tiistai 14. elokuuta 2018

Ennakkoluulot ohjaavat elämäämme


Sitä aina välillä törmää monenmoisiin psykologisiin (tai sosiologisiin) käyttäytymismalleihin, jotka saattavat joskus olla hyvinkin syvällä arkisessa elämässämme.

Käyttäytymismalleja luovat usein silkat ennakkoluulot.


Jos vaikkapa uskon, että matikka ei ole minun juttuni, niin vähän kerrassaan huomaan, että matematiikka ei todellakaan ota sujuakseen.

Syy ei suinkaan ole lahjattomuuteni (voi se toki sekin olla), vaan se, että alan pikku hiljaa lakata yrittämästä.

Kelvotonta sakkia!

Ennakkoluulosta saattaa kummuta stereotyyppistä ajattelua laajemminkin.

Jos olen sitä mieltä, että nuoriso on läpi kotaisin kelvotonta sakkia. Koskapa uskon näin, osoitan sen käytökselläni. En hymyile nuorille ja kohtelenpa heitä muutenkin kuin ilmaa, tai jopa tylysti.

Ja mitä tapahtuu: pian he – toden totta – vastaavat käyttäytymiseeni käyttäytymällä ”niin ikävästi”.


Samalla logiikalla voin suhtautua maahanmuuttajiin tai vaikkapa vähemmistökansalaisiin jne.

Joskus ennakkoluulosta saattaa kehittyä suorastaan itseään toteuttava profetia. Se tarkoittaa sitä, että alamme (tietoisesti tai tiedostamattamme) toimia niin, että uskomus lopulta toteutuu.

Tästä on tutkimuskirjallisuudessa olemassa erilaisia versioita. Yhtä niistä kutsutaan Pygmalion-efektiksi, jonka havaitsivat 1960-luvun puolivälissä pari tutkijaa (Rosenthal ja Jacobson).

Todella lahjakas!

Näiden tutkijoiden mukaan kävi niin, että jos vaikkapa opettaja uskoo kovasti tietyn oppilaansa kyvykkyyteen, hän alkaa anostaa lujemmin juuri tämän oppilaan opettamiseen.

Pygmalion-efekti "löydettiin" niin, että opettajille kerrottiin muutaman oppilaan uudessa oppilasryhmässä omaavan ”aivan harvinaista potentiaalia”.


Vuotta myöhemmin näiden oppilaiden havaittiin selvästi pärjäävän muita paremmin. 

Todellisuudessa nuo oppilaat oli valittu täysin umpimähkään. Eivät he kyvyiltään millään tavoin erityisiä olleet.

Pygmalion -efekti toimii myös toiseen suuntaan, jolloin siitä puhutaan Golem-efektinä.

Vahvistusvinoumia kaikki tyynni

Niin sanotusti ”huonolta” oppilaalta odotetaan huonoja tuloksia, jotka entisestään vahvistavat kehnoja tuloksia.

Golem-efekti on tietysti kaikin puolin vahingollinen, sillä mitä enemmän ennustamme epäonnistumisia, sitä enemmän me niitä omilla ennusteilla luomme.


Oikeastaan kaikissa näissä tapauksissa kyse on vahvistusvinoumasta, eräänlaisesta ongelmien syvenevästä kierteestä.

Nämä tämmöiset uhkaavat eri tavoin olla läsnä elämässämme aiheuttaen ei-toivottuja asioita, esimerkiksi ennakkoluuloja, syrjintää ja jopa kiihkoilua.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Pelaamisen koukku uhkaa

Peliteollisuus jyrää. YLE kertoi eilen, kuinka Fortnite Battle Royal -nimisellä tietokonepelillä on maailmanlaajuisesti jo yli 120 miljoonaa pelaajaa.

Toissa päivänä samainen YLE kertoi, kuinka samaisen Fortnite-pelin koukuttama 9-vuotias brittityttö oli määrätty psykoterapiaan videopeliriippuvuuden takia.


Tyttö oli kuulemma lyönyt isäänsä, eikä malttanut mennä vessaan voidakseen pelata.

Vanhemmat päätyivät pyytämään ammattiapua, koska eivät keksineet enää mitään keinoa, jolla olisivat voineet auttaa tytärtään. Näin oli kertonut muun muassa The Daily Mail.

Ongelma oli paljastunut vähitellen

Opettaja oli kutsunut vanhemmat palaveriin, koska tytön arvosanat koulussa olivat laskeneet. Hän oli myös nukahdellut tunneilla.

Eikä siinä kaikki. Myös vanhemmat huomasivat outoja asioita. Yksi niistä oli outo, noin 50 euron suuruinen kuukausittainen luottokorttilasku, joka oli tullut Microsoftilta.

Lasku johtui siitä, että tyttö oli tehnyt pelissä ostoja, jotka auttoivat häntä parantamaan omaa pelisuoritustaan.


Tämä tietysti aiheutti sen, että vanhempien kuppi niin sanotusti kääntyi. Niinpä isä marssi tytön huoneeseen takavarikoidakseen pelikonsolin. Tähän tyttö ei suostunut. Hän löi isäänsä.

Vihon viimeinen pisara oli, kun isä oli eräänä yönä mennyt tyttärensä huoneeseen, jossa paloi valo. Isä löysi tyttärensä istumassa märältä tyynyltä, sillä tämä ei ollut malttanut käydä edes vessassa.

Mistä ihmeestä on kyse

Fortnite on Epic Games -nimisen yrityksen suunnittelema toimintapeli, jossa sata pelaajaa lennähtää pelin alkaessa samalle rajatulle alueelle taistelemaan asein.

Se, joka seisoo hengissä viimeisenä, on voittaja. Lähtöasetelma on yksinkertainen, mutta kuten sanottu, peli on ilmeisen koukuttava.

Toisaalta, moinen koukuttavuus ei ole vain jonkin Fortniten ongelma, eikä vain lasten ongelma. Kyllä me aikuisetkin voimme tulla riippuvaisiksi peleistä.


Muistatte ehkä parin viikon takaa se Pokémon Gohun liittyvän uutisen, jossa nuori siirtolaistaustainen mies pelasti pienen lapsen kerrostalon parvekkeelta.

Lapsen isä oli jättänyt pikkuisen yksin hetkeksi kotiin käydäkseen kaupassa, mutta unohtunutkin sitten pelaamaan Pokémonia.

Hetkinen olikin päässyt venähtämään pidemmäksi ja sinä aikana lapsi oli joutunut todellisen hengenvaaraan parvekkeelle.

Tämä asia on vakava

Meidän olisi hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut vakavan ja pitkään jatkuneen peliriippuvuuden mielenterveyden häiriöksi.

Häiriölle on ominaista, että pelaaminen saa yhä tärkeämään paikan ihmisen elämässä muiden harrastusten ja päivittäisen toiminnan kustannuksella.


Pelaaminen jatkuu tai lisääntyy huolimatta kielteisistä seurauksista.

Kasvattajien näkökulmasta tämä tärkeää, koska erityisesti lapsilla on riski koukuttua erilaisiin peleihin. He ovat monella tavalla suojattomampia kuin me aikuiset.

Koukuttavuuteen (eikä vain pelien koukuttavuuteen!) otti yleisemmin kantaa 12.12.2017 toimittaja Sanna Ukkola YLE:n sivulle kirjoittamallaan varsin kärkevällä kolumnilla ”Kuin heroiinia lapsellesi".

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Työ uuvuttaa – kas, sehän oli yllättävää!

Sairauspoissaolot kääntyivät kasvuun – mielenterveysoireilu kasvanut kaikissa ikäryhmissä

Tämmöinen uutinen sattui silmään YLE:n sivuilta sunnuntaina 3.6.2018.

Kelan mukaan sairauspoissaolot ovat olleet laskussa lähes vuosikymmenen ajan, mutta vuonna 2017 tapahtui nyt sitten tilastoissa selvä käänne.

             Ben White

Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren arvelee syyn olevan taloussuhdanteissa. Niillä on kuulemma aiemminkin ollut yhteyttä poissaolojen määrään.

Ehkä. Jäin tuossa mietiskelemään, että mitä muuta meillä on työelämässä tapahtunut?

Tulee mieleen ainakin tuo Kiky-sopimus

Siitä ei ole niin suuren ääneen tämän asian yhteydessä puhuttu, mutta tuskin se tätä asiaa ainakaan paransi.

Kelan tilastojen mukaan sairauspoissaolojen kasvu johtuu pääosin mielenterveyden häiriöihin perustuvien poissaolojen lisääntymisestä, sillä niiden luku kasvoi ”peräti 16 prosenttia”.

             Albert Dera

Poissaolot lisääntyivät sekä naisilla että miehillä ja muutos näkyy kaikissa ikäryhmissä.

Jutussa kuultu Kuntaliiton asiantuntijalääkäri Tuula Kock pitää sairauspoissaolojen ripeää kasvua ”yllättävänä”.

Mistä johtuu, että minua tämä ei oikeastaan yllätä?

Väittäisin, että onhan meillä käyty monilla aloilla yhtä aikaa tätä samaa keskustelua; vieläpä (noin heittoarviona) kiihtyvässä sävyssä.

Vähintään syksystä 2017 asti on puhuttu nousevin äänenpainoin vaikkapa varhaiskasvattajien ja opettajien kasvaneesta työuupumusongelmasta.

               Stacey Rozells

Syyskuussa 2017 Aamulehti kirjoitti Suomen päiväkodeissa kytevästä ”todellisesta ongelmasta”. Miksi huonosti palkatut lastentarhanopettajat uuvutetaan valtavan työtaakan alla, kyseli Mansen lehti.

Myös kuluneen kevään aikana eri medioissa on annettu ääni useillekin lastentarhanopettajille, jotka ovat ilmaisseet hakeutuvansa pois alalta tms..

Opettajat, poliisit maatalousyrittäjät...

Loppukeväästä 2018 oli YLE:n sivuilla juttua opettajasta, joka väsyi lisääntyneeseen levottomuuteen koulussa. Kouluissa on selvä resurssipula. 

Ja toki muutkin ammattiryhmät ovat olleet tämän aiheen osalta tapetilla. Poliisien jaksaminen on arveluttanut jo vuosia jatkuneiden resurssileikkausten äärellä.

             Ethan Sykes

Maatalousyrittäjistä tiedetään noin puolen olevan eri tavoin väsyneitä. Stressiä kokee vielä useampi. Enkä ihmettele. On tällä alalla ollut käynyt sellainen turbulenssi.

Ja: voisihan näitä esimerkkialoja kaivaa tietysti ihan loputtomasti.

Jotenkin tuntuu, että kun työelämän kovat odotukset yhdistetään pitkälle kehittyneeseen velvollisuudentuntoon, niin lopputulos ei voi olla kovin hyvä.

Yhtenä tällaisena itselleen armottomien toimintakenttänä on pidetty myös sote -aloja

Tietotekniikkaa ongelma on vaivannut (myös) pitkään

Samoin, IT-alallakin näyttää olevan itselleen armottomia ihmisiä.

Alalla kulkee kuulemma jonkinlaisena huonona vitsinä ajatus, että vain (joskus) työllään itsensä uuvuttaneet voivat sanoa tehneensä kunnolla töitä.

Silläkin alalla (kas, kun oli ihan uusi juttu) odotetaan, että ihmiset antavat työlle kaikkensa ja yritysten tavoitteet ovat korkealla.

             Maaike Nienhuis

Huh. Ei ole helppoja ratkaisuja tähänkään ongelmaan. Ei.

Jos vaikkapa rupeat ”itseäsi säästämään”, niin kyllä se työpaikalla huomataan. Eikä se tietenkään olekaan oikein, että alkaa fiilistellä, kun muut vierellä sen kun lisäävät vauhtia.

Yksi mahdollisuus on tietysti sekin, ettei se työ ole sittenkään pääsyyllinen. Ehkä selitys piileekin siellä jossain muualla (vapaa-ajassa, harrasteissa - omissa tai lasten).

Tämä on tietysti vain yksi mahdollinen selitys. Tuollaista ajatusketjua koetin rakentaa Kohtuuden kirjassani. Ei se mielestäni ihan mahdoton ajatus olekaan.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

No nynne kuulokkeet unohtui!


Olin lähdössä töistä kävellen. Pidän radion puheohjelmista ja niinpä minulla on näitä matkoja varten nappikuulokkeet tungettuna takkini taskuun – aina.

Paitsi tällä kertaa. Huomasin pettymyksekseni, että kuulokkeet olivat jääneet jonnekin. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Miten ihmeessä saan aikani kulumaan?”

             Jad Limcaco

Olisipa ollut edes kevät tai kesä, jolloin teiden varsilta olisi löytynyt edes jotakin seurattavaa. Rummuttavia käpytikkoja tai voikukkia. Mutta kun ei niitäkään ollut. Oli marraskuu.

Taivas oli alkavan hämärän peitossa ja niskaani alkoi kertyä rännän sekaista hyhmää.

Mutta

Jo ensimmäisten satojen metrien jälkeen huomasin yllättävän jutun. Raikas ulkoilma sai aivoni ikään kuin uudestisyntymään.

Mitä pidemmälle askelluksessani ehdin, sitä useampia ja myös sitä erilaisempia mielenjuolahduksia tajuntaani tunki.

             Redd Angelo

Lopulta päänuppini tallatuimpien polkujen alkupäässä oli jo suoranaisia jonoja – jonottajina olivat ajatukset, jotka kirkuivat haluten päästä ääneen.

Lopputuloksena oli, ettei yksinäisestä marssistani tullut laisinkaan niin ikävystyttävää kuin olin ehtinyt pelätä!

Mitä siis kävellessä tapahtuu?

Eikö askeltaminen yksinäisyydessä olekaan loputtoman tylsää kunnon ylläpitoa?

Stanfordin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kävelyn avainsanoja ovat liikkeen junnaava toistuvuus, rytmi.

             Redd Angelo

Ihminen pystyy kuulemma tuottamaan jopa merkittävästi enemmän uusia ideoita toistuvan askeltamisen aikana kuin vaikkapa tuntikausia paikalla istuen.

Jutun pointti on siinä, ettei kävelijän tarvitse kiinnittää laisinkaan huomiota kulkuvälineensä hallintaan. Annat vain automatisoituneitten askeleittesi rullata!

Ripaus kävelyn filosofiaa

Näennäisestä tylsyydestään huolimatta kävely tarjoaa kävelijälle ikään kuin uuden asennon, uuden tarkastelukulman johonkin, jonka ääreltä on kenties hetki sitten tuli nousseeksi.

             Michael Blum

Osa homman ehdotonta antia on sen hitaudessa, pohtii ranskalainen nykyfilosofi, professori Frédéric Gros kirjassaan Kävelyn filosofiaa.

Yksi kävelyn salaisuus onkin juuri muutoksen huomaamattomuudessa: maisema muuttuu, mutta se ei oikeastaan vaihdu, eikä varsinkaan mikään itsesi ulkopuolinen asia siirry paikaltaan.

Maailma keriytyy auki

Kävelyn idea on junnaavassa toistossa, joka yhdistää askelen letkeän rentouden ja aktiivisuuden lumoavalla tavalla.

Parhaimmillaan kävely on maailman auki kerimistä, tutkimusmatka minuuteen.

             Tamara Menzi 

Tai, kuten Frédéric Gros sen sanoo: kävelyn salaisuus on mielen joutilaisuudessa, joka on liian harvinaista puuhakkaassa ja huomiokeskeisessä, monien päähänpinttymien kahlehtimassa kaikkea-mulle-heti -elämässämme.

Kokeile!


perjantai 18. toukokuuta 2018

Millaista onkaan luova toiminta?

Mainiossa Psychology Today -lehdessä oli juttu siitä, millaisia piirteitä voidaan yhdistää luovaan prosessiin ja siinä sivussa myös luovaan henkilöön.

Jutun motiivina oli tietysti tarve perustella sitä, miksi ylipäätään enää tarvittaisiin ihmisiä töihin, joista yhä suuremman osan voivat (kuulemma) hoitaa robotit.

             Rawpixel

Piirteet oli poiminut tutkija Jordanous Keller tutkimusryhmineen. He olivat käyneet läpi akateemisissa julkaisuissa vuosina 1950-2009 välisenä aikana käytettyjä luovuuteen liittyviä ilmaisuja.

Aineiston ryhmiteltäväksi oli valikoitunut vajaat 700 luovuuteen liittyvää avainsanaa.

Ennen kuin ihmettelette

Keller halusi tähdentää, että mukana saattaa olla myös sanoja (ulottuvuuksia), jotka voivat vaikuttaa ristiriitaisilta toistensa kanssa (esim. pyrkimys itsenäiseen työhön vs. pyrkimys sosiaaliseen vuorovaikutukseen).

Eli: jos nyt tarvitsette luovaa ihmistä johonkin hommaan, niin millaisia piirteitä teidän pitäisi etsiä?

             Will O

Luovuuteen liittyy pyrkimystä hakeutua itsenäisesti, aktiivisesti ja sinnikkäästi (ongelmanratkaisu)prosesseihin, joista on toivoa syntyä uusi innovaatio tai tuote.

Luovuuteen liittyy kyky toimia epämukavuusalueella ts. kyky hyväksyä tilanteeseen liittyvää epätäydellisyyttä, puutteellisuutta, epäjohdonmukaisuutta, ristiriitoja ja epäselvyyttä.

Ei neroutta, mutta innostusta

Samoin, luovuuteen kuuluu riittävässä määrin alakohtaista osaamista, kokemusta ja asiantuntemusta, jotta ylipäätään voidaan tunnistaa ongelmat, joita ollaan ratkaisemassa.

Luovuus ei edellytä neroutta, mutta hyvää yleistä älykkyyttä tarvitaan.

Luovuuteen liittyy pyrkimys tuloshakuisuuteen. Tarvitaan pelkkää arvausta parempi käsitys tuloksista, joita tavoitellaan, mutta joita ei vielä ole olemassa.

             Ankush Minda

Tarvitaan riippumattomuutta ja vapautta. Luovat henkilöt pystyvät toimimaan itsenäisesti ilman sitoutumista ennenaikaisiin ratkaisuihin tai ennakkoluuloihin.

Luovuuteen kuuluu sitoutumista myös tunnetasolla toimintaan. Esimerkiksi ongelmanratkaisutilanteen suhtaudutaan positiivisena prosessina – tuloksesta riippumatta. 

Luovuuteen liittyy ajatus ainutkertaisuudesta

Lopputulos on tavalla tai toisella uusi tai se sisältää ainakin joitakin ainutkertaisia ominaisuuksia (odottamattomuus, yllättävyys, epätavallisuus tms.).

Luovaan prosessiin liittyy edistyminen. Vaikka edistyminen ei aina näy selvästi, prosessin pitäisi kokonaisuutena näkyä ainakin jonkin verran edistymisenä suhteessa lähtötilanteeseen.

            Thien Dang

Hyvä vuorovaikutus ja viestintä kuuluvat luovuuteen. Viestinnän, palautteen, asioiden jakamisen ja yhteistyön tulisi näkyä selvästi sekä yhteisössä että mukana olevien ihmisten välillä.

Ei ikilikkuujaa ilman tarkoitusta!

Luovuuteen liittyy tujaus spontaaniutta (nopeaa reagointia), mutta myös kykyä hyödyntää alitajuntaa.

Kyky hyödyntää arviointia. Luovassa prosessissa pystytään tekemään analyyttisesti järkeviä valintoja useista mahdollisista vaihtoehdoista ilman, että prosessi häiriintyy tai hyytyy.

             "My life through a lens"

Hyödyllisyyden vaatimus. Lopputulosta olisi voitava pitää, ellei täysin tavoitteen mukaisena, ainakin jollakin tavalla erityisenä, eikä missään tapauksessa vain ”jonakin, jota kukaan ei ole tehnyt".

Vaihtelu, divergenssi ja kokeilunhalu kuuluvat luovuuteen. Luovaan prosessiin liittyy aina tietty määrä joustavuutta ja halua vertailla erilaisia ​ ​​vaihtoehtoja ilman tarpeetonta harhailua.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Gradun kirjoitushuolia


Tähän aika vuodesta moni opiskelija tuntee olevansa pienen hepulin partaalla: gradu (tai opinnäyte ylipäätään) olisi ihan pakko saada valmiiksi siihen-ja-siihen mennessä.

Ehkä näin on sinunkin kohdallasi. No, kuvitellaanpa, että olet edeltävien kuukausien aikana saanut raavittua kasaan graduasi koskevia muistiinpanoja vaikkapa 25 tai 30 sivua.

Jos näin on, se on erinomaisen hyvä lähtökohta jatkolle.


Nämä jutut ovat tietysti tikullasi täysin summittaisessa järjestyksessä, mutta yhtä kaikki, siellä ne ovat.

Mieleesi hiipii kysymys: noista pitäisi alkaa kirjoittamaan tutkielmaa, mutta mietn ihmeessä se tapahtuu?

Laadi ensin sisällysluettelo

Mitään ei kannata aloittaa ennen kuin olet saanut värkättyä edes jonkinlaisen sisällysluettelon työllesi.

Toisin ilmaistuna: sinulla pitää olla ajatus siitä, mistä gradusi alkaa (Johdanto) ja mihin se päättyy (useimmiten: Pohdinta).

Näiden kahden tärkeän pääluvun lisäksi tarvitset jonkinlaiset otsikot työsi muille pääluvuille.


Monilla aloilla hyvin tavallinen ”tyyppigradun” sisällys muistuttaa alla olevaa:

1 JOHDANTO
2 TEORIAOSAN ENSIMMÄINEN PÄÄLUKU
3 TEORIAOSAN TOINEN PÄÄLUKU
4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ (-ONGELMA)
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS (MENETELMÄT)
6 TUTKIMUKSEN TULOKSET
7 POHDINTA

Ja nyt: katse takaisin muistiinpanoihin

Käy muistiinpanosi läpi ja merkitse jokaisen tekstikappaleen (tai sivun) kohdalle marginaaliin jollakin sopivalla tavalla (jokin oma pikku koodi ehkä?), mihin osaan sinun sisällysluetteloasi kyseinen muistiin merkitty pätkä liittyy.

Sitten vain siirtelet ”leikkaa”- ja ”liitä” -toiminnoilla asiat oikeiden työotsikoiden alle.

Kukin pääluku voisi ehkä tässä alkuvaiheessa olla vaikkapa omana tiedostonaan.

Tuo ”koodaamisen” ja siirtelyn vaihe voi viedä päivän tai kaksi, mutta ei missään tapauksessa enempää.

Ja sitten alkavatkin kirjoitustyöt – tai ehkä pitäisi puhua tekstin muokkaamisesta, sillä kysehän on siitä, että alat rusikoida tekemistäsi muistiinpanoista omaa tekstiäsi.


Pitänee tähän väliin muistuttaa, sinulla on paljon vapauksia, mutta ajatuksen alkuperäistä esittäjää (esim. Löppönen 2016, 23) et saa hukata.

Kunhan et hävitä Löppösen, Pöppösen tai Töppösen sanomaa, voit ilmaista ajatuksen aika tavalla omalla tyylilläsi.

Älä missään nimessä pysähdy liian pitkäksi aikaa puntaroimaan, miten jokin tietty asia pitäisi kirjoittaa. Pääasia, että tekstiä syntyy!

Paljon ja nopeasti!

Ota jokainen pääluku yksi kerrallaan käsittelyyn ja mieti, mitä haluat lukijoillesi tällä luvulla kertoa ja heti perään, missä järjestyksessä asiat esität.

Esimerkiksi pääluvun alussa voit mainiosti tuoda aluksi esille yleisiä, laajempia ilmiöitä ja tapahtumia ja edetä sen jälkeen yksityiskohtiin; ikään kuin suppenevin kehin.

Toinen tavallinen keino on lähteä vanhemmista asioista liikkeelle (historia) ja tulla kohti nykyaikaa. Mutta, älä sorru liian pitkäksi aikaa menneeseen!


Minä itse olen 100-prosenttisen vakuuttunut ”anna näppäimistön soida” -työtavan tehokkuudesta.

Miksi? Siksi, että se tuottaa määrää laadun kustannuksella.

Aivan liian monet gradun tekijät ovat päätyneet täydelliseen lukkotilanteeseen valitsemalla työtavakseen armottoman ”kerralla valmiiksi” -tyylin.

On aivan turha olettaa kirjoittavansa kerralla valmista. Ei sellaista pidä tavoitella.

Tästä kaikesta olen kirjoittanut hiukan monisanaisemmin (mutta en vaikeammin) graduoppaassani. Se löytyy kirjastosta!