Toisinaan sitä tulee pohtineeksi, mitä kaikkea internet on
tehnyt meille? Aivan. Kysymys on valtava, mutta rajataan sitä koskemaan vaikkapa
vain samoista aiheista kiinnostuneiden ihmisten verkostoja.
Otetaan kouluun ja oppimiseen liittyvä kuvitteellinen esimerkki.
Meillä on Jesse (13 v), joka on kiinnostunut hyvin, hyvin
kapea-alaisesta aiheesta. Tällaisiahan opettajatkin joskus luokissaan tapaavat
(”Se seiskaluokan Jesse tietää älyttömästi pöllöistä!”).
Okei, ”pöllöt” kiinnostuksen kohteena ei ole vielä kovin
harvinainen kiinnostuksen kohde, mutta kavennetaan vielä. Otetaan aiheeksi ”musta
surma”.
Netin hyödyt
Kas, nyt voimme olla kohtuullisen varmoja, että Jesse ei
olisi löytänyt vaikkapa vuonna 1992 kotikaupungistaan (ei ehkä edes Suomesta) ketään
muuta, jota juuri noin rajattu aihe olisi kiinnostanut.
Mutta nyt, vuonna 2017 hän löytää muitakin kiinnostuneita,
takuusti. Ellei hän löydä sellaista friikkiä omasta kotimaastaan, hän löytää
sellaisen verkkojen verkosta, internetistä.
Tässä on yksi internetin ehdottomista hyödyistä.
Ei liene sellaista aihetta, ettetkö voisi bongata jostakin päin
maailmaa ainakin muutamia, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia joutumatta
lähtemään liikkeelle ihan aakkosista.
Toisaalta, tämä on myös pelottavaa, koska kiinnostuksen
kohteet ja ”jämpit” eivät ole aina toivottavia. Mutta ei oteta sitä mahdollisuutta käsittelyyn tässä
postauksessa. Eihän.
Brian avautuu
Miksi aloin miettiä moista? Kas, muistuipa mieleeni aika,
jolloin kirjoittelin kirjaani Luova prosessi tieteessä (2012). Teoksesta muuten on olemassa myös suppeampi englanninkielinen e-kirja (2013).
No, tätä kirjaa varten keräsin aineistoa tieteen
nobelisteilta. Elettiin 1990-luvun puoliväliä, eli aikaa, jolloin osalla meistä
oli netti (ja sähköposti) aktiivisessa käytössä, osalla ei vielä ollut.
Yksi minulle kirjoittaneista tutkijoista oli vuoden 1973
fysiikan nobelisti Brian D. Josephson.
Josephson oli jo tuolloin oma tieteenalansa nörtti, äärimmäisen
kapea-alaisesti suuntautunut tutkija ja ehkä myös nero. Hän nimittäin oli onnistunut
tekemään merkittäviä löydöksiä jo parikymppisenä.
Josephsonin tilityksestä sain sen käsityksen, että mies oli myös
äärimmäisen yksinäinen - yhteisiä kiinnostuksen aiheita lähipiirin kesken ei näet
juuri ollut.
Aina on joku, joka ymmärtää
Kotimaassakaan juuri kukaan ei ymmärtänyt höykäsen pöläystä
siitä, mitä alituiseen poissaolevalta vaikuttanut Brian puuhaili.
Mutta, sitten tuli siis internet ja sen tarjoamat rajattomat mahdollisuudet.
Vuonna 1995 Brian oli jo sähköisesti ”verkostoitunut”. Näin hän kirjoitti:
”Vuorovaikutukseni tapahtuu pääasiassa sähköpostin
välityksellä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samantapaisia ajatuksia. Eikä sellaisia
ole maailmassa muutamaa enempää.”
Tätä mahdollisuutta tarkoitin mustaan surmaan hurahtaneen
Jessen kohdalla. Kuten tietysti kenen tahansa sellaisen kohdalla, jota ”kukaan
ei oikein ymmärrä”.
Homma toimii ihanteellisimmillaan näin. Verkottuneet ihmiset
on helppo tavoittaa, mutta… entäpä ne, joita verkko ei koskaan tavoita? Heitäkin
on.
Käsitellään sitä toisella kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti