keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Mitenkähän koirani selviää joululomaltapaluustressistä?


Hiukan on ristiriitainen olo.

Tiedän tarttuvani herkkään aiheeseen ja kun itsekin pidän koirista, mutta kun tuntuu,... mutta kun tuntuu, että tästä asiasta voisi sanoa jotain.

Nimittäin aivan vastikään on sattunut silmään useampiakin juttuja mediassa, jotka ovat laittaneet ajatukseni rullaamaan tiettyyn suuntaan.

Marraskuussa YLE uutisoi siitä, kuinka suomalaiset käyttävät vuosittain koiriinsa arviolta 1,2 miljardia euroa. Keskimäärin yli tuhat euroa vuodessa per luppakorva.

              Tamara Bellis

Jutussa kerrottiin Niro-nimisestä paimenkoirasta, jolla oli nukahtamisvaikeuksia. Niro taisteli unta vastaan kuin pikkulapsi. Sen silmät meinasivat painua kiinni, mutta periksi ei vaan voinut antaa.

Ilmiselvä ongelma. Niinpä Niro on nyt sitten kulkenut jo kymmenen kertaa urheilukoirahierojan käsittelyssä.

Ei ole kuulemma ollenkaan epätavallinen juttu tämä Niron tapaus.

Tämän hierojan asiakkaista yhä useampi saapuu hoidettavaksi ilman sen kummempia vaivoja – vain hemmoteltavaksi. Tai synttäreiden (siis koiran, ei omistajan!) kunniaksi.

Ja nauttia koirat osaavat

Ne huokailevat ja haukottelevat, silmät painuvat kiinni ja osa jopa nukahtaa kesken kaiken.

Asiaa seuraavien asiantuntijoiden mukaan suurelle joukolle koiranomistajia tonni vuodessa ei riitä alkuunkaan.

Päivittäiset ruuat, rokotukset, eläinlääkärikäynnit, lelut ja varusteet ovat vain osa kulunkia.

             Nomao Saeli

Koiran kanssa harrastaminen nielee monelta jopa satoja euroja kuussa. Näiden lisäksi valmiita ollaan käyttämään rahaa myös erilaisiin elämys- ja hemmottelupalveluihin.

Totuus on kuulemma se, että monelle koiralle ostetaan kalliimpaa ja parempaa kuin itselle. Vaikkapa 150 euron fööni koiralle on ihan jees, mutta ei nyt sentään itselle!

Sitten kului muutama päivä

Samaisen YLE:n sivuilta löytyi toinen juttu. Siinä kerrottiin vaikeasta eroahdistuksesta kärsivästä koirasta, joka kuulemma söi vuoden verran ”turhaan” masennuslääkkeitä.

Luitte ihan oikein. Eroahdistus, erilaiset pelkotilat, pakko-oireet ja impulsiivinen käytös ovat jo pitkään olleet syitä määrätä koiralle mielialalääkitys.

Jutussa haastateltu tutkija uskoo, että eläinten lääkitseminen lisääntyy tulevaisuudessa.

             Tim Mossholder

Niin tehtiin tässäkin tapauksessa, koska käytösterapia, koulutus tai lääkitys ei tuonut apua eroahdistukseen, Dodo söi masennuslääkkeitä vuoden verran.

Kun masennuslääkekään ei tepsinyt, Dodo sai niiden rinnalle kaksi erilaista rauhoittavaa lääkettä. Toinen toimi juuri päinvastoin, kuin lääke oli tarkoitettu.  

Siitä tulikin hyperaktiivinen.

Ei hyvää päivää.

Kun tähän päälle luin vielä uutisen, jonka mukaan mielialalääkkeiden käyttö eläimillä lisääntyy Suomessa tulevaisuudessa, niin sai aiheen ihmetellä lisää.

Tiedän, tiedän. Ei tämä ihan uusi juttu ole. 

             Erda Estremera

Jo puolenkymmentä vuotta sitten puhuttiin ”tuhansista suomalaiskoirista” masennuslääkkeiden päivittäiskäyttäjinä.

Jo tuolloin brittiläiset lääketuottajat väittivät, että maan noin kahdeksasta miljoonasta koirasta jopa 80 prosenttia kärsi jonkinlaisesta psyykkisestä ongelmasta.

Uutistoimisto AFP:n kertoman mukaan Ranskassa oli havaittu kasvavassa määrin lomaltapaluustressiä. Hohhelihoijaa.

Mikä on koiran tehtävä

Maailma on saranoiltaan monessa suhteessa ja tämä mielialalääkkeitä eläimille -vouhotus on kyllä yksi osoitus siitä. Siis minun mielestäni.

Koirista ja kissoista me ihmiset kyllä huolehdimme ja metsän puistakin huolehdimme, mutta jotenkin joskus tuntuu, että lähimmäisistämme me emme ole laisinkaan yhtä innostuneita.

Lemmikkieläimet ovat alkaneet vallata lasten ja vanhusten aseman.

             Avi Richards

Niistä on alkanut tulla perheenjäseniä, joille voidaan hankkia huippukokkien valmistamia erikoisherkkuja, kynsihoitoja, leikkauksia ja hampaiden oikomista.

Paitsi, että tässä kaikessa näkyy arvojen nyrjähdys, tämä haiskahtaa bisnekselle, jopa rahakkaalle sellaiselle.

Alan olla vähän samaa mieltä kuin Pekka Juntti viime elokuisessa kolumnissaan, jonka kehotus oli kuta kuinkin kirjoituksen otsikon mukainen: ellei koira täytä tehtäväänsä nimenomaan koirana, lopeta se.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Vieroitusoireita


Niinhän siinä kävi, että joku kavereista heitti tuolla LinkedInin puolella haasteen vuorokauden mittaisesta digipaastosta.

Homma lähtisi liikkeelle lauantain vastaisena yönä tasan kello 24.00.

Ensin ajattelin passaavani jutun, mutta sitten päädyinkin kysymään, mikä ettei. Miksi en minäkin, joka näistä olen jo moneen otteeseen itsekin vaahdonnut?

             Rami Al-zayat

Niinpä ilmoitin olevani mukana.

Ja niin touhu pyörähti käyntiin. Puoliyö on tämmöiselle startille oiva ajankohta. Ensimmäiset seitsemän, kahdeksan tuntia menee heittämällä.

Harvalla kai tulee sormeiltua nukkuessaan puhelinta tai muita ruudulla varustettuja vempeleitä.

Mutta heti aamusta päästään jo totiseen touhuun

Koska en ole erityisen lahjakas nukkuja, olen usein lauantaisinkin hereillä jo 7 - 8 seutuvilla. Usein tulee hivutettua puhelin käteen jo vuoteessa ja tsekattua vähintään perheen WhatsApp.

Mutta nyt kun sitä ei voi tehdä, hiipii tietysti ensimmäisenä mieleen kysymys, mitä ihmettä tekisi ennen aamunkahvia ja sen jälkeen?

Tällä kertaa vastaus lepää pöydällä: pari viikkoa sitten kesken jäänyt isänpäivälahja, Siilasmaan paljon puhuttu Nokia-kirja. Se voisi ehkä juuri tällaisena päivänä olla ihan luontevaa puuhaa.

             Stink Pickie

Ja niin kuluu tunti pari… Kunnes kello 11 korvilla kehoon hiipivät voimistuvan nälän tunteen lisäksi ensimmäiset lievät tylsistymisoireet.

Nyt olis hyvä keksiä jotakin ihan oikeata tekemistä, mutta mitä ihmettä?

Pieni pähkäily tuottaa tuloksen. Onneksi tuli laitettua eilispäivänä herneet likoamaan. Juuri nyt olisi oiva hetki alkaa pehmentämään herneitä.

Ei kun kattila tulelle!

Kas, herneet ovatkin ehtineet jo sen verran pehmetä, että jo tunnin kuluttua keitto on syöntikelpoista ja maittavaa.

Lounaan jälkeen taloyhtiön hallituksella on ehdotus. Juuri nyt olisi hyvä hetki viritellä pihapuuhun jouluvalot, joista viikolla oli pariinkin otteeseen puhe.

Ei ihan mielipuuhaani, mutta homma on tehtävä ja – sitä paitsi – pakko on aina ollut taatuimpia keinoja kanavoida kasvavaa toiminnan tarvetta. Joulukin on kerran vuodessa vaan.

             Mark Rabe

Saan valot puuhun ja virrankin paikalle, mutta ilmakaapelin rakentamisessa on omat juttunsa. No, voimavirta-asentajan poika päihittää nämä tämmöiset haasteet rutiinilla.

Eletään edelleen iltapäivän alkua. Myönnän, kelloa tässä tulee vilkuiltua. Tiuku repii vasta tunnin verran yli puolta päivää.

Mitäs sitten? Kuin välähdyksenomaisesti huomaan, että nyt huonosta loppuun suorittamisen tarpeesta on hyötyä!

Hommia on onneksi jäänyt kesken vähän siellä ja täällä – sen kuin valitsee.

Hetken arvottuani hivuttaudun kellarikerroksen pajaani. Siellä on kesken ainakin yksi puukkoprojekti. Belttonit päähän ja rauhoittavaa musiikkia. Radion kuuntelu ei onneksi ole kielletty.

Parin tunnin päästä kapuan kellarista, keitän kahvit ja tartun taas Siilasmaan kirjan paperiversioon. Jassoo, nyt sitten lähtee sitten Nokian matkapuhelintuotanto lopullisesti myyntiin. On se niin surku.

             Patrick Tomasso

Tunnin, parin lukusession jälkeen lähdetään joulunalusmyyjäisiin ja niiden jälkeen onkin jo lauantaisaunan paikka. Huomaan, että tällä kertaa tulee viihdyttyä löylyissä oikein pitemmän kaavan mukaan.

Ja saunan jälkeen taas hetki Siilasmaan parissa. Kuin huomaamatta tulen kahlanneeksi kirjan loppuun. Tuollaiset 200 sivua tietotekstiä digivapaana lauantaipäivänä tuntuu olevan kakunpala.

Ei paha!

Jotenkin nostalginen olo

Nyt kun jälkeen päin kokemustani kelaan, huomaan, että jonkin verran tällaiseen ruuduttomaan päivään mahtuu ainakin näennäisesti ”tarkoituksetonta” tuijottelua.

Katse kohti mattoa ja katse kohti seinää. Siitähän kirjoitin Tylsyyden ylistyksessä.

Ja, pakko myöntää: jonkin verran on niitäkin aitoja vieroitusoireita, ei nyt toki sentään ihan vapinaa, eikä aggressioita, eikä edes haamuvärinäsyndroomaa.

             Miguel Gonzalez

Niin, ja jos oikein rehelliseksi heittäydytään, on myönnettävä sekin, että kyllä mukana on välillä myös kateuden tunnetta. Esimerkiksi silloin, kun huomaa vaikkapa vaimon vieressään naputtelevan puhelinta.

Mutta vastaavasti

Tunnelma on jotenkin myös ”hartaan hallittu”. Tätä tämmöistä en ole kovin usein kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jotenkin myös…niin: nostalginen olo.

Samoin, päivään mahtuu enemmän myös ilmiselvää ajattelua, funtsintaa.

En väitä, että näiden kokeilupäiväni tovien aikana olisi syntynyt (hyviä) ajatuksia, mutta en yhtään ihmettele, vaikka tämmöisessä häiriöttömyydessä, tylsähkössä toimettomuudessa syntyisikin jotain.

Suosittelen kokeilemaan. Väitän, että samalla sitä oppii jotain uusia olemuspuolia myös itsestään.