keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Miehestä isänpäivän alla

Kuuntelin ikäistäni terapeuttia. Kaveri puhui ”hiljaisesta sukupolvesta”.

Hän puhui isänsä sukupolvesta todeten, kuinka ”suomalaisia tuppisuuäijiä on kasvattajana väheksytty aivan liian paljon”.

Hänen oma isänsä oli ollut tekojen mies, yrittäjä. Ei isä ollut paljon puhunut, mutta olipahan kuljettanut poikia mukanaan keskeneräisillä työmailla.

             Quinten de Graaf

Pojille oli päässyt syntymään käsitys, että olisivat olleet isälleen kovastikin avuksi. Vasta aikuisiässä heille oli valjennut, että ei heistä apua juurikaan ollut.

Rakennukselle vieminen oli ollut hiljaisen sukupolven edustajan ratkaisu kasvatuksen ongelmaan.

Koska puhuminen todella oli niin vaikeaa, isä oli ikään kuin työn kautta koettanut opettaa, kuinka asioihin tartutaan, kuinka vastuuta kannetaan ja kuinka toiseen ihmiseen suhtaudutaan.

Emme me niin erilaisia ole vieläkään

Yhä vieläkin on isiä, jotka kokevat vahvasti olevansa ”ulkokenttien miehiä”, luontevimmillaan siinä, mitä tapahtuu kodin seinien ulkopuolella.

Varsityössä, toimen äärellä. Suorittamassa ja säätämässä.

Emme me siitä pääse – ajatuksesta, että asioita kannattaa tehdä, jos niissä on järkeä. Tunne on taka-alalla. On toki poikkeushetkiäkin meillä miehillä.

             Aaron Huber

Kun mies ohjautuu tunteidensa vietäväksi, se saattaa tapahtua autokaupassa tai vaikkapa Bilteman katalogin äärellä.

Tuo naulain on saatava, maksoi mitä maksoi.

Nämä piirteet tahtovat siirtyä, erityisesti pojille

Yllättävän moni mies on joutunut vasta aikuisena kohtaamaan suuria inhimillisiä tunteita; sellaisia kuin riittämättömyys ja häpeän sekainen uupumus.

On tullut huomanneeksi, että nämä tämmöiset tunteet riisuvat. Ja kun niin on käynyt, onpa mies voinut kokea senkin, kuinka ymmärtäjiä on lähipiirissä loppujen lopuksi vähän.

Liian vähän.

             Jesse Orrico

Miksi niin on sitten päässyt käymään, kysyy joku? Kas siksi, että meiltä miehiltä puuttuu huolenpurkamisen perinnettä. Heillä on rinkinsä ja ompeluseuransa.

Toisin on naisilla. Heillä niitä on ystäviä, ihan sydänystäviin saakka. Meillä miehillä on vain kavereita.

Palataanpa vielä siihen puheeseen

Ei sen pitäisi toivottomuuteen viedä, tämäkään kykenemättömyytemme puhumiseen.

Miksi? Siksi, että nykykasvatuksessa sanojen melskeen alle on usein peittynyt läsnäolo, kokemus toisen ihmisen lähellä olosta.

Palataanpa alkuun, niihin tuppisuuäijiin. Ihan sattumalta he ymmärsivät, että kasvatus on kohtaamista. Kun kohtaaminen tulee todeksi arjen osallisuudessa, syntyy tunne, että tässähän me nyt olemme.

             Wes Hicks

Minä ja nämä lapseni. Nämä yhdessä olemisen aidot hetket kantavat sittenkin pidemmälle kuin pelkkä puhe, helisevät sanat.

Koska kohtaaminen on enemmän kuin puhe, se on tehnyt kasvatuksesta jotenkin vaikeaa. Vaikka ytimeltään kysymys on äärettömän yksinkertaisesta asiasta.

Erityisesti meille isille on ollut aina vaikea hyväksyä sitä, että kasvatuksessa arjen helmistä, pienistä asioista, tulee lapsen elämään isoja.

Kasvatus on mittakaavaongelma

2 kommenttia:

  1. Hieno ja rakentava isä. Lapsille syntyi tunne, että he pääsevät osallisiksi jotain suurta, mitä isä tekee päivittäin. Yhdessä rakentamistahan on monenlaista: myös ihmissuhteita rakennetaan ja huolletaan puuhaamalla yksinkertaisesti jotain yhdessä. Joskus näin seikkailullisissa merkeissä kuin rakennustyömaalla.

    Veljeni ja minäkin menimme pienenä usein isän töihin. Niuvaniemen mielisairaalan miesten avo-osastolle. Siellä leikimme potilaiden kanssa, pelasimme koronaa, korttipelejä, kävimme kanttiinissa limulla, heittelimme frisbeetä, soitimme lounaskelloa jne. Emme voineet osallistua isän varsinaisiin töihin, mutta potilailla tuntui olevan mukavaa kohdata meitä pieniä ihmisen taimia ja he, jotka eivät leikkineet kanssamme, ehkä kuitenkin vähän katsahtivat välillä ja ehkä pieni hymyn kare kävi suupielillä ja silmäkulmissa.
    Veljeni kanssa nautimme tästä aina niin sydämellisestä tervetulon tunteesta ja opimme ihmisyydestä jotain, mitä isä ei olisi pystynyt sanoilla selittämään. Vaikka aikuiset ja järjestelmä oli lyönyt heidän papereihinsa mielisairaalahoitoa vaativan kriminaalin leiman, meiltä he saivat puhtaat paperit. Kun nykyisin välillä tulee valtakunnallinen haloo siitä, että ministerin lapsi otti pari juoksuaskelta äitinsä työpaikalla, niin me saimme juosta läpi lapsuusvuosien isän työpaikalla pitkin osaston käytäviä, eikä kukaan ihmetellyt mitään. Kulttuurillinen muutos voi näemmä mennä huonompaankin suuntaan, kun lapsi herättää närkästystä sen sijaan että hänestä osattaisiin iloita. Hyvää isänpäivää kaikille isille! Kiitos omalle sinne pilven päälle! Tiedän yhä, että olet hengessä mukana.


    VastaaPoista
  2. Hienoja, rohkaisevia kokemuksia. Kiitos tuosta!

    VastaaPoista