tiistai 26. marraskuuta 2019

Kasvatamme vain kerran


Outo otsake, tiedän. Tarkoitan sitä, että jokainen sukupolvi täällä kasvattaa lapsensa omalla tavallaan.

Meillä ei ole ’tekijän tietoa’ asiasta, joten luomme tapamme kasvattaa periaatteessa ihan itse.

Se, että meidät itsemme on kasvatettu jotenkin, riittää johonkin, mutta siinäpä se sitten onkin.

Tästä tietysti seuraa tämä: kun vauva tulla tupsahtaa perheeseen, hänen vanhempansa ovat lähtökohtaisesti jokseenkin neuvottomia.


Ja varsinkin, jos hän on se ainokainen. Mutta, ei siinä mitään.

Luonto on viisaudessaan järjestänyt asiat niin, että tuo uusi tuttavuus tarjoaa puuhaa vanhemmilleen elämänsä alkuhetkistä lukien ”juuri sopivasti”, jotta nämä voisivat rauhassa tutustua tulokkaaseen ja oppia kasvattamisen alkeita.

Ehkä osittain juuri siksi vastasyntynyt pääasiassa vain syö ja nukkuu.

Kun lapsi vähentää unensa määrää (alkaen aktiivisesti toimia), ovat hänen vanhempansa jo päässeet edes joten kuten kärryille kasvattamisen alkeista.

Jokin aika sitten ilmestyi kirjani Kasvatus ajan kanssa (Teos, 2019).


Suunnitellessani kirjaa, mietin tovin, millaisen näkökulman loisin tähän paljon käsiteltyyn, jopa hieman kuluneeseenkin teemaan, kasvatus.

Sitten välähti. Otankin tarkasteluun sellaisia kasvatusaiheita, joihin parina kolmena viime vuotena on kiinnitetty mediassa huomiota.

Ja niin homma lähti alkuun. Istuin koneeni ääressä ja tein hakuja mitä erilaisimmilla kasvatukseen liittyvillä sanoilla.

Samalla rajasin pois muutamaa vuotta vanhemmat jutut.

Lopputuloksena oli melkoisen hyvä sikermä mitä erilaisempia aiheita.

Niiden äärellä huomasin, että kasvatus on jälleen uudenlainen kysymys. Hieman toisenlainen kuin vaikkapa vuosikymmen sitten.

Näitä uusia teemoja ovat esimerkiksi yksi­löllisyyden paineet ja mahdollisuudet, aineellinen yltäkyl­läisyys tai sen puute.

Samoin, työelämän uudet muodot – näemmä nekin – pakottavat vanhempia tekemään va­lintoja, joiden edessä mielen valtaa helposti neuvottomuus.


Hyvään kasvatukseen pitäisi pyrkiä, ja siitä puhutaan, mutta mitä ihmettä semmoinen on? 

Tylsää ei saisi olla, luovuutta pitäisi ruokkia, lapsen oman paikan löytämistä pitäisi helpottaa.

Mihin kaikkeen nykykasvattajan pitäisi venyä, milloin voisi olla tyytyväinen itseensä ja mitä nykykoulustakin pi­täisi ajatella?

Tällaisten kysymysten ääreltä lähdin kirjoituspuuhiin ja lopputuloksen näette tuossa – herttainen pikkutyttö isänsä vahvoilla käsivarsilla.

Nyt joku kysyy, onko tuo kirja opas? Saako siitä valmiita vastauksia näihin meidän arkisiin kasvatuksen pulmiin?

Mitähän sanoisin. Varsinainen opas se ei ehkä ole, mutta kyllä siitä vastauksia löytyy – vai pitäisikö sanoa: minun näkemyksiäni.

Kirjaa saa kirjastoista ja toki myös erilaisista kirjakaupoista.

Lisäys: huomasin juuri, että näyttäisi löytyvän nyt myös äänikirjana - sekä Bookbeatissa että Storytellissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti