Kuka
vielä muistaa takavuosien juoksijalupauksen nimeltä Wilson Kirwa? Mieshän muutti Keniasta Suomeen matkatavaroinaan muutama
t-paita.
Kirwan
ei vielä Suomeen tullessaan ollut lainkaan juoksija, mutta sattuman oikusta
hänestä sellainen tuli.
Naapurissa
asustellut suomalaismies nimittäin luuli, että kaikki kenialaiset ovat ilman muuta
juoksijoita. Päättäväisenä miehenä hän sovitti yön mustalle miehelle ylisuuret lenkkarit
jalkaan ja niin Kirwastakin tuli juoksija.
Satuin
kerran kirjamessuilla kuulemaan pätkän Wilson Kirwan muistelua Suomessa
asumisensa alkuajoista. Ei ollut miehellä aina helppoa, ei.
Hän tunnusti
myös olleensa pitkään kaksijakoisessa tilanteessa: kun hän kertoi Keniassa elämästään
Suomessa, ihmiset läimäyttelivät polviaan ja ulvoivat naurusta: ”Ei Suomessa voi tuollaista olla! Wilson
valehtelee!”
Lyhyitä tarinoita keskittymiskyvyttömille
Mutta
kun samoin kävi myös Suomessa! Wilsonin kertoessa juttuja kenialaisesta
kotikylästään, suomalaiset hohottivat kuorossa: ”Hohhoh hoo! Wilson on varsinainen satusetä!”
Silti
Wilson kertoi puhuneensa vain totta. Sellaista oli Keniassa ja sellaista oli Suomessa,
mutta maat ja niiden kansat olivat niin perin juurin erilaisia.
Siitä
kehkeytyi idea harrastaa juoksemisen sijaan tarinointia. Pikku hiljaa Wilson
alkoi kertoa ja kirjoittaa tarinoita.
Ensimmäiset
kirjoitetut tarinat olivat pidempiä, nyttemmin kuulemma lyhyempiä. Miksi?
Siksi, että nykylasten keskittyminen on Wilsonin mielestä vähän niin ja näin.
Kukaan
ei oikein jaksa keskittyä pitkään ja vanhemmillakin on aina kiire, hän harmittelee.
”Peruskouluissa vieraillessani moni lapsi on
ihan sämpylät silmillä ja kuutamolla. He keskittyvät ehkä viisi minuuttia,
jonka jälkeen he alkavat kuorsata ja maata selällään.”
Näpyttely ei kehitä sinniä
Mietin
tätä. Ei Wilson Kirwa liene aivan väärässä. Nykylapsilla on pleikkarit, älypuhelimet
ja netti sosiaalisine medioineen.
Ei
heitä pitkäpiimäinen ongella istuskelu, variksenpojat ja sammakonkutu
kiinnosta, kuten meitä joskus aikanamme.
Mikä tähän keskittymiskyvyttömyyteen mahtaa olla
syynä? Ehkä meillä vanhemmillakin on osuutensa asiaan. Ehkä olemme antaneet
asioiden mennä liiaksi tälle tolalle.
Voisimme vielä pontevammin ohjailla
kullannuppusiamme ”terveellisten” ja kehittävien — enemmän sinnikkyyttä
vaativien harrasteiden äärelle. Älypuhelimen näpelöinti kun ei tunnu kehittävän
suuremmin tuotakaan pitkäjänteisyyttä.
Elämänmenoon noin yleisemmin emme voi hirmuisesti
vaikuttaa. Sitä kun katsoo, niin hektistähän se on
kaikkialla, ja tempoilevaa. Pitäisi olla mahdollisuus rauhoittumiseen, mutta sellaisia
hetkiä tuntuu olevan vain vähän.
Lapset nukkuvat liian vähän
Mutta on tässä kyllä muutakin. Väittäisin, että yksi
syy keskittymiskyvyn puutteeseen on niinkin yksinkertainen asia kuin liian
vähäinen uni.
Lapsemme nukkuvat liian vähän. Tämän sanon siksi, että lepo ja keskittymiskyky kulkevat
käsi kädessä. Se näkyy kouluissakin päivittäin.
Yksi hyvä tapa
opettaa pitkäjänteisyyttä on ottaa lapsi ”perinteiseen” työhön ja touhuun
mukaan. Tehdään yhdessä – varsinkin niitä kaikkein monivaiheisimpia töitä.
Vaikkapa polkupyörän
takarenkaan vaihtaminen on nykypojan mielestä vaikea ja monimutkainen juttu.
Jos se tehdään rauhallisesti kerran yhdessä, lapsi selviää siitä viimeistään kolmannella kerralla itse. On tämä nähty.
Marjastus - parasta valmennusta elämään
Myös liikkuminen auttaa jaksamaan. Keho kaipaa aivotyön välissä myös liikuntaa, jossa
on sekin etu, että ajatukset voivat virrata vapaasti. Levättyään aivot toimivat taas.
Miten
tämä kaikki tuli juuri nyt mieleeni? Tuossa edellä jo vihjaisin: hiljaisessa mustikkametsässä
ajatuksiin tunkee kaikenlaista.
Ajattelin, että marjastus,
jos mikä, olisi parasta sinnikkyysvalmennusta lapsille ja nuorille. Ja samalla saadaan muitakin hyötyjä.
Saadaan aamiaispöytään ja säilöön vitamiineja, ollaan poissa joutavanpäiväisyyksistä, rasitutaan terveellä tavalla, ei tarvitse
erikseen lähteä kuntosalille...
Oikein hienoja loppukesän marjaretkiä kaikille!
Hyvä kirjoitus:)! Onneksi on sentään jonkin verran vielä meitä vanahanaikaisia vanhempia, joiden lapsilla ei ole pleikkaria, älypuhelimia ja sen semmosia. Ja jotka pelaa tietokoneelle kerran viikossa puoli tuntia ja tyytyvät siihen. Ja jotka käyvät vanhempiensa kanssa kalalla, poimivat marjoja ja retkeilevät. Onneksi ihan kaikki lapset ja nuoret eivät ole vielä ihan hunningolla vaikka niin monet ovatkin :)! Eikä tarkoita, ettäkö oltais täydellisiä kasvattajia tai onnistujia, ei mitenkään päin. Jotenkin vaan tuntuu, että ainakin kasvatustyössä on parempi olla luonnonläheinen ja vanhanaikainen mielummin, kui kasvatuksen ulkoistava etävanhempi...
VastaaPoistaKiitos kommentista! On mukava huomata, että joku kulkee vahvasti vastavirtaan. Kuulin juuri eräältä perheenisältä, kuinka tietokone oli poistettu (!) käytöstä siellä kotona. Lapsille oli ojennettu kirjat käteen. Aikaa siitä oli kuulemma kuukausi. Kysyin, syntyikö vastalauseita. Kuulemma syntyi, mutta sen kanssa on pärjäilty.
VastaaPoista