Maija ja Saara istuvat
vierekkäisissä työhuoneissa. En kerro toverusten työpaikkaa, mutta sen verran paljastan, että isohko työpaikka se on, reilut pari tuhatta työntekijää.
No, Maija on laskuttanut
erästä yhdistystä, jonka raha-asioita Saara kaiken muuan ohessa hoitaa. Kumma
kyllä, Saara ei ole saanut laskua, vaikka aikaa on kulunut jo pari viikkoa.
Nyt te välikysytte,
miksi Maija ei ojenna Saaralle laskua suoraan käteen? Ehei, ei se käy. Ei
nykymaailma niin toimi.
Sen jälkeen Maija ”reitittää”
laskun hyväksyjälle, toimittaa sitä kautta palvelukeskukseen (joka tietysti on kaukana
toisessa kaupungissa), jossa joku vie sen reskontraan.
Kun nyt siis on kulunut
kaksi viikkoa, voidaan varovasti olettaa, että jokin on mennyt jossakin pieleen.
Kukaan ei tiedä, mikä ja missä. Molok on syönyt laskun.
Pasilan
kellot kilkkasivat
Blogini sanoma on tämä:
kun asiat kasvavat riittävän suuriksi, niitä ei hallitse enää kukaan. Mistä
johtuukaan, että minulla on aivan erityisesti nyt mielessäni nämä… nämä
ihanaiset tietojärjestelmät?
Kuka
muistaa vielä parin vuoden takaisen VR:n upouuden lipunmyyntijärjestelmän?
Sen
hinta oli 15 miljoonaa euroa. Systeemin rakentaminen kesti kolme vuotta, mutta
todellista käyttöä järjestelmä kesti vaivaiset kolme tuntia!
Suunnittelijat
olivat rakentaneet palvelun kestämään suurinta ajateltavissa olevaa
käyttäjämäärää, Islannin tuhkapilven aikana syntynyttä 420 000 päivittäisen latauksen
ennätystä.
Homma
oli erityisen nolo senkin takia, että kyseessä oli VR:n historian laajin
it-projekti.
Lippuautomaatit
ja konduktöörien vempeleet oli vaihdettu ja vanhahtavaksi moitittu
verkkopalvelu oli päivitetty trendikkäämpään sotisopaan.
Kaikki
näytti hienolta. Niin näytti, mutta annas olla, kun järjestelmä avattiin ja
ostajat rynnistivät VR:n sivuille.
Turvarajat paukkuivat ja Pasilan kellot kilkattivat. Kukaan
ei olisi uskonut pahimmissa unissaankaan, että ensimmäisenä päivänä latauksia
olisi peräti 1,2 miljoonaa!
Sinkittyä aitaa ja hukkuneita ääniä
Entäs parin
vuoden takainen Puolustusvoimien palkanmaksuongelma? Siinähän kävi niin, että
ruotuväki makseli palkkoja jonkin aikaa miten sattuu, liikaa, liian vähän ja myös kokonaan väärille tileille.
Ehkä
muistamme senkin, kuinka sähköinen resepti viivästyi vuosikausia. Muistamme,
kuinka Sampo Pankin asiakkaat saivat kärsiä, kun sen tietojärjestelmät yhdistettiin
Danske Bankin kanssa.
Joku muistaa vielä, kuinka kuntavaalit jouduttiin uusimaan Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä, kun sähköinen äänestysjärjestelmä hotki hiukopalakseen satoja punaisia viivoja.
Eivät
nämä toki kotikutoisia ongelmia ole. Kuulin jostakin, että Yhdysvalloissa varattiin
kymmeniä miljoonia dollareita rajan valvontaa suorittavan, aivan uuden tietojärjestelmän
rakentamiseen.
Lopputuloksena
oli 80 metriä sähkösinkittyä turva-aitaa, mutta ei hajuakaan
tietojärjestelmästä. Rahat kyllä menivät.
Kukaan ei hallitse
kokonaisuutta
Meikäläistä
ihmetyttää tässä kaikessa vielä sekin, että näiden ”projektien” budjetit pyörivät mittaluokassa, jota
on vaikea ymmärtää.
Esimerkiksi eduskuntaan
tilattiin 4,7 miljoonalla uusi tietojärjestelmä, jonka avulla asiakirjoja piti
voida käsitellä sähköisesti yhden yhteisen järjestelmän kautta.
Onhan se hienoa, että
kaikki sujuu nyt yhden järjestelmän sisällä, mutta mutta…. Kuka kertoo
veronmaksajalle sen, mikä siinä niin paljon maksoi.
Joku on sanonut, että ei se ole kummakaan, että juuri it-projektit menevät pyllylleen. Niitähän ei valvo kukaan. Hmm...tämä muuten taitaa olla totta.
Ja on
se ihmekin. Tuntuu kuin jo leikkimökin rakennustyömaalle pitäisi palkat
ulkopuolinen ammattilainen valvojaksi, kun taas nämä miljoonaluokan IT-hankkeet
hoidetaan työpaikoilla ihan itse.
Onko teillä vastaavia kokemuksia ”kehittämisprojektien”
ihanuuksista?
Siis, että ette ole ymmärtäneet ja lopulta on käynyt niin,
ettei sitä ole voinutkaan ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti