keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Netissä Brianiakin ymmärtää joku

Toisinaan sitä tulee pohtineeksi, mitä kaikkea internet on tehnyt meille? Aivan. Kysymys on valtava, mutta rajataan sitä koskemaan vaikkapa vain samoista aiheista kiinnostuneiden ihmisten verkostoja.

Otetaan kouluun ja oppimiseen liittyvä kuvitteellinen esimerkki.


Meillä on Jesse (13 v), joka on kiinnostunut hyvin, hyvin kapea-alaisesta aiheesta. Tällaisiahan opettajatkin joskus luokissaan tapaavat (”Se seiskaluokan Jesse tietää älyttömästi pöllöistä!”).

Okei, ”pöllöt” kiinnostuksen kohteena ei ole vielä kovin harvinainen kiinnostuksen kohde, mutta kavennetaan vielä. Otetaan aiheeksi ”musta surma”.

Netin hyödyt

Kas, nyt voimme olla kohtuullisen varmoja, että Jesse ei olisi löytänyt vaikkapa vuonna 1992 kotikaupungistaan (ei ehkä edes Suomesta) ketään muuta, jota juuri noin rajattu aihe olisi kiinnostanut.

Mutta nyt, vuonna 2017 hän löytää muitakin kiinnostuneita, takuusti. Ellei hän löydä sellaista friikkiä omasta kotimaastaan, hän löytää sellaisen verkkojen verkosta, internetistä.

Tässä on yksi internetin ehdottomista hyödyistä.


Ei liene sellaista aihetta, ettetkö voisi bongata jostakin päin maailmaa ainakin muutamia, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia joutumatta lähtemään liikkeelle ihan aakkosista.

Toisaalta, tämä on myös pelottavaa, koska kiinnostuksen kohteet ja ”jämpit” eivät ole aina toivottavia. Mutta ei oteta sitä mahdollisuutta käsittelyyn tässä postauksessa. Eihän.

Brian avautuu

Miksi aloin miettiä moista? Kas, muistuipa mieleeni aika, jolloin kirjoittelin kirjaani Luova prosessi tieteessä (2012). Teoksesta muuten on olemassa myös suppeampi englanninkielinen e-kirja (2013).

No, tätä kirjaa varten keräsin aineistoa tieteen nobelisteilta. Elettiin 1990-luvun puoliväliä, eli aikaa, jolloin osalla meistä oli netti (ja sähköposti) aktiivisessa käytössä, osalla ei vielä ollut.

Yksi minulle kirjoittaneista tutkijoista oli vuoden 1973 fysiikan nobelisti Brian D. Josephson.


Josephson oli jo tuolloin oma tieteenalansa nörtti, äärimmäisen kapea-alaisesti suuntautunut tutkija ja ehkä myös nero. Hän nimittäin oli onnistunut tekemään merkittäviä löydöksiä jo parikymppisenä.

Josephsonin tilityksestä sain sen käsityksen, että mies oli myös äärimmäisen yksinäinen - yhteisiä kiinnostuksen aiheita lähipiirin kesken ei näet juuri ollut.

Aina on joku, joka ymmärtää

Kotimaassakaan juuri kukaan ei ymmärtänyt höykäsen pöläystä siitä, mitä alituiseen poissaolevalta vaikuttanut Brian puuhaili.

Mutta, sitten tuli siis internet ja sen tarjoamat rajattomat mahdollisuudet. Vuonna 1995 Brian oli jo sähköisesti ”verkostoitunut”. Näin hän kirjoitti:

”Vuorovaikutukseni tapahtuu pääasiassa sähköpostin välityksellä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samantapaisia ajatuksia. Eikä sellaisia ole maailmassa muutamaa enempää.”


Tätä mahdollisuutta tarkoitin mustaan surmaan hurahtaneen Jessen kohdalla. Kuten tietysti kenen tahansa sellaisen kohdalla, jota ”kukaan ei oikein ymmärrä”.

Homma toimii ihanteellisimmillaan näin. Verkottuneet ihmiset on helppo tavoittaa, mutta… entäpä ne, joita verkko ei koskaan tavoita? Heitäkin on.

Käsitellään sitä toisella kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti