tiistai 28. elokuuta 2018

Häiritseekö kvartaalitalous innovointia?


Elokuun alussa uutisoitiin sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtaja Elon Muskin aikomuksista, jotka liittyivät Teslan vetämiseen pois pörssistä.

Musk oli hökäissyt ajatuksensa alun perin Twitteriin, mutta siitä tuli pian virallisempi kannanotto.

Mies perusteli ajatustaan sillä, että Tesla välttäisi näin lyhytaikaiset rahoituspaineet, jotka ovat seurausta neljä kertaa vuodessa vaaditusta tulosraportoinnista, mikä pörssiyhtiölle lankeaa.


Syntyi hillitön huhumylly. Kolmen viikon kuluttua, eli käytännössä jokunen päivä sitten Muskin oli pakko perua kaavailunsa.

Uudessa tiedotteessaan Musk kertoo, kuinka oli kuunnellut sijoittajien palautetta. Erityisesti suuret sijoittajat olivat kovasti vastustaneet ajatusta vetäytyä pörssistä.

Miksi otin asian esille?

Siksi, että olen jo pidempään epäillyt kvartaalitalouden ja luovuuden sopivan (toisinaan) huonosti yhteen.

Erityisesti pörssin tasaisesti nakuttava rytmi voi olla paha juttu voimakasta ja aikaa vaativaa tuotekehitystyötä tekeville yhtiöille.

Uuden kehitteleminen edellyttää aina määräosan luomisen rauhaa ja sitähän ei kvartaalitalous juuri tarjoa.

Se nimittäin edellyttää (positiivisia) signaaleja neljä kertaa vuodessa.


Ellei niitä tule, penalttia pukkaa. Osakkeen hinta alkaa hilautua kohti kaakkoa, eikä se taatusti ole (ainakaan jatkuvana trendinä) ollut yhdenkään pörssilistautujan tavoite.

Erityisesti niin voi käydä, jos yritys lepää vaikkapa vain yhden jalan varassa (ilman, että säännöllinen tulorahoitus vielä toimii).

Pitkän päälle firma saattaa jopa kohtuuttomasti kärsiä sijoittajien pettymyksistä aina tulosjulkistusten jälkeen. 

Miksi mitään ei vieläkään tapahdu, vaikka luvattiin?! kyselevät kärttyiset sijoittajat ja antavat mielipiteensä kuulua.

Harvoin mustaa tai valkoista

Näin on nähty monta kertaa myös Suomen osakemarkkinoilla.

Ai, esimerkkejä? Onhan näitä vaikkapa lääketeollisuuden tai terveysteknologian alueilla, joissa uuden tuotteen lanseeraaminen saattaa ottaa vuosia, joskus jopa vuosikymmenen.

Ei se tietenkään näin yksiviivaista ole. Yritysten listautuminen pörssiin on usein pitkällisen harkinnan jälkeen tapahtunut toimi ja taustalla on toki muutakin.


On tarvetta kasvaa, on tarvetta saada näkyvyyttä, mutta myös tarve saada pääomaa kasvuun ja investointeihin.

Tämä nopeissa sykleissä eläminen voi näkyä muullakin tavoin. Se saattaa näkyä vaikkapa lomautuksina, joilla yritys saattaa hakea nopeita tulosvaikutteisia ratkaisuja.

Eikä se palvele kokonaisuutta. Ainakin pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen saattaa jäädä taka-alalle, jos jengiä laitetaan pihalle väärästä.

tiistai 14. elokuuta 2018

Ennakkoluulot ohjaavat elämäämme


Sitä aina välillä törmää monenmoisiin psykologisiin (tai sosiologisiin) käyttäytymismalleihin, jotka saattavat joskus olla hyvinkin syvällä arkisessa elämässämme.

Käyttäytymismalleja luovat usein silkat ennakkoluulot.


Jos vaikkapa uskon, että matikka ei ole minun juttuni, niin vähän kerrassaan huomaan, että matematiikka ei todellakaan ota sujuakseen.

Syy ei suinkaan ole lahjattomuuteni (voi se toki sekin olla), vaan se, että alan pikku hiljaa lakata yrittämästä.

Kelvotonta sakkia!

Ennakkoluulosta saattaa kummuta stereotyyppistä ajattelua laajemminkin.

Jos olen sitä mieltä, että nuoriso on läpi kotaisin kelvotonta sakkia. Koskapa uskon näin, osoitan sen käytökselläni. En hymyile nuorille ja kohtelenpa heitä muutenkin kuin ilmaa, tai jopa tylysti.

Ja mitä tapahtuu: pian he – toden totta – vastaavat käyttäytymiseeni käyttäytymällä ”niin ikävästi”.


Samalla logiikalla voin suhtautua maahanmuuttajiin tai vaikkapa vähemmistökansalaisiin jne.

Joskus ennakkoluulosta saattaa kehittyä suorastaan itseään toteuttava profetia. Se tarkoittaa sitä, että alamme (tietoisesti tai tiedostamattamme) toimia niin, että uskomus lopulta toteutuu.

Tästä on tutkimuskirjallisuudessa olemassa erilaisia versioita. Yhtä niistä kutsutaan Pygmalion-efektiksi, jonka havaitsivat 1960-luvun puolivälissä pari tutkijaa (Rosenthal ja Jacobson).

Todella lahjakas!

Näiden tutkijoiden mukaan kävi niin, että jos vaikkapa opettaja uskoo kovasti tietyn oppilaansa kyvykkyyteen, hän alkaa anostaa lujemmin juuri tämän oppilaan opettamiseen.

Pygmalion-efekti "löydettiin" niin, että opettajille kerrottiin muutaman oppilaan uudessa oppilasryhmässä omaavan ”aivan harvinaista potentiaalia”.


Vuotta myöhemmin näiden oppilaiden havaittiin selvästi pärjäävän muita paremmin. 

Todellisuudessa nuo oppilaat oli valittu täysin umpimähkään. Eivät he kyvyiltään millään tavoin erityisiä olleet.

Pygmalion -efekti toimii myös toiseen suuntaan, jolloin siitä puhutaan Golem-efektinä.

Vahvistusvinoumia kaikki tyynni

Niin sanotusti ”huonolta” oppilaalta odotetaan huonoja tuloksia, jotka entisestään vahvistavat kehnoja tuloksia.

Golem-efekti on tietysti kaikin puolin vahingollinen, sillä mitä enemmän ennustamme epäonnistumisia, sitä enemmän me niitä omilla ennusteilla luomme.


Oikeastaan kaikissa näissä tapauksissa kyse on vahvistusvinoumasta, eräänlaisesta ongelmien syvenevästä kierteestä.

Nämä tämmöiset uhkaavat eri tavoin olla läsnä elämässämme aiheuttaen ei-toivottuja asioita, esimerkiksi ennakkoluuloja, syrjintää ja jopa kiihkoilua.