raportin sanomaa.

Selvitys tuntui arvioivan suomalaisen tieteen tilan edelleen ”vakaaksi”. Koulutusleikkauksia on tehty, mutta edelleen mennään maailman keskitason yläpuolella - kuulemma.

Hmm, tätä jäin miettimään. Viimeisimmät tieteen rahoitusta koskevat kansainväliset vertailutiedot ovat saatavilla vuodelta 2011 (OECD 2014).


Näiden tietojen pohjalta Suomessa korkeakouluille suunnattu rahoitus vastasi 1,9 % bruttokansantuotteesta, mikä oli tuolloin hieman OECD-maiden keskiarvoa 1,6 % korkeampi.

Nythän on kuitenkin niin, että rahoitusleikkauksia nimenomaan korkeakoulusektorille on tehty aivan vastikään ja tässä mielessä olisi jopa jonkinlainen ihme, jos se jo nyt näkyisi korkeakoulujen tuloksissa.

Mitä ne tieteen tulokset sitten ovat?

Näin saattaa kysyä hoksaava lukija. Nehän ovat esimerkiksi tutkimuksia, julkaisuja ja artikkeleita.

Julkaisujen määrä on raportin mukaan Suomessa moniin OECD-maihin verrattuna ”korkea” ja jopa hieman kohonnut viimeisen vuosikymmenen aikana, joskin muut ”tutkimusintensiiviset maat” (hoh, mikä ilmaus :)) ovat juosseet tässä suhteessa vielä nopsemmin.


Suomea on verrattu kahteentoista ”runsaasti tutkimusta tekevään” maahan. Meitä edellä ovat sellaiset maat kuin Sveitsi, Norja, Tanska ja Ruotsi.

Yhdysvalloissa tutkimusjulkaisujen määrä on suurin. Mutta, niin on kyllä rahoituskin ihan toisella tasolla.

Kansainvälisiin huippuyliopistoihin verrattuna useiden tieteenalaryhmien professorimäärät ovat suomalaisissa yliopistoissa pieniä. Proffia on meillä noin 2500.

Tohtoreiden työllistyminen huolettaa

Tutkijakoulutusta pitäisi raportin mukaan kehittää niin, että se antaa monipuoliset valmiudet vaativiin laaja-alaisiin tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin ”yhteiskunnan eri sektoreilla”.

Tätä olen usein miettinyt. Tohtoreita on tässä maassa pienen kaupungin asukasluvun verran, eli yli 25 000. Vuosittain heitä tulee putken toisesta päästä lisää noin 1900.

Tämä muuten on selvästi viime vuosien korkeakoulupolitiikan tulosta, sillä puolet tohtoreistamme on valmistunut vuosina 2004–2013.


Muistan, kuinka alkuvuodesta 2016 uutisoitiin siitä, kuinka tohtoriksi väitelleiden työttömyys on kasvanut meillä Suomessa jo 15 vuotta yhteen menoon – siis vuodesta 2005 saakka!

Työttömänä on tällä haavaa toista tuhatta tohtoria, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön erityishuolena on ollut se, ettei yrityksillä ole ollut mittavampia suunnitelmia palkata lisää tohtoritasoista työväkeä.

Sä olet kyllä ylikoulutettu meille!

Kyllähän se kansantalouden kannalta — ja varsinkin tohtorin itsensä kannalta — on aina ongelma, jos kouluttautuu 10 vuotta tohtoriksi ja toteaa valmistuneensa työttömäksi.

Tilanne kun työmarkkinoilla tuntuu olevan liian usein se, että tohtori koetaan moneen hommaan ylikoulutetuksi. On joskus suorastaan epäilyttävää, jos työnhakija on tohtori.


Mutta kun tausta tilanteeseen voi olla hyvinkin arkinen. Työnhakija on saattanut hankkia tohtorin hatun nimenomaan ja jopa pelkästään parantaakseen työnsaantimahdollisuuksiaan.

Sitten homma onkin kummallisesti kääntynyt ikään kuin itseään vastaan: ”Hui, ei meillä kyllä taida olla tohtoreille töitä!”

Tai vielä selvemmin: ”Kuule. Jos me sut palkataan, sä lähdet alta aikayksikön, jos saat jostakin houkuttelevamman tarjouksen.”

Ei ole aina herkkua, olla tohtori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti