Moderni yhteiskunta lupaa paljon, ajatellaan vaikkapa joustavia työympäristöjä
ja yleistä elämänlaatua. Tämän sanottuani joudun myöntämään, että käsillä on samalla
myös paradoksi.
Otetaan elämänlaatu. Se on kohentunut viime vuosikymmeninä valtavasti,
mutta samalla sellaiset vaikeasti hahmotettavat mielentilat, kuten uupumus ja
stressi näyttävät lisääntyneen.
Yksi selitys vaikkapa stressin lisääntymiseen näyttäisi olevan suhteemme
työhön. Myönnän, ettei työ ole ainoa selittäjä, mutta se on merkittävä
selittäjä ainakin niiden kohdalla, jotka työssä ovat.
Ellen Qin
Eli, pääsemme työpaikoillamme jatkuvasti todistamaan ongelmia, joihin olemme
ajautuneet sen takia, että koetimme (taas kerran!) ottaa vastaan ja hallita enemmän
asioita kuin mihin meillä oikeasti on rahkeita.
Toisaalta, tämä on ymmärrettävää. Työtä on niin paljon, ettei se mahdu
enää pöydillemme. Toisaalta, kukapa meistä ei haluaisi olla tehokas. Kukapa
meistä ei haluaisi saada aikaan paljon ja usealla rintamalla.
Toinen selitys on yleisempi. Se liittyy itse työn luonteen muutokseen. Työ
– otetaan vaikkapa nämä iänikuiset tietotekniset muutokset – on muuttunut
paljon nopeammin kuin omat valmiutemme ja kykymme ovat kehittyneet.
Mikä siis avuksi?
Ajatellaanpa töitä, vaikkapa tuota paperia, joka julmistelee nytkin
pöydälläsi. Se tuli siihen eilen iltapäivällä juuri, kun olit lähdössä kotiin. Tuo
paperi tuossa. Se voi olla tärkeä, mielenkiintoinen tai jopa hyödyllinen.
Tai, voi toki olla niinkin, että se nyt vain ei ole mitään noista. Olet
ehkä tilanteessa, että sinua jo valmiiksi oksettaa koko juttu, mutta totuus on
sekin, että kaikesta huolimatta homma on silti tehtävä.
Hannah Wei
Jokin aika sitten kuuntelin erään vanhustenpalvelutalon johtajan
mietteitä työnteosta. Siinä oli sitten viisas ihminen.
Hän toi esille tosiasian: emme aina voi valita, mitä teemme,
mutta voimme usein valita, miten teemme ja aina voimme valita, millä
asenteella teemme.
Tämän kun ymmärtää, on ymmärtänyt paljon
Kyllä me tämän hyväksymme, mutta olemmeko oikeasti oivaltaneet sitä? Hieman
samansukuisesti olemme saattaneet kysellä omassa arjessamme: mitä pitäisi
tehdä, milloin olisi hyvä tehdä ja millä tavoin.
Vastaatpa noihin kysymyksiin kuinka tahansa, niiden taustalta voi
löytää myös pyrkimyksen saada aikaan parasta mahdollinen ratkaisu tai tulos
mahdollisimman pienin ponnistuksin.
Benjamin Voros
Jo ajatus ”pienistä ponnistuksista” voi vaikuttaa täysin mahdottomalta
maailmassa, jossa työn ja siihen liittyvän kaikenlaisen informaation määrä
kasvaa suorastaan kumulatiivisesti.
Eikä siinä kaikki. Näyttää, että tuo informaatio on yhä vaikeammin
tulkittavissa; se on yhä monimerkityksellisempää.
Palataan siihen huonovointisuuteen; stressiin ja uupumukseen
Epäilen, että pahoinvointimme työssä – siltä osin kuin sitä ilmenee –
johtuu suurelta osin siitä, että liian moni meistä on tunnistavinaan jonkinlaisen
epätasapainotilan, johon on tullut ajautuneeksi.
Eli, että minuun kohdistuvat odotukset ja paineet ovat nämä, mutta
käytössäni olevat välineet (nämä tässä) ovat täysi riittämättömät.
Carl Heyerdahl
Tämän takia arjestani on tullut tulipalojen sammuttamista. Tämän takia tunnen
alituiseen, että ilmassa on liian monta palloa yhtä aikaa.
Riittäisikö siis asennetason muutos? Siis ajatus siitä, että palloja ei
tarvitse olla kuin yksi. On vain päätettävä, mikä se milloinkin on.
Hmmm...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti