keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Vieroitusoireita


Niinhän siinä kävi, että joku kavereista heitti tuolla LinkedInin puolella haasteen vuorokauden mittaisesta digipaastosta.

Homma lähtisi liikkeelle lauantain vastaisena yönä tasan kello 24.00.

Ensin ajattelin passaavani jutun, mutta sitten päädyinkin kysymään, mikä ettei. Miksi en minäkin, joka näistä olen jo moneen otteeseen itsekin vaahdonnut?

             Rami Al-zayat

Niinpä ilmoitin olevani mukana.

Ja niin touhu pyörähti käyntiin. Puoliyö on tämmöiselle startille oiva ajankohta. Ensimmäiset seitsemän, kahdeksan tuntia menee heittämällä.

Harvalla kai tulee sormeiltua nukkuessaan puhelinta tai muita ruudulla varustettuja vempeleitä.

Mutta heti aamusta päästään jo totiseen touhuun

Koska en ole erityisen lahjakas nukkuja, olen usein lauantaisinkin hereillä jo 7 - 8 seutuvilla. Usein tulee hivutettua puhelin käteen jo vuoteessa ja tsekattua vähintään perheen WhatsApp.

Mutta nyt kun sitä ei voi tehdä, hiipii tietysti ensimmäisenä mieleen kysymys, mitä ihmettä tekisi ennen aamunkahvia ja sen jälkeen?

Tällä kertaa vastaus lepää pöydällä: pari viikkoa sitten kesken jäänyt isänpäivälahja, Siilasmaan paljon puhuttu Nokia-kirja. Se voisi ehkä juuri tällaisena päivänä olla ihan luontevaa puuhaa.

             Stink Pickie

Ja niin kuluu tunti pari… Kunnes kello 11 korvilla kehoon hiipivät voimistuvan nälän tunteen lisäksi ensimmäiset lievät tylsistymisoireet.

Nyt olis hyvä keksiä jotakin ihan oikeata tekemistä, mutta mitä ihmettä?

Pieni pähkäily tuottaa tuloksen. Onneksi tuli laitettua eilispäivänä herneet likoamaan. Juuri nyt olisi oiva hetki alkaa pehmentämään herneitä.

Ei kun kattila tulelle!

Kas, herneet ovatkin ehtineet jo sen verran pehmetä, että jo tunnin kuluttua keitto on syöntikelpoista ja maittavaa.

Lounaan jälkeen taloyhtiön hallituksella on ehdotus. Juuri nyt olisi hyvä hetki viritellä pihapuuhun jouluvalot, joista viikolla oli pariinkin otteeseen puhe.

Ei ihan mielipuuhaani, mutta homma on tehtävä ja – sitä paitsi – pakko on aina ollut taatuimpia keinoja kanavoida kasvavaa toiminnan tarvetta. Joulukin on kerran vuodessa vaan.

             Mark Rabe

Saan valot puuhun ja virrankin paikalle, mutta ilmakaapelin rakentamisessa on omat juttunsa. No, voimavirta-asentajan poika päihittää nämä tämmöiset haasteet rutiinilla.

Eletään edelleen iltapäivän alkua. Myönnän, kelloa tässä tulee vilkuiltua. Tiuku repii vasta tunnin verran yli puolta päivää.

Mitäs sitten? Kuin välähdyksenomaisesti huomaan, että nyt huonosta loppuun suorittamisen tarpeesta on hyötyä!

Hommia on onneksi jäänyt kesken vähän siellä ja täällä – sen kuin valitsee.

Hetken arvottuani hivuttaudun kellarikerroksen pajaani. Siellä on kesken ainakin yksi puukkoprojekti. Belttonit päähän ja rauhoittavaa musiikkia. Radion kuuntelu ei onneksi ole kielletty.

Parin tunnin päästä kapuan kellarista, keitän kahvit ja tartun taas Siilasmaan kirjan paperiversioon. Jassoo, nyt sitten lähtee sitten Nokian matkapuhelintuotanto lopullisesti myyntiin. On se niin surku.

             Patrick Tomasso

Tunnin, parin lukusession jälkeen lähdetään joulunalusmyyjäisiin ja niiden jälkeen onkin jo lauantaisaunan paikka. Huomaan, että tällä kertaa tulee viihdyttyä löylyissä oikein pitemmän kaavan mukaan.

Ja saunan jälkeen taas hetki Siilasmaan parissa. Kuin huomaamatta tulen kahlanneeksi kirjan loppuun. Tuollaiset 200 sivua tietotekstiä digivapaana lauantaipäivänä tuntuu olevan kakunpala.

Ei paha!

Jotenkin nostalginen olo

Nyt kun jälkeen päin kokemustani kelaan, huomaan, että jonkin verran tällaiseen ruuduttomaan päivään mahtuu ainakin näennäisesti ”tarkoituksetonta” tuijottelua.

Katse kohti mattoa ja katse kohti seinää. Siitähän kirjoitin Tylsyyden ylistyksessä.

Ja, pakko myöntää: jonkin verran on niitäkin aitoja vieroitusoireita, ei nyt toki sentään ihan vapinaa, eikä aggressioita, eikä edes haamuvärinäsyndroomaa.

             Miguel Gonzalez

Niin, ja jos oikein rehelliseksi heittäydytään, on myönnettävä sekin, että kyllä mukana on välillä myös kateuden tunnetta. Esimerkiksi silloin, kun huomaa vaikkapa vaimon vieressään naputtelevan puhelinta.

Mutta vastaavasti

Tunnelma on jotenkin myös ”hartaan hallittu”. Tätä tämmöistä en ole kovin usein kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jotenkin myös…niin: nostalginen olo.

Samoin, päivään mahtuu enemmän myös ilmiselvää ajattelua, funtsintaa.

En väitä, että näiden kokeilupäiväni tovien aikana olisi syntynyt (hyviä) ajatuksia, mutta en yhtään ihmettele, vaikka tämmöisessä häiriöttömyydessä, tylsähkössä toimettomuudessa syntyisikin jotain.

Suosittelen kokeilemaan. Väitän, että samalla sitä oppii jotain uusia olemuspuolia myös itsestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti