torstai 14. kesäkuuta 2018

Pelaamisen koukku uhkaa

Peliteollisuus jyrää. YLE kertoi eilen, kuinka Fortnite Battle Royal -nimisellä tietokonepelillä on maailmanlaajuisesti jo yli 120 miljoonaa pelaajaa.

Toissa päivänä samainen YLE kertoi, kuinka samaisen Fortnite-pelin koukuttama 9-vuotias brittityttö oli määrätty psykoterapiaan videopeliriippuvuuden takia.


Tyttö oli kuulemma lyönyt isäänsä, eikä malttanut mennä vessaan voidakseen pelata.

Vanhemmat päätyivät pyytämään ammattiapua, koska eivät keksineet enää mitään keinoa, jolla olisivat voineet auttaa tytärtään. Näin oli kertonut muun muassa The Daily Mail.

Ongelma oli paljastunut vähitellen

Opettaja oli kutsunut vanhemmat palaveriin, koska tytön arvosanat koulussa olivat laskeneet. Hän oli myös nukahdellut tunneilla.

Eikä siinä kaikki. Myös vanhemmat huomasivat outoja asioita. Yksi niistä oli outo, noin 50 euron suuruinen kuukausittainen luottokorttilasku, joka oli tullut Microsoftilta.

Lasku johtui siitä, että tyttö oli tehnyt pelissä ostoja, jotka auttoivat häntä parantamaan omaa pelisuoritustaan.


Tämä tietysti aiheutti sen, että vanhempien kuppi niin sanotusti kääntyi. Niinpä isä marssi tytön huoneeseen takavarikoidakseen pelikonsolin. Tähän tyttö ei suostunut. Hän löi isäänsä.

Vihon viimeinen pisara oli, kun isä oli eräänä yönä mennyt tyttärensä huoneeseen, jossa paloi valo. Isä löysi tyttärensä istumassa märältä tyynyltä, sillä tämä ei ollut malttanut käydä edes vessassa.

Mistä ihmeestä on kyse

Fortnite on Epic Games -nimisen yrityksen suunnittelema toimintapeli, jossa sata pelaajaa lennähtää pelin alkaessa samalle rajatulle alueelle taistelemaan asein.

Se, joka seisoo hengissä viimeisenä, on voittaja. Lähtöasetelma on yksinkertainen, mutta kuten sanottu, peli on ilmeisen koukuttava.

Toisaalta, moinen koukuttavuus ei ole vain jonkin Fortniten ongelma, eikä vain lasten ongelma. Kyllä me aikuisetkin voimme tulla riippuvaisiksi peleistä.


Muistatte ehkä parin viikon takaa se Pokémon Gohun liittyvän uutisen, jossa nuori siirtolaistaustainen mies pelasti pienen lapsen kerrostalon parvekkeelta.

Lapsen isä oli jättänyt pikkuisen yksin hetkeksi kotiin käydäkseen kaupassa, mutta unohtunutkin sitten pelaamaan Pokémonia.

Hetkinen olikin päässyt venähtämään pidemmäksi ja sinä aikana lapsi oli joutunut todellisen hengenvaaraan parvekkeelle.

Tämä asia on vakava

Meidän olisi hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut vakavan ja pitkään jatkuneen peliriippuvuuden mielenterveyden häiriöksi.

Häiriölle on ominaista, että pelaaminen saa yhä tärkeämään paikan ihmisen elämässä muiden harrastusten ja päivittäisen toiminnan kustannuksella.


Pelaaminen jatkuu tai lisääntyy huolimatta kielteisistä seurauksista.

Kasvattajien näkökulmasta tämä tärkeää, koska erityisesti lapsilla on riski koukuttua erilaisiin peleihin. He ovat monella tavalla suojattomampia kuin me aikuiset.

Koukuttavuuteen (eikä vain pelien koukuttavuuteen!) otti yleisemmin kantaa 12.12.2017 toimittaja Sanna Ukkola YLE:n sivulle kirjoittamallaan varsin kärkevällä kolumnilla ”Kuin heroiinia lapsellesi".

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Työ uuvuttaa – kas, sehän oli yllättävää!

Sairauspoissaolot kääntyivät kasvuun – mielenterveysoireilu kasvanut kaikissa ikäryhmissä

Tämmöinen uutinen sattui silmään YLE:n sivuilta sunnuntaina 3.6.2018.

Kelan mukaan sairauspoissaolot ovat olleet laskussa lähes vuosikymmenen ajan, mutta vuonna 2017 tapahtui nyt sitten tilastoissa selvä käänne.

             Ben White

Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren arvelee syyn olevan taloussuhdanteissa. Niillä on kuulemma aiemminkin ollut yhteyttä poissaolojen määrään.

Ehkä. Jäin tuossa mietiskelemään, että mitä muuta meillä on työelämässä tapahtunut?

Tulee mieleen ainakin tuo Kiky-sopimus

Siitä ei ole niin suuren ääneen tämän asian yhteydessä puhuttu, mutta tuskin se tätä asiaa ainakaan paransi.

Kelan tilastojen mukaan sairauspoissaolojen kasvu johtuu pääosin mielenterveyden häiriöihin perustuvien poissaolojen lisääntymisestä, sillä niiden luku kasvoi ”peräti 16 prosenttia”.

             Albert Dera

Poissaolot lisääntyivät sekä naisilla että miehillä ja muutos näkyy kaikissa ikäryhmissä.

Jutussa kuultu Kuntaliiton asiantuntijalääkäri Tuula Kock pitää sairauspoissaolojen ripeää kasvua ”yllättävänä”.

Mistä johtuu, että minua tämä ei oikeastaan yllätä?

Väittäisin, että onhan meillä käyty monilla aloilla yhtä aikaa tätä samaa keskustelua; vieläpä (noin heittoarviona) kiihtyvässä sävyssä.

Vähintään syksystä 2017 asti on puhuttu nousevin äänenpainoin vaikkapa varhaiskasvattajien ja opettajien kasvaneesta työuupumusongelmasta.

               Stacey Rozells

Syyskuussa 2017 Aamulehti kirjoitti Suomen päiväkodeissa kytevästä ”todellisesta ongelmasta”. Miksi huonosti palkatut lastentarhanopettajat uuvutetaan valtavan työtaakan alla, kyseli Mansen lehti.

Myös kuluneen kevään aikana eri medioissa on annettu ääni useillekin lastentarhanopettajille, jotka ovat ilmaisseet hakeutuvansa pois alalta tms..

Opettajat, poliisit maatalousyrittäjät...

Loppukeväästä 2018 oli YLE:n sivuilla juttua opettajasta, joka väsyi lisääntyneeseen levottomuuteen koulussa. Kouluissa on selvä resurssipula. 

Ja toki muutkin ammattiryhmät ovat olleet tämän aiheen osalta tapetilla. Poliisien jaksaminen on arveluttanut jo vuosia jatkuneiden resurssileikkausten äärellä.

             Ethan Sykes

Maatalousyrittäjistä tiedetään noin puolen olevan eri tavoin väsyneitä. Stressiä kokee vielä useampi. Enkä ihmettele. On tällä alalla ollut käynyt sellainen turbulenssi.

Ja: voisihan näitä esimerkkialoja kaivaa tietysti ihan loputtomasti.

Jotenkin tuntuu, että kun työelämän kovat odotukset yhdistetään pitkälle kehittyneeseen velvollisuudentuntoon, niin lopputulos ei voi olla kovin hyvä.

Yhtenä tällaisena itselleen armottomien toimintakenttänä on pidetty myös sote -aloja

Tietotekniikkaa ongelma on vaivannut (myös) pitkään

Samoin, IT-alallakin näyttää olevan itselleen armottomia ihmisiä.

Alalla kulkee kuulemma jonkinlaisena huonona vitsinä ajatus, että vain (joskus) työllään itsensä uuvuttaneet voivat sanoa tehneensä kunnolla töitä.

Silläkin alalla (kas, kun oli ihan uusi juttu) odotetaan, että ihmiset antavat työlle kaikkensa ja yritysten tavoitteet ovat korkealla.

             Maaike Nienhuis

Huh. Ei ole helppoja ratkaisuja tähänkään ongelmaan. Ei.

Jos vaikkapa rupeat ”itseäsi säästämään”, niin kyllä se työpaikalla huomataan. Eikä se tietenkään olekaan oikein, että alkaa fiilistellä, kun muut vierellä sen kun lisäävät vauhtia.

Yksi mahdollisuus on tietysti sekin, ettei se työ ole sittenkään pääsyyllinen. Ehkä selitys piileekin siellä jossain muualla (vapaa-ajassa, harrasteissa - omissa tai lasten).

Tämä on tietysti vain yksi mahdollinen selitys. Tuollaista ajatusketjua koetin rakentaa Kohtuuden kirjassani. Ei se mielestäni ihan mahdoton ajatus olekaan.