keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Minä, isä ja talvikalastuspuuhat


Hesarissa oli mainio juttu Tornionjoen talvikalastajasta, Risto Leinosesta.

Toimittajan mielestä karvalakilla varustautunut kalastaja oli hullunrohkea liikkuessaan aivan jään reunalla lähellä sulana virtaavaa jokiuomaa.

Mutta ei olisi tarvinnut pelätä. Leinonen tunsi uomansa.

                                     Yiran Ding

Samalla paikalla olivat vuosikymmeniä kalastaneet hänen isänsä, pappansa ja ties kuinka monta sukupolvea ennen heitä.

Tämä on turvallinen paikka. Ei jää lähde tästä mihinkään, rauhoitteli Leinonen.

Tuttu kokemus

Juttu helähdytteli joitakin tiukuja sisikunnissani, sillä olen itsekin kotoisin Torniosta. Myös minun lapsuuteni talviin kuului verkkokalastus jään alta.

Se oli pomminvarma asia, joka vain tapahtui aina syksyisin. Kun lokakuu tuli, toi isä verkon liinat sisään ja alkoi pauloittaa. Hän istui keittiön nurkassa käytellen puikkaria.

             Mike Mcgrath

Kun Perämeri sai – yleensä marraskuussa – kantavan jään, isä lastasi vehkeensä ahkioon, sitoi autonsa katolle muutaman jalkalistan pätkän ja ajoi Röyttään.

Röyttä on Tornion kaupungin satama.

Välttämätön apuri

Lienee sanomatta selvää, että minä olin mukana. Alkuun olin tuskin kymmenvuotias, mutta kelpasin välttämättömäksi apuriksi avantojen availuun sekä verkon ja ahkion vetoon.

Olen jo aiemmin kirjoittanut ainakin yhden jutun tästä talvikalastuksesta. Se liittyi tuuraan ja siihen, kuinka onnistuin pudottamaan sellaisen Perämeren pohjaan.


Jälkikäteen olen pohtinut sitä, kuinka isäni sukupolven miehet kasvattivat poikiaan.

Minun isäni oli juuri näitä ”hiljaisen sukupolven” miehiä. Hän ei juurikaan puhunut meille lapsille kasvatukseen liittyvistä asioista. Ei ainakaan kovin paljon.

Hiljaisen sukupolven kasvatusmetodi

Sen sijaan vaikkapa minua – ainoaa poikaansa – hän kuljetti mukanaan erilaisissa töissä; kalareissuilla ja metsätöissä.

Ei töihin lähdöstä neuvoteltu. Mukaan lähteminen oli ainoa näkyvillä oleva vaihtoehto.


Vasta aikuisiässä minulle valkeni, että työhön mukaan ottaminen oli tuon sukupolven edustajan ratkaisu kasvatuksen ongelmaan.

Puheen sijasta isä opetti esimerkillään. Hän opetti, kuinka työhön tartutaan, kuinka vastuuta kannetaan ja kuinka toisiin ihmisiin suhtaudutaan.

Täältä päin katsottuna: ei yhtään hassumpi tapa kasvattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti