torstai 28. maaliskuuta 2019

Yliopiston tehtävästä


Viime sunnuntain Hesarissa haasteltiin Helsingin yliopiston entistä kansleria ja rehtoria Kari Raiviota. Mies päästeli suustaan melkoisen kovia juttuja.

Näiden seassa oli muun muassa tämä: ”Jos pitäisi sanoa, mikä on yliopiston tärkein tuote, se ei ole tieteellinen julkaisu, joista valtaosa on yhdentekeviä ja liian suuri osa jopa vääriä.

Yliopiston tärkein tuote on hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa.”

             Alex Block

Itse asiassa tätä minäkin olen sanonut. Mutta, jotenkin tuntuu, että sitä ei oikein ole ollut sopivaa sanoa ääneen.

Kyllä meidän jatkuvasti (ja sanomisen painotus vaihtelee lähes vuosittain) annetaan ymmärtää, että se on ”huippututkimus”, johon yliopiston pitäisi tähdätä.

Mitä on huippututkimus?

Ja, tietysti rahoitus, jolla ”huippututkimusta” tehdään.

Tässä olisi paljonkin asiaa, mutta mitä on huippututkimus? Mitä se on yhteiskuntatieteissä ja mitä se on lääketieteessä tai vaikkapa tekniikassa? Tai humanistisissa tieteissä.

Kysymys on äärimmäisen haastava vastattava. Otetaan esimerkki. Yksi lääketieteilijöiden arvostamista kärkilehdistä on Lancet.

             Michael Longmire

Se tutkimusryhmä, joka onnistuu saamaan juttunsa ihan Lancetiin, on ehdottomasti alansa kurko.

Mutta, edustaako lehteen tiensä avannut artikkeli alansa huippututkimusta? Siinähän se onkin, että niin ei välttämättä ole.

Huomio julkaisuissa, ei tutkimuksen laadussa

Toisin ilmaistuna artikkeli pääsy alan tutkijoiden suuresti arvostamaan julkaisuun kertoo enemmän artikkelista kuin itse tutkimuksesta sen taustalla.

Artikkeleiden kirjoittamisesta ja soluttamisesta alansa huippujulkaisuihin on nimittäin tullut tekniikkalaji.

Eikä vain tekniikkaa, vaan joskus jopa suoranaista huijausta. On tapahtunut, että jos koululaiset kopioivat kotiesseisiinsä materiaalia suoraan netistä, niin sitä ovat tehneet myös tutkijat.

             Nina Z

Saattavat siis esittää omina ”ainutlaatuisina löydöksinään” asioita, joihin heillä itsellään ei ole paljoakaan ansiota.

Kunnianhimo, kuuluisuuden kutsu ja haave rahoituksesta hankkeelle saavat aikaan merkillisiä asioita – joskus jopa keksimään tutkimusaineistoa ja sepittämään tuloksia.

Mitä enemmän tällaista on tapahtunut, sitä useammin jopa alojensa huippujulkaisuihin on päässyt pujahtamaan täyttä soopaa. On niitä ihan  koemielessäkin tehtailtu.

Tekoäly tiedettä tuottamaan?

Nyt joku väittää, ettei tätä nyt kovin paljon tapahdu. Että liioittelen suotta.

Mitä sanotte siitä, että esimerkiksi huippulehti Nature hylkäsi jo helmikuussa 2014 kokonaista 120 tietokoneella automaattisesti tehtyä julkaistavaksi tarjottua artikkelia?

Eikä tämä tämmöinen ole vähentynyt. Päinvastoin.

Jo mainitsemani Lancetin tekemän arvion mukaan huimat 85 prosenttia maailman lääketieteelliselle tutkimukselle annetusta rahoituksesta on myönnetty hankkeille, jotka ovat vähintään kyseenalaisia.

             chuttersnap

Mitä lopulta halusin sanoa?

Ehkä sen, että yliopistojen ansaintalogiikka (meilläkin Suomessa) on vienyt kehitystä siihen suuntaan, että koetamme pusata artikkeleita sen sijaan, että keskittyisimme pääasioihin.

Meidän olisi keskityttävä eettisesti tuotettuun laadukkaaseen tutkimukseen (mikä ei siis ole pelkkää artikkelitehtailua) ja niihin Raivion mainitsemiin "hyvin koulutettuihin, maailmaa muuttaviin ihmisiin".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti