perjantai 27. syyskuuta 2019

Työelämän epätoivoiset jonglöörit


Moderni yhteiskunta lupaa paljon, ajatellaan vaikkapa joustavia työympäristöjä ja yleistä elämänlaatua. Tämän sanottuani joudun myöntämään, että käsillä on samalla myös paradoksi.

Otetaan elämänlaatu. Se on kohentunut viime vuosikymmeninä valtavasti, mutta samalla sellaiset vaikeasti hahmotettavat mielentilat, kuten uupumus ja stressi näyttävät lisääntyneen.

Yksi selitys vaikkapa stressin lisääntymiseen näyttäisi olevan suhteemme työhön. Myönnän, ettei työ ole ainoa selittäjä, mutta se on merkittävä selittäjä ainakin niiden kohdalla, jotka työssä ovat.

             Ellen Qin

Eli, pääsemme työpaikoillamme jatkuvasti todistamaan ongelmia, joihin olemme ajautuneet sen takia, että koetimme (taas kerran!) ottaa vastaan ja hallita enemmän asioita kuin mihin meillä oikeasti on rahkeita.

Toisaalta, tämä on ymmärrettävää. Työtä on niin paljon, ettei se mahdu enää pöydillemme. Toisaalta, kukapa meistä ei haluaisi olla tehokas. Kukapa meistä ei haluaisi saada aikaan paljon ja usealla rintamalla.

Toinen selitys on yleisempi. Se liittyy itse työn luonteen muutokseen. Työ – otetaan vaikkapa nämä iänikuiset tietotekniset muutokset – on muuttunut paljon nopeammin kuin omat valmiutemme ja kykymme ovat kehittyneet.

Mikä siis avuksi?

Ajatellaanpa töitä, vaikkapa tuota paperia, joka julmistelee nytkin pöydälläsi. Se tuli siihen eilen iltapäivällä juuri, kun olit lähdössä kotiin. Tuo paperi tuossa. Se voi olla tärkeä, mielenkiintoinen tai jopa hyödyllinen.

Tai, voi toki olla niinkin, että se nyt vain ei ole mitään noista. Olet ehkä tilanteessa, että sinua jo valmiiksi oksettaa koko juttu, mutta totuus on sekin, että kaikesta huolimatta homma on silti tehtävä.

             Hannah Wei

Jokin aika sitten kuuntelin erään vanhustenpalvelutalon johtajan mietteitä työnteosta. Siinä oli sitten viisas ihminen.

Hän toi esille tosiasian: emme aina voi valita, mitä teemme, mutta voimme usein valita, miten teemme ja aina voimme valita, millä asenteella teemme.

Tämän kun ymmärtää, on ymmärtänyt paljon

Kyllä me tämän hyväksymme, mutta olemmeko oikeasti oivaltaneet sitä? Hieman samansukuisesti olemme saattaneet kysellä omassa arjessamme: mitä pitäisi tehdä, milloin olisi hyvä tehdä ja millä tavoin.

Vastaatpa noihin kysymyksiin kuinka tahansa, niiden taustalta voi löytää myös pyrkimyksen saada aikaan parasta mahdollinen ratkaisu tai tulos mahdollisimman pienin ponnistuksin.

             Benjamin Voros

Jo ajatus ”pienistä ponnistuksista” voi vaikuttaa täysin mahdottomalta maailmassa, jossa työn ja siihen liittyvän kaikenlaisen informaation määrä kasvaa suorastaan kumulatiivisesti.

Eikä siinä kaikki. Näyttää, että tuo informaatio on yhä vaikeammin tulkittavissa; se on yhä monimerkityksellisempää.

Palataan siihen huonovointisuuteen; stressiin ja uupumukseen

Epäilen, että pahoinvointimme työssä – siltä osin kuin sitä ilmenee – johtuu suurelta osin siitä, että liian moni meistä on tunnistavinaan jonkinlaisen epätasapainotilan, johon on tullut ajautuneeksi.

Eli, että minuun kohdistuvat odotukset ja paineet ovat nämä, mutta käytössäni olevat välineet (nämä tässä) ovat täysi riittämättömät.

             Carl Heyerdahl

Tämän takia arjestani on tullut tulipalojen sammuttamista. Tämän takia tunnen alituiseen, että ilmassa on liian monta palloa yhtä aikaa.

Riittäisikö siis asennetason muutos? Siis ajatus siitä, että palloja ei tarvitse olla kuin yksi. On vain päätettävä, mikä se milloinkin on.

Hmmm...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti