perjantai 18. elokuuta 2017

Tiedättekö yhtään, mihin olemme menossa?

Aivan, otsake on epäinformatiivinen ja kysymyskin kovin retorinen. En tiedä, mutta haluan uskoa hyvään.

Tulin kirjoittaneeksi sen luettuani jostakin aviisista jutun vaippaikäisistä, jotka eivät kuulemma enää selviä pottareissuistaan ilman padia.


Jutun myötä juonnuin – taas kerran - miettimään suhdettamme näihin arjen härpäkkeisiin.

Vaikeaksi suhteemme digitaalisuuteen ja vaikkapa someen tekee se, ettei muutos ole ollut vain huonoon suuntaan. On nimittäin lukuisia hyviä asioita, joita digitaalisuudesta on seurannut.

Eihän yhteiskuntaa oikeastaan voisi ajatella ilman sitä.

Yksi melko harvoin esille tuotu digitaalisuuteen liitettävä asia on uudenlainen demokraattisuus. Nyt nimittäin kaikkien ääni tulee paljon tasapuolisemmin kuuluville.

Tarkoitan sitä, että eihän esimerkiksi verkko tivaa, kuka se sinä siellä olet, joka tällä kertaa olet äänessä.


Ennen oli toisin. Ääneensä kuuluville saivat vain ne harvat, joilla oli kykyä ja mahdollisuuksia, asema ja valtaa.

Nyt melkeinpä mille tahansa saitille voi kirjoittautua kuka tahansa. Keskusteluun voi osallistua tasaveroisesti kuka tahansa.

Toki sekin on tullut huomattua: monet ovat, toden totta, myös näitä oikeuksiaan käyttäneet ja nimimerkin takaa huudelleet asioita, joita ovat sitten tulleet katuneeksi.

No, tuon pottajutun lisäksi 

on toinenkin syy, miksi aloin juuri nyt näitä pohtia.

Kas, juuri tällä viikolla viimeisetkin koulut ovat käynnistäneet lukuvuotensa.


Digiloikkaa pidennetään. Uusia läppäreitä asennellaan luokkiin, vanhentuneita pöytäkoneita kannetaan ulos ja yhä notkeampia tabletteja sovitellaan lapsukaisten käsiin.

Tämähän se on tätä päivää, eikä asiaa oikein voi toisinkaan ajatella! Totta.

Mutta kun. Mutta kun erehdyin tuossa tekemään myös ynnälaskua.

Jos lapset ja nuoret käyttävät jo entuudestaan yli kolme ja puoli tuntia päivässä näitä ”perinteisiä” välineitä, kuten televisio ja tietokone – Tilastokeskuksen mukaan näin kuulemma on.

Hurja ynnälasku

Kun tähän lisätään puhelimen käyttö, niin ynnälaskun lopputulos on melkoisen hurja.

Ellen ihan väärässä ole esimerkiksi varhaisteinimme ovat puhelimensa ääressä suurin piirtein koko valveillaoloaikansa.


Kuulemma jopa älypuhelimen aikuiskäyttäjä katsoo 150 kertaa puhelimeensa päivässä. Joku voisi lohkaista tähän, että teinin kohdalla se on yksi piiitkä viipyilevä katse.

Nimittäin koko valveillaoloajan kestävä katse.

Keskustelua arjen rytmistä tarvitaan

Jopa 75 prosenttia iPhonea käyttävistä opiskelijoista on tunnustanut nukkuvansa puhelin sängyssään.


Jaa’a. Eiköhän me vanhemmat jälleen kerran aloiteta kouluvuosi järjestämällä pieni valoisan positiivinen keskusteluhetki arjen rytmeistä.

Siihen voisi kuulua alaotsikot puhelimen käytöstä, riittävästä liikunnasta ja hyvästä levosta.

Muutamia tiukkoja perussääntöjäkin voitaisiin ihan vain mallin vuoksi kerrata.

Kuten se, että puhelinta ei meillä tuoda ruokapöytään, eikä sitä kelpuuteta unikaveriksi sänkyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti