keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Onnellisin kansakunta


Parisen viikkoa sitten saatiin taas lukea, kuinka Suomi-niminen pohjoinen maa oli jälleen menestynyt onnellisuuskisassa.

Ykköstila irtosi 156 maan kovassa seurassa. Ei ollenkaan paha!

Niinhän siinä kävi, että Suomen rankingista sikisi myös somessa keskustelua. Meillä tuolla LinkedInissä (minä kun en paljon muualla ole mukana) sitä käytiin myös.

             Alan Hurt Jr.

Ketjun aloittaja ihmetteli sitä, että me kyllä olemme sitä (siis maailman onnellisin maa), mutta silti esimerkiksi sairaslomien yleisimmäksi syyksi ovat nousseet meillä mielenterveysongelmat (tosin, selkävaivojen ohella).

Tämä on jotenkin ristiriitaista, jatko aloittaja. Niinpä hän loihe kysymään, mitä pitäisi tehdä sille, että lähes 900 000 onnellista suomalaista popsii vuosittain jotain Kela-korvattua mielialalääkettä?

Keskustelu lainehti, kuten se usein tapaa

Joku epäili, että onnellisuus voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa. Kai se on vain hyväksyttävä, että kyseisen onnellisuusraportin parametreilla tulos on nyt tuo.

Joukossa oli myös joku sosiologi. Hän nosti esille ihmisten välisen polarisaation ja osattomuuden kokemukset, jotka ovat meilläkin viime vuosien aikana lisääntyneet.

             Edu Layton

Myös hänen kokemuksensa oli, että ”jokin tässä yhtälössä ei täsmää.”

Olenpa joskus itsekin kahlannut läpi näitä onnellisuusselvityksiä. Eivät ne minustakaan mitenkään erityisen ristiriidattomia ole.

Esimerkiksi yksi onnellisuuden kokemusta lisäävä asia on se, että voin tuottaa jollekin toiselle mielihyvää.

Usein tuo toinen on joku lähipiirissäni

Tai. ”toinen” ihminen voi olla myös nepalilaisen lastenkodin lapsi, kadun kulman romanikerjäläinen tai vaikkapa perhe, jota tiedämme SPR:n keräyksen auttavan.

Brittiläisen Charities Aid Foundationin (CAF) selvitys The World Giving Index 2010 oli aikanaan ensimmäinen laaja raportti, jossa tutkittiin tämänkaltaisen auttamisinnon määrää eri puolilla maailmaa.

             Ben White

Mainitun vertailun piirissä oli tuolloin mukana kaikkiaan 153 maata. ”Antamisindeksin” selvittäminen ei kuitenkaan ollut ainoa tuon selvityksen tavoite.

Samalla haluttiin selvittää ihmisten onnellisuutta: sitä kuinka hyvänä he pitivät elämäänsä kymmenportaisella asteikolla parhaasta mahdollisesta elämästä surkeimpaan mahdolliseen.

Antaja on onnellinen

Näin saatua maan "onnellisuusastetta” verrattiin kyseisen kansan antamiskäyttäytymiseen. Tulos oli selkeä: antaminen oli kuin olikin yhteydessä koettuun onnellisuuteen.

Käytännössä onnellisten maiden asukkaat olivat muita halukkaampia auttamaan läheisiään.

Mutta, he olivat myös muita halukkaampia antamaan omastaan vaikkapa hyväntekeväisyyteen.

             Robert Collins

Näin oli riippumatta siitä, mikä heidän omaisuutensa määrä oli. Tämä on muuten vain yksi onnellisuustutkimusten hassuista löydöksistä.

Toinen tunnettu löydös on tämä: mikäli asiamme ovat selvästi paremmin kuin naapurilla, voimme tuntea itsemme hetkellisesti onnelliseksi – jopa siitäkin huolimatta, että olemme itse lähes osattomia – vaikkapa rahattomia tai vailla työtä.

Sellainen epeli ihminen on. Onnellisuusasiaa tämä postaus ei tainnut selventää paljonkaan.