Olen
ennenkin sanonut: kun minä menin aikoinani kouluun, en todellakaan osannut lukea. Tuskin
osasin nimeäni kirjoittaa. Vilkaskin olin varhaisvuosinani.
Silti: tuonaikainen
peruskoulu ei luokitellut minua ”erilaiseksi”. Olin normioppilas ja menin ihan
täydestä, muiden joukossa.
Kelly Sikkema
Toisin olisi käynyt nykykoulussa. Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine valmiuksineni ja taipumuksieni saanut otsaani näkyvän leiman – diagnoosin, kuten hienosti sanotaan.
Toisin olisi käynyt nykykoulussa. Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine valmiuksineni ja taipumuksieni saanut otsaani näkyvän leiman – diagnoosin, kuten hienosti sanotaan.
Se, että minua ei aikanaan
leimattu erityiseksi oppijaksi, johtui siitä, että tuonaikaisen koulun ”diagnosointisiivilä”
oli paljon harvasilmäisempi.
Erityisoppilaita jopa lähes puolet luokasta
Nyt se on tiheämpi;
kehittyneempi, tarkentaisi joku. Samassa koululuokassa voi helposti olla
kolmasosa (joskus enemmänkin) niitä, joilla on jokin oppimista vaikeuttava erityisongelma.
Sanon tähän väliin: totta
kai on hyvä, että ongelmille (jos niitä havaitaan) löydetään myös nimi. Eihän
muuten voida tarjota myöskään juuri oikeanlaista apua.
Valitettavasti tilanne on
kuitenkin se, että suomalaislapsia kyllä diagnosoidaan (samalla: leimataan), mutta he
eivät hetikään aina saa tarvitsemaansa tukea.
Ongelma johtuu ensisijaisesti
kuntien heikosta taloudellisesta tilanteesta. Ei se tahdosta johdu.
"Kaikki aikani menee testeissä!"
Kun vaikkapa alakoulun luokanopettajat
pyytävät erityisopettajilta tukea lapsen havaittuun oppimisvaikeuteen, vastaus
voi hyvinkin olla: ”En valitettavasti millään ehdi,
kun kaikki aikani menee testeissä.”
Maamme kouluissa on vuodesta
2010 ollut käytössä niin sanottu kolmiportainen tuki: yleinen tuki, tehostettu
tuki, erityinen tuki. On jo pidempään puhuttu inklusiivisesta koulusta.
Element5 Digital
Inklusiivinen koulu arvostaa kaikkea tätä erilaisuutta ja se on hieno asia. Mutta kun.
Inklusiivinen koulu arvostaa kaikkea tätä erilaisuutta ja se on hieno asia. Mutta kun.
Miten sen sanoisin. Ehkä näin:
ellei koulu saa
inklusiivisuuden toteuttamiseen tarvitsemiaan resursseja, koko inkluusion ihanan kaunis ajatus vesittyy.
Pelkkä erilaisen leima ilman tukea on niin väärin
Riittävät
resurssit olisivat ensiarvoisen tärkeää sekä lasten kannalta että opettajien kannalta.
Lapsi
jonka otsaan lyödään jo 6-vuotiaana vaikkapa ADHD-oppilaan poltinmerkki, kärsii leimastaan
koko loppuikänsä – nimittäin, jos ongelma vain todetaan ilman asianmukaista
tukea.
Entäpä
opettajat? On suuri vaara, että opettajat uupuvat näissä ihanan erilaisissa luokissa. Se on jo nähty.
Kuulen jatkuvasti tapauksista, joissa varsinkin lähellä eläkeikää olevan opettajat ovat ”yllättäen” työuupuneet.
Kuulen jatkuvasti tapauksista, joissa varsinkin lähellä eläkeikää olevan opettajat ovat ”yllättäen” työuupuneet.
Saat kaiken henkisen tukeni!
Tässä
oikeastaan onkin syy, miksi aloin kirjoittaa tästä asiasta. Minusta nimittäin on
aina vain vahvemmin alkanut tuntua, että kolmiportaisen tuen tilalle on liian
monessa kunnassa tullut pelkkä henkinen tuki.
”Kuule, sun
luokkaan on tulossa Anselmi-niminen pieni poika. Anselmilla on tämmöinen-ja-tämmöinen-ongelma.
Mutta älä huoli, saat kaiken tukeni!”
Angelina Litvin
Siis, opettaja saa henkisen tuen! Se ei valitettavasti nykykoulussa riitä. Ei oppimisen ongelmia hoideta pelkällä henkisellä tuella.
Siis, opettaja saa henkisen tuen! Se ei valitettavasti nykykoulussa riitä. Ei oppimisen ongelmia hoideta pelkällä henkisellä tuella.
Koulupuolen
säästöt ovat äärimmäisen lyhytnäköistä politiikkaa!
Ellei lasten ja nuorten ongelmia kyetä hoitamaan ennalta ehkäisevästi, nämä lapset ja nuorat ovat paljon mittavampien hoitotoimien kohteina aikuisiässä.
Ellei lasten ja nuorten ongelmia kyetä hoitamaan ennalta ehkäisevästi, nämä lapset ja nuorat ovat paljon mittavampien hoitotoimien kohteina aikuisiässä.
Ja
se vasta kallista on – puhumattakaan siitä, kuinka äärimmäisen surullista se on.
Kaikesta huolimatta: levollista joulua!
Kaikesta huolimatta: levollista joulua!