Toimittaja Marko Pinola soitti. Hän halusi jutella moniaikaisuudesta.
Kyse oli siis tästä uudesta ja ah
niin muodikkaasta yhtä-aikaa-kaiken-tekemisen tavasta, johon olemme törmänneet vaikkapa siellä työpaikan arkisessa palaverissa.
En minä
tätä siksi esille ottanut, ettenkö olisi siihen itsekin sortunut.
Olen kyllä. Siis,
kun on tuo puhelin tuossa pöydällä ja kun siihen juuri nyt kilahti meili, niin
vastaanpa siihen heti.
Ja samalla koetan
syrjäsilmällä pälyillä kokoustilan valkokangasta. Huomioni on siis monessa paikassa ja
olen sekä läsnä että poissa, yhtä aikaa.
Mitä tämä
tämmöinen kertoo?
Kyllä. Meidän
on syytä olla huolissamme, totta kai.
Toisaalta,
tämä on vain yksi merkki siitä, että työelämätottumuksiimme on ladattu koko
joukko katteettomia odotuksia.
Meille on uskoteltu,
että meidän olisi mahdollista ahtaa yhä enemmän työorientoituneita toimia
rajattuun aikaan. Ja me olemme uskoneet tuon viestin!
Olemme
sortuneet jopa niin primitiiviseen uskoon, että monia asioita voisi tehdä ikään
kuin yhtä aikaa. Totuus on, että ei niitä voi. Ei ainakaan hyvin.
Selitys on
se, että aivot laittavat yhä edelleen asiat perä jälkeen. Eivät ne ratko asioita päälletysten.
Miksi tätä
tällaista on työelämässä niin paljon?
Katsokaas,
se antaa vaikutelman tehokkuudesta. Kun husaat monia asioita yhtä aikaa
(otetaan vaikka se kokous), annat itsestäsi niiiin puuhakkaan vaikutelman.
Kyse on vaikutelman
synnyttämisestä, mikä puolestaan on vanha tuttu juttu syöttää muille kuvaa itsestä ”työpaikan
tehopakkaus Tiinana” tai ”kaiken hoitavana Teuvona”.
Vastaavasti,
ellet vierittele ipadia kokouksessa, vaan pelkästään keskityt kuuntelemaan,
annat itsestäsi vaikutelman, että olet jotenkin kyvytön.
Tehoton luuseri. Sinussa on ikään
kuin jotakin vikaa. No, onneksi on YT:t...
Tiesittehän,
että kiireisyys (jos mikä) on ollut pitkään myös tärkeän ihmisen piirre. ”Voi
voi, anteeksi! Mun pitää nyt ehtiä sinne ja sinne ja sinne!”
Tästä johtuen teemme työmme myös huonos
Tosiasiassa emme ole rahtuakaan tehokkaampia kuin ne kaverimme, jotka
osaavat (jos heitä enää edes on?!) keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.
Päinvastoin, olemme tehottomampia. Tämä huomattiin jo 1990-luvulla ns.
työnarkomaniatutkimuksissa.
Ja on tässä muutakin. Kun
emme voi keskittyä vain tiettyyn asiaan tai tekemiseen, asiat myös
pinnallistuvat. Teemme työmme huonosti.
Oma lukunsa
on työajan ulkopuolelle jäävä aika, vapaa-aika. Emme me ihmiset osaa toimia
niin, että kun työaika loppuu, muutamme naps, naps, tapojamme.
Jos olemme
kiireisiä työssä, olemme kiireisiä myös vapaa-aikana. Jos emme hallitse
arkeamme työssä, meillä on taipumus hakeutua kaaokseen myös vapaa-ajassa.
Kuvat: Raumrot.com