tiistai 7. helmikuuta 2017

Sotku on osa identiteettiämme

Kaaoksen keskellä pöydälläni makaa myös kirja ”Täydellinen sekasotku. Epäjärjestyksen piilevät hyödyt.”

Kyse on Columbian yliopiston liikkeenjohdon professori Eric Abrahamsonin ja tiedetoimittaja David H. Freedmanin teoksesta (2008), joka sisältää yllättävän näkökulman järjestyksen ylläpitoon.


Yksi kirjan pääteeseistä on, että siisteydestä ja järjestelmällisyydestä koituu aina kustannuksia. Eikä siinä kaikki: nämä kustannukset ovat hyötyjä suurempia.

Uskon tämän. Väitänkin, että sotkuisuus (ja joskus: hallitsemattomuus) on tietyssä määrin jopa parempi vaihtoehto.

Yksi väitteeni perusteluista on luovuus

Nimittäin, jos jatkuvasti järjestelet ja aikataulutat, eliminoit elämästäsi ja ajatuksistasi pois kaiken ”tyhjän” (löysän) ja samalla myös odottamattoman — eli sen, mikä myös luovuudessa on tärkeää.

On todettu, että vastoin kaikkia odotuksia kohtuullisen epäjärjestelmälliset ihmiset ja organisaatiot ovat tehokkaampia, joustavampia ja luovempia kuin järjestelmälliset.


Selitys on juuri tuo, mitä kerroin. On voitu osoittaa, että järjestyksen ylläpito imee enemmän rahaa, aikaa ja päreitä kuin se, mitä sekasotkun ja kaoottisuuden sietäminen vaativat.

Näin on erityisesti siinä tapauksessa, että järjestyksen ylläpito viedään äärimmilleen, viimeiseen tappiin saakka.

Järjestys voi joskus olla suoranaista tuhlausta

Sitä paitsi, sotku ei suinkaan ole aina järjestyksen puuttumista. Pikemminkin se kielii erilaisesta tavasta tehdä ja hahmottaa asioita.

Minäkin tunnen, että sekaisuus… Jotenkin se vain sopii minulle. Hyväksyn kaikenlaisen sotkun "vanhana kunnon sotkuna".


Fysiikassa puhutaan entropian laista. Se tarkoittaa epäjärjestyksen määrää systeemissä.

Yksi entropian perusoletuksista on, että jokainen järjestelmä muuttuu ajan oloon epäjärjestelmällisemmäksi kuin järjestelmällisemmäksi.

Se on luonnonlaki, jota vastaan kannattaa taistella vain rajatusti. Siinä kuulitte.

Miksi sitten järjestystä pidetään niin tärkeänä?

Siihen on tietysti moniakin syitä. Yksi on se, että moni meistä ei voi sietää epäjärjestystä ympärillään ja siksi haluaa maksaa järjestyksestä kohtuuttoman kustannuksen (vaivana tai rahana).

On myös sanottu, että kaikkein äänekkäimmät organisoijat ovat joukko toipuvia perfektionisteja. He ovat panneet tuulemaan ja he antavat myös kuulua toimistaan.


On myös joukko kummallisia väitteitä, joita sitkeästi hellimme (”Käytämme tunnin päivässä hukatun esineen etsimiseen”) ja muuta soopaa, jota kukaan ei ole voinut koskaan todistaa.

Saattaapa meillä olla traumaperäisiä lapsuusmuistojakin ”sotkusta” joka paikassa jne.

Ihmiset uskovat olevansa menestyneempiä, jos pystyvät olemaan järjestelmällisempiä. Sekin on pötyä. Me vain luulemme niin.

Miksi emme voi hallita kaaosta

Ensinnäkin, tehtävä on mahdoton. Meillä on ympärillämme yksinkertaisesti liikaa tavaraa ja informaatiota, jotta voisimme arkistoida kaiken sen jotenkin loogisesti.

Homma on kuin laihduttaminen – hyödytöntä uskoa siihen, että kun toistamme jotakin järjestelyrutiinia, niin jossakin vaiheessa ”sähköpostini inbox-kansio on tyhjä.”


Pöh. Jatkuvan kasvun maailmassa niin ei vain tapahdu. Ja miksi edes pitäisi?! Minä esimerkiksi uskon – kuten sanottua —, että sotkuinen työpöytä voi olla myös mitä erinomaisin arkistointijärjestelmä.

Sama koskee sähköpostia. Voitteko uskoa: minulla on 8000 viestiä inbox -kansiossa ja löydän sieltä lähes päivittäin kaikenlaista tarpeellista. Ahkera siivous olisi tuhonnut nämä aarteet!

Sitä paitsi (eikä vähimpänä), sotkuisuus on osa identiteettiämme. Jos siivoan sotkut, poistan osan itsestäni. Sitä en voi sietää.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Jotenkin koen hyvin samoin. Liika järjestely ja se, että "siisteydellä" yrittää pitää homman hanskassa vie melkoisesti voimia ja aikaa monelta tärkeämmältä asialta. Toki perhettä pyörittäessä kohtuullinen järjestys onkin paikallaan, mutta monien ihannoima kliinisen siisti mustavalkoinen koti on vastenmielinen. Meillä on hyvin luova jälkikasvu ja suuri syy siihen on varmasti se, että kotona on tilaa lasten sotkulle ja leikille. Jos tätä kaikkea sotkuksi tahtoo nimittää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ajattelen jotenkin niin, että tietynlaista itsetuntoa sekin vaatii, ettei nimitä sitä "sotkuksi", vaan ehkä erilaiseksi tavaksi suhtautua asioihin (ja esineisiin) ympärillään. Oikein: lasten omaehtoiselle puuhailulle pitäisi aina olla tilaa ja vapautta!

    VastaaPoista