keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Keilaatko mieluiten yksin?

Totta, otsikon kysymys on retorinen. Se liittyy Harvardin yliopiston professorin Robert D. Putnamiin ja sanapariin ”sosiaalinen pääoma”.

1970–luvulla herra Putnam tonki tutkimusryhmineen Italiassa toteutettua hallintouudistusta.

Monien muiden asioiden kera hän pani merkille, että uudistuksen tulokset olivat hyvin erilaisia eri alueilla: paikallishallinto toimi selvästi paremmin Pohjois- kuin Etelä-Italiassa – siis jo tuolloin.

           Mikito Tateisi

Kun asiaan paneuduttiin Huomattiin, että Pohjois-Italiassa ihmiset olivat jo maailman sivu toimineet paljon aktiivisemmin erilaisissa järjestöissä, kerhoissa ja yhdistyksissä.

He myös lukivat lehtiä ja ainakin koettivat noudattaa lakia. Ero Italian eteläosiin oli suuri.

Lyhyesti sanottuna: kun erilaisia ihmisten välisiä verkostoja ja aktiivisuutta oli paljon, oli myös paljon ”sosiaalista pääomaa”.


Oli luotu toki jo aiemmin. Siihen liittyy muun muassa se, että ihmiset luottavat toisiinsa, mutta (kumma kyllä) he luottavat myös vaikkapa hallintoon.

Nyt moni jo huomaakin. Meillä Suomessa (ja ylipäätään Pohjoismaissa) sanotaan olevan paljon sosiaalista pääomaa. Olemmehan mm. yhdistysten luvattu maa.

           Craig Whitehead

Meillä Suomessa hallintoon luottaminen näkyy luottamuksena poliisiin, mutta myös siihen, ettei virkamieskuntamme ole lahjottavissa. Ja jos on, sitä oikaistaan.

Italia-keikan jälkeen Robert Putnam vaihtoi tutkimuskohteekseen Yhdysvallat ja siellä tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset.

2000-luvun alussa raportoiduissa tutkimuksissaan hän käy läpi koko joukon esimerkkejä, jotka hänen mukaansa viittaavat mm. luottamuksen, yhteisöllisyyden ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen vähenemiseen.

Huomioita Yhdysvalloista 

Näihin tutkimuksiin liittyy vuonna 2000 julkaistu alan klassikkoteos Bowling Alone. Putnamin päähuomio tuossa kirjassa on, että sosiaalinen pääoma oli heikentynyt Yhdysvalloissa jo 1960-luvulta alkaen.

Kirjan nimi tulee huvittavan oloisesta havainnosta, jonka mukaan amerikkalaisten keilailijoiden lukumäärä oli kasvanut tiettynä seurantajaksona 10 prosenttia.

           Matthew Henry

Samana aikana keilaklubien jäsenmäärä oli vähentynyt 40 prosenttia. Yhä useammat amerikkalaiset olivat siis alkaneet keilata kuulumatta mihinkään yhteisöön tai seuraan.

Kun ottaa huomioon amerikkalaisten keilaajien valtaisan määrän eli noin 80 miljoonaa, kyse on ison kokoluokan muutoksesta.

Huomio oli hyvin samanlainen kuin se, jonka oli hieman toisin esittänyt 1800-luvun alkupuolella Alexis de Tocqueville.

Jo hän oli kirjoittanut siitä mahdollisuudesta, että ihmiset alkavat käpertyä yhä enemmän koteihinsa ja pieniin lähiyhteisöihinsä unohtaen yhteistyön ja erilaisten yhteisöjen merkityksen.

Huomaatteko?

Ei tämä niin kaukana ole meistäkään. Kun minä olin pieni, saatettiin meidänkin perheessä lähteä jopa keskellä viikkoa kylään? Niin ei enää tehdä.

Nykylapset eivät tahdo edes tietää, mitä "kylässä käyminen" on. Sehän on sitä, että pukeudutaan vähän paremmin ja ajetaan jonkun toisen perheen vieraaksi seurustelemaan kahvin, mehun ja leetapullan seurassa.

           Constanta Kleo

Putnamin mukaan myös raha ja uralla eteneminen näyttivät tulleen keskeisiksi arvoiksi ihmisten elämässä.

Laajalle levittäytyneet esikaupunkialueet pakottivat ihmiset kuluttamaan työmatkoihin ja muuhun asioimiseen niin paljon aikaa, ettei vapaa-aikaa kerta kaikkiaan jäänyt.

Kun tähän lisäsi sen, etteivät ihmiset enää edes olleet samalla tavoin kiinnostuneita kansalais- ja yhdistystoiminnasta kuin aiemmat sukupolvet, oli paketti valmis.

Yhä useampi meistä – todellakin — "keilaa" yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti