torstai 28. maaliskuuta 2019

Yliopiston tehtävästä


Viime sunnuntain Hesarissa haasteltiin Helsingin yliopiston entistä kansleria ja rehtoria Kari Raiviota. Mies päästeli suustaan melkoisen kovia juttuja.

Näiden seassa oli muun muassa tämä: ”Jos pitäisi sanoa, mikä on yliopiston tärkein tuote, se ei ole tieteellinen julkaisu, joista valtaosa on yhdentekeviä ja liian suuri osa jopa vääriä.

Yliopiston tärkein tuote on hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa.”

             Alex Block

Itse asiassa tätä minäkin olen sanonut. Mutta, jotenkin tuntuu, että sitä ei oikein ole ollut sopivaa sanoa ääneen.

Kyllä meidän jatkuvasti (ja sanomisen painotus vaihtelee lähes vuosittain) annetaan ymmärtää, että se on ”huippututkimus”, johon yliopiston pitäisi tähdätä.

Mitä on huippututkimus?

Ja, tietysti rahoitus, jolla ”huippututkimusta” tehdään.

Tässä olisi paljonkin asiaa, mutta mitä on huippututkimus? Mitä se on yhteiskuntatieteissä ja mitä se on lääketieteessä tai vaikkapa tekniikassa? Tai humanistisissa tieteissä.

Kysymys on äärimmäisen haastava vastattava. Otetaan esimerkki. Yksi lääketieteilijöiden arvostamista kärkilehdistä on Lancet.

             Michael Longmire

Se tutkimusryhmä, joka onnistuu saamaan juttunsa ihan Lancetiin, on ehdottomasti alansa kurko.

Mutta, edustaako lehteen tiensä avannut artikkeli alansa huippututkimusta? Siinähän se onkin, että niin ei välttämättä ole.

Huomio julkaisuissa, ei tutkimuksen laadussa

Toisin ilmaistuna artikkeli pääsy alan tutkijoiden suuresti arvostamaan julkaisuun kertoo enemmän artikkelista kuin itse tutkimuksesta sen taustalla.

Artikkeleiden kirjoittamisesta ja soluttamisesta alansa huippujulkaisuihin on nimittäin tullut tekniikkalaji.

Eikä vain tekniikkaa, vaan joskus jopa suoranaista huijausta. On tapahtunut, että jos koululaiset kopioivat kotiesseisiinsä materiaalia suoraan netistä, niin sitä ovat tehneet myös tutkijat.

             Nina Z

Saattavat siis esittää omina ”ainutlaatuisina löydöksinään” asioita, joihin heillä itsellään ei ole paljoakaan ansiota.

Kunnianhimo, kuuluisuuden kutsu ja haave rahoituksesta hankkeelle saavat aikaan merkillisiä asioita – joskus jopa keksimään tutkimusaineistoa ja sepittämään tuloksia.

Mitä enemmän tällaista on tapahtunut, sitä useammin jopa alojensa huippujulkaisuihin on päässyt pujahtamaan täyttä soopaa. On niitä ihan  koemielessäkin tehtailtu.

Tekoäly tiedettä tuottamaan?

Nyt joku väittää, ettei tätä nyt kovin paljon tapahdu. Että liioittelen suotta.

Mitä sanotte siitä, että esimerkiksi huippulehti Nature hylkäsi jo helmikuussa 2014 kokonaista 120 tietokoneella automaattisesti tehtyä julkaistavaksi tarjottua artikkelia?

Eikä tämä tämmöinen ole vähentynyt. Päinvastoin.

Jo mainitsemani Lancetin tekemän arvion mukaan huimat 85 prosenttia maailman lääketieteelliselle tutkimukselle annetusta rahoituksesta on myönnetty hankkeille, jotka ovat vähintään kyseenalaisia.

             chuttersnap

Mitä lopulta halusin sanoa?

Ehkä sen, että yliopistojen ansaintalogiikka (meilläkin Suomessa) on vienyt kehitystä siihen suuntaan, että koetamme pusata artikkeleita sen sijaan, että keskittyisimme pääasioihin.

Meidän olisi keskityttävä eettisesti tuotettuun laadukkaaseen tutkimukseen (mikä ei siis ole pelkkää artikkelitehtailua) ja niihin Raivion mainitsemiin "hyvin koulutettuihin, maailmaa muuttaviin ihmisiin".

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Voinko oppia mitä vain?


Viikko, pari takaperin minua lähestyi toimittaja, joka kertoi tekevänsä juttua yliopisto-opiskelusta.

Jutun teon lähtökohtana oli pari nuorta aikuista, joilla oli taustanaan peruskoulun jälkeen pelkät ammatilliset opinnot.

He eivät siis olleet käyneet lukiota, mutta kuinka ollakaan, olivat selvinneet yliopiston pääsykokeista ja nyt he olivat matkalla kohti unelmiensa ammattia.

             Debby Hudson

Toimittaja halusi kuulla mielipiteeni siitä, mitä aivoissa tapahtuu tämmöisessä tilanteessa. 

Selviääkö tuollaisesta periaatteessa kuka vain, vai olivatko nämä kaksi hänen löytämäänsä poikkeusyksilöitä?

Aloitin vastaamiseni aivoista

Kylläkin jouduin korostamaan, etten ole aivotutkija.

Tosiasia lienee, että käytämme aivoja jokseenkin vajaalla teholla kaiken aikaa. Eli tästä näkökulmasta yliopisto-opinnot eivät liene niin mielettömiä ponnistuksia vaativa juttu.

             freestocks.org

Toki ne voivat jonkinlainen ”jäsentymättömän tiedon kaaos” olla vaikkapa sen takia, että lukion tarjoama ”laaja yleissivistys” puuttuu.

Näinhän nyt oli käynyt.

Joskus on käyty meilläkin kiivasta keskustelua siitä, mitä hyötyä lukiosta (ja erityisesti sen humanistisista oppiaineista) on. Eikö jokin historia tai filosofia ole ihan turhaa ajankulua?

Ei tokikaan ole

Tästä voitaisiin käydä pitkäkin keskustelu, mutta otetaan lyhyen kaavan mukaan.

Lukio-opinnot tarjoavat oppilaalle laajan yleissivistyksen muodossa sen ”tietoperustan”, johon esimerkiksi yliopisto-opintojen tarjoaman uuden tiedon on luontevaa kiinnittyä.

             Dayne Topkin

Jos pohjalla on ammatilliset opinnot, kyseinen tietoperusta on paljon pienempi ja siksi yliopistoon tätä kautta etenevä joutuu todellisen koetuksen eteen.

Toisin ilmaistuna: yliopisto-opinnot perustuvat melko samantyyppisen tiedon rakentelun varaan kuin lukio.

Mitään erityisiä älyn lahjoja yliopisto ei opiskelijaltaan vaadi, ei edes erityistä lahjakkuutta (ei lahjakkuudesta toki haittaa ole).

Tärkeämpää on asenne

Lahjakkuutta paljon tärkeämpää on oikea asenne ja siihen liittyen tietysti motivaatio, intomieli.

Moni syntymälahjakas menestyy yliopistossa lopulta huonommin kuin se, joka löytää sisältään motivaation.

             Andrew Neel

Jossain vaiheessa nimittäin lahjakkuus lakkaa kantamasta ja tarvitaan työtä. Ellei työtä ole (lahjakkuuden takia) tottunut tekemään, saattaa käydä ohraisesti.

Opiskelutekniikka on oma asiansa ja sen kehittämisessä auttaa itsensä tunteminen.

Esimerkiksi minä aikanaan hakkasin kovasti päätäni seinään seuratessani kavereitteni opiskelua yliopistossa. He näet lukivat iltaisin.

Ongelmani oli, että luulin niin kuuluvan tehdä

Kun koetin itse, nukahdin. Meni jonkin aikaa, kun huomasin, että minä olenkin aamuihminen ja minun siis kannattaa lukea (jos mahdollista) aamulla.

Kuinka ollakaan, kun alooin tehdä niin, aloin saada jopa erinomaisia tuloksia. Käytännössä opin tuntemaan oman tapani oppia.

Väitänkin, että moni aliarvioi itseään siksi, ettei tunne itseään ja onpa voinut (osin juuri mainitusta syystä) saada epämiellyttäviä kokemuksia oppimisen saralla.

             Priscilla Du Preez

Kun muutaman kerran epäonnistuu opinnoissaan (koulukokeet esim.) vakaasta yrityksestään huolimatta, erehtyy ajattelemaan, että ”kykyni eivät riitä”.

Ennen muuta kyse on siitä, kuinka minä opin parhaiten.

Tie itsensä tuntemiseen tässä mielessä voi olla melko pitkä. Mutta se kannattaa.