Aivan, otsake
on epäinformatiivinen ja kysymyskin kovin retorinen. En tiedä, mutta haluan
uskoa hyvään.
Tulin
kirjoittaneeksi sen luettuani jostakin aviisista jutun vaippaikäisistä, jotka
eivät kuulemma enää selviä pottareissuistaan ilman padia.
Jutun
myötä juonnuin – taas kerran - miettimään suhdettamme näihin arjen
härpäkkeisiin.
Vaikeaksi
suhteemme digitaalisuuteen ja vaikkapa someen tekee se, ettei muutos ole ollut
vain huonoon suuntaan. On nimittäin lukuisia hyviä asioita, joita
digitaalisuudesta on seurannut.
Eihän
yhteiskuntaa oikeastaan voisi ajatella ilman sitä.
Yksi melko
harvoin esille tuotu digitaalisuuteen liitettävä asia on uudenlainen demokraattisuus.
Nyt nimittäin kaikkien ääni tulee paljon tasapuolisemmin kuuluville.
Tarkoitan
sitä, että eihän esimerkiksi verkko tivaa, kuka se sinä siellä olet, joka tällä
kertaa olet äänessä.
Ennen
oli toisin. Ääneensä kuuluville saivat vain ne harvat, joilla oli kykyä ja
mahdollisuuksia, asema ja valtaa.
Nyt melkeinpä
mille tahansa saitille voi kirjoittautua kuka tahansa. Keskusteluun voi
osallistua tasaveroisesti kuka tahansa.
Toki sekin
on tullut huomattua: monet ovat, toden totta, myös näitä oikeuksiaan käyttäneet
ja nimimerkin takaa huudelleet asioita, joita ovat sitten tulleet katuneeksi.
No, tuon pottajutun lisäksi
on
toinenkin syy, miksi aloin juuri nyt näitä pohtia.
Kas, juuri tällä viikolla
viimeisetkin koulut ovat käynnistäneet lukuvuotensa.
Digiloikkaa pidennetään. Uusia läppäreitä
asennellaan luokkiin, vanhentuneita pöytäkoneita kannetaan ulos ja yhä
notkeampia tabletteja sovitellaan lapsukaisten käsiin.
Tämähän se on tätä päivää, eikä
asiaa oikein voi toisinkaan ajatella! Totta.
Mutta kun. Mutta kun erehdyin tuossa
tekemään myös ynnälaskua.
Jos lapset ja nuoret käyttävät jo
entuudestaan yli kolme ja puoli tuntia päivässä näitä ”perinteisiä” välineitä,
kuten televisio ja tietokone – Tilastokeskuksen mukaan näin kuulemma on.
Hurja ynnälasku
Kun tähän lisätään puhelimen
käyttö, niin ynnälaskun lopputulos on melkoisen hurja.
Ellen ihan väärässä ole esimerkiksi
varhaisteinimme ovat puhelimensa ääressä suurin piirtein koko
valveillaoloaikansa.
Kuulemma jopa älypuhelimen
aikuiskäyttäjä katsoo 150 kertaa puhelimeensa päivässä. Joku voisi lohkaista
tähän, että teinin kohdalla se on yksi piiitkä viipyilevä katse.
Nimittäin koko valveillaoloajan
kestävä katse.
Keskustelua arjen rytmistä tarvitaan
Jopa 75
prosenttia iPhonea käyttävistä opiskelijoista on tunnustanut nukkuvansa puhelin
sängyssään.
Jaa’a. Eiköhän me vanhemmat jälleen
kerran aloiteta kouluvuosi järjestämällä pieni valoisan positiivinen keskusteluhetki arjen
rytmeistä.
Siihen voisi kuulua alaotsikot puhelimen
käytöstä, riittävästä liikunnasta ja hyvästä levosta.
Muutamia tiukkoja perussääntöjäkin
voitaisiin ihan vain mallin vuoksi kerrata.
Kuten se, että puhelinta ei meillä tuoda ruokapöytään, eikä sitä kelpuuteta unikaveriksi sänkyyn.
Kuten se, että puhelinta ei meillä tuoda ruokapöytään, eikä sitä kelpuuteta unikaveriksi sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti