keskiviikko 28. elokuuta 2019

Sisun olemusta kohti


Sisua pidetään jotenkin suomalaisten omana juttuna, ihan kuten saunaa. Maailmalla puhutaankin sisusta ’sisuna’. Ei sitä aina edes koeteta kääntää.

Sisun taustaa on jäljitetty ainakin 500 vuoden taakse. Yhden määritelmän mukaan sisu on kykyä kestää ylivoimaista stressiä ja samaan aikaan yllä pidettyä pyrkimystä voittaa äärimmäisiä vastoinkäymisiä.

Sisua on vaikea määritellä, koska se näyttäytyy erilaisena vaikkapa erilaisten elämäntilanteiden kautta.

Se, että vääntäytyy aamulla ylös ja menee suihkuun, on useimmille meille ihan normaali juttu, mutta vaikkapa työuupuneelle tai syvästi masentuneelle sekin jo voi ihan äärimmäinen ponnistus.

             Val Vesa

Jonkinlaisena sisukkuuden klassikkocasena on pidetty suomalaisten kykyä selvitä lähestulkoon mahdottomasta vastustajasta (lue: Neuvostoliiton armeija) vuoden 1939 talvisodassa.

Samoin, nimenomaan suomalaisen sisun ilmentymä on ollut Lasse Virenin kaatumisen jälkeinen voittoisa juoksu Münchenin olympialaisilla.

Ja ehkä myös se, että vain harva kykenee asumaan näissä olosuhteissa jokseenkin järjissään läpi vuoden.

Kai meitä juuri sisun takia on niin vähän (kaikki muut ovat luovuttaneet ja muuttaneet lämpimään).

             Randy Tarampi

Suomalainen sisututkija Emilia Lahti on todennut sisun alkaa siitä, mihin normaali sinnikkyys ja periksiantamattomuus loppuu.

Sisua tarvitaan, kun tullaan pisteeseen, josta ei näytä olevan minkäänlaista ulospääsyä.

Osana väitöstutkimustaan Emilia Lahti teki kyselyn, jossa nousi (reilun 1000 ihmisen vastaamana) esiin huoli siitä, että sisulla voi olla myös negatiivisia seurauksia.

Voimme jäädä ikään kuin sisukkuutemme vangeiksi, sanoo Lahti.

Näin käy, jos yritämme liikaa ja vaadimme itseltämme ja ehkä myös toisiltamme liikaa.

Yksi elämän vaikeimpia asioita onkin tietää, missä kulkee jaksamisen raja, milloin on syytä painaa eteenpäin ja milloin taas on syytä antaa periksi.

             Samuel Zeller

Jokainen meistä joutuu löytämään nämä rajat itse, tähdentää Lahti.

Emilia Lahden tutkimusten kirvoittamana oli syntynyt Psychology Today -lehteen kolumni positiivista psykologiaa tutkivalta Michelle McQuaidilta.

McQuaid tulee sisun käsitteen äärelle esimerkin kautta.

Kun kohtaat todellisen haasteen, etkä ole varma, onko sinusta siihen ja jos kuitenkin päätät vetää hartiasi korviin, hengittää syvään ja käydä asiaa päin.

Silloin ollaan sisun äärellä.

             David Gavi

McQuaid lainaa Emilia Lahtea:

Sisu on eräänlaista toimintatapa-ajattelua. Se on johdonmukainen ja ehdottomasti myös rohkea lähestymistapa haasteisiin, joka antaa meille samalla myös mahdollisuuden ymmärtää rajojamme.

Kyse ei niinkään ole saavuttamisesta, vaan pikemminkin siitä, että upotat itsesi kokemukseen, jossa joudut lopulta päättämään, annatko periksi, vai et.

Sisu on eräänlaisesta stoalaisen hiljaista, äärimmäisen päättäväistä toimintaa, jonka avulla voit kohdata ja selvittää haasteesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti