Yksi tieteen vaatimuksista on saatujen tulosten julkisuus. Vasta, kun
julkistetut tulokset ovat kestäneet tiedeyhteisön pistävän katseen, kritiikin,
voidaan – sanan mukaisesti – puhua tieteestä.
Mutta, entä itse tieteilijän työ: voiko tutkija synnyttää aikaansaannoksensa yksinäisyydessä, vaikkapa siellä kuuluisassa norsunluutornissa?
Periaatteessa kyllä. Tieteenhistoria toki tuntee aika tavalla loukkoihinsa hautautuneita yksinäisiä tutkijoita. Tosin, nykyään niin on yhä harvemmin.
Yhä useammin saa lukea ja kuulla, että elinvoimainen moderni tiede suorastaan vaatii tutkijoiden yhteistyötä ja toisinaan hyvinkin vuorovaikutteisia verkostoja.
Verkostoja tarvitaan, yleensä
Luin tuoreesta Psychology Today –lehdestä Christopher Badcockin kolumnin, jossa hän kertoo
törmänneensä tieteelliseen ”paperiin”, jonka taustalta löytyi peräti
5154 kirjoittajan verkosto.
Yhteistyön nimiin ovat vannoneet usein myös tieteen Nobelilla palkitut huippututkijat.
He ovat eri yhteyksissä myöntäneet, ettei heidän matkansa tieteen huipulle olisi onnistunut ilman tutkimusryhmän ”saumatonta yhteistyötä”.
Kirjoittaessani kirjaani Luova prosessi tieteessä, sain hyppysiini vuoden 1972 fysiikan nobelisti Leon N.Cooperin kuvauksen suprajohtavuuden BCS-teorian löytymisestä.
Cooperin mukaan hänen ryhmänsä (eli hänen lisäkseen fyysikot Bardeen ja
Scrieffer) ei olisi ”ikinä onnistunut
tavoitteessaan ilman stimuloivaa ympäristöä ja työhön piiskaavaa ryhmää, jonka
jäsenet täydensivät toisiaan”.
Poikkeuksia toki on
Edesmennyt amerikkalainen luovuuden tutkija, professori Howard Gruber kertoi aikanaan törmänneensä
muutamiin nykytutkijoihin, jotka puhuivat toisin. He suorastaan korostivat yksinäisyyden
merkitystä.
Yksi heistä oli brittiläinen, vuoden 1973 fysiikan nobelisti Brian Josephson.
Sain Josephsonilta 1990-luvun puolivälissä kirjeen, jossa hän kertoi käyvänsä välttämättömimmän keskustelun sähköpostitse vain niiden alan tutkijoiden kanssa, joilla ”on samantapaisia ajatuksia”.
”Eikä sellaisia ole maailmassa
muutamaa enempää”, totesi Josephson - tämä melkoisen yksinäinen kaveri.
Jälleen viittaus autismin kirjoon
Kolumnisti Badcock ottaa
itse esimerkikseen modernin perinnöllisyystieteen perustaja Gregor Mendelin (1822-84).
Mendel teki ratkaisevat perinnöllisyystieteen alaan liittyvät
kokeilunsa luostarin puutarhassa, täydellisessä eristyksissä muista tutkijoista
ja muusta maailmasta.
Itse asiassa Mendelin työ jäi katveeseen jopa vuosisadan ajaksi, kunnes
joku sattumoisin keksi hänen aikaansaannostensa arvon.
Ehkä toimiva ryhmä olisi pakottanut Mendelin johonkin konferenssiin esitelmöimään asiasta – ken tietää.
Badcockin kolumnin pointti
ei kuitenkaan ollut pelkkä yksinäisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti