keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Äänikirja tuplanopeudella, kiitos!


Yhdysvalloissa on alettu huolestua äänikirjojen kuuntelijoiden mielenterveydestä (sattumoisin mielenterveydestä on siellä puhuttu myös politiikan yhteydessä, mutta ei nyt mennä siihen).

Nimittäin, tehokkuutta palvovat supersuorittajat ovat kuulemma alkaneet kuunnella äänikirjoja tuplanopeudella.

Nykyteknologian avulla sellainen on mahdollista. Tuplanopeuksinen ääni ei enää kuulostakaan pikkuoravien laulannalta, kuten joskus ennen.

            Juja Han

Teknologia on mahdollistanut senkin, että sanojen väleissä olevat tauot on voitu poistaa, joten informaatiota voi halutessaan ottaa vastaan vaikka koko valveillaoloaikansa!

Ylle referoimassani jutussa äänikirjojen pakkomielteisen kuunteleminen liitettiin osaksi kasvavaa tehokkuus- ja mittarointitrendiä.

Mihin oikeasti tähtäämme?

Moinen puhe puolestaan nosti mieleeni Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Mika Pantzarin taannoisen kolumnin, joka käsitteli aivan samaa aihetta.

Pantzarin mukaan yksipuoliset ja ”näennäisen tarkat” elämänhallinnan mittarit ovat omiaan kohdentamaan mielenkiintoamme yksittäisiin ja kovin lyhyen aikavälin tavoitteisiin.

Näiden mittareiden tarkkuuskin voi olla näennäistä. Esimerkiksi viime viikolla satuin kuulemaan radiosta, kuinka vaikkapa askelmittareita voi hämätä kutomalla.

            Thomas Kelley

Tyhmä mittari luulee, että ihminen kävelee, kun hän liikuttelee ranteitaan.

No, tämä ei ole pointtini. Haluaisin Pantzarin tavoin tivata, mitä ihmettä oikeastaan tavoittelemme tällä kaikella?

Mihin tähtäämme tällä kroonisella itsen tarkkailulla? Tätäkö tulee jatkossa olemaan tasapainoinen, kaikkien tavoittelema onnellinen elämä?

Meistä on tulossa kontrollifriikkejä

Vai olemmeko ehkä ottamassa askelen kohti lohdutonta tilaa, jota haluamme kutsua elämäksi mutta joka todellisuudessa on toivolla edes jonkinlaisesta hallinnan tunteesta?

Minusta tuntuu, että meistä on tulossa varmistelevia kontrollifriikkejä.

Emme haluaisi elää enää hetkeäkään ilman, että visusti tiedämme, mitä ihmettä sille tai tälle osalle meistä on juuri nyt tapahtumassa.

            rawpixel

Totta kai ajatus ihmisestä vaikuttamassa ajatuksillaan ja itsetarkkailutyökaluillaan omaan elämäänsä on rohkaiseva.

Se viittaa vahvasti uskoon, että kuka tahansa meistä voi menestyä, kunhan osaa kaivaa juuri tällä mainiolla sähköisellä työkalulla kehoonsa piiloutuneen sisäisen sankarinsa esiin.

Mutta entä jos en pystykään tähän?

Ellei se sittenkään toimi.

Minä en usko, että se toimii. Aina. Tämäntyyppisen toiminnan tragedia on siinä, että se toimii vain niin pitkään, kun kaikki elämässämme sujuu suunnitelmiemme mukaan.

Kaikesta valppaana olostamme huolimatta onni saattaa sittenkin lipsahtaa ulottuviltamme.

            Nilotpal Sarma

Väitän, että todellista elämänhallintaa on kyky erottaa asiat, joihin voimme itse vaikuttaa, niistä, joille emme voi mitään.

Tässä on parikin asiaa. Yksi. Emme ole yksin täällä. Kaikki ei johdu vain meistä. Kaksi. Myös vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Myös ne ovat tärkeitä opin kohtia.

Kolme: me ihmiset olemme ainakin jossain määrin arvoituksia ja siksi parhaatkin sisäisen elämän mittarit ovat virvatulia.

Ne ovat huonoja kuvajaisia siitä, mitä meissä todella tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti